Hajatuksia

Hei hoi Pekka!

2012-01-31T00:53:00.000+02:00

Toivottavasti Pekka Haavisto saa sunnuntaina äänistä leijonan osan. En ihan täysin sydämin voi sanoa häntä omaksi ehdokkaakseni, mutta tänään jäähallilla koettu kannustus vakuutti minut ainakin siitä, että Haavisto olisi varmasti Niinistöä enemmän kaikkien yhteinen presidentti ja loisi positiivista uskoa tulevaan. Pikkuisen sivustaseuraajan tunnelmissa katselin täyden hallin riemua ja hetkeksi tavoitin taas ajatuksen sekä tunteen, mikä politiikassa, yhteisten asioiden hoitamisessa, on tärkeää. Hallinointi, kuivakkuus, vaihtoehdottomuus ja viimeiseen asti viety asiallisuus toki kuuluvat poliittiseen kulttuuriimme, mutta kuten Halosen kampanjoissa, niin nyt Haaviston kampanjassakin puhuttelee nimenomaan aitous ja innostus. Ihmisten innostuessa ja uskoessa vilpittömästi toimivansa hyvän puolesta, ei ole mitään syytä jäädä katsomoon arvostelemaan, vaan syttyy halu toimia ja olla mukana.

Yhdessätekemisen ilo, innostus asioiden muuttamisesta ja vaikuttamisen halu ovat moottori kaikelle suurelle. Ei ole kyse sosiaalisen median maksimaalisesta hyödyntämisestä, kattavasta mainonnasta, organisaatioiden tuista tai työtuntien laskemisesta, vaan kanavat muotoutuvat, kun on halua tehdä yhdessä. Mikael Jungner on puhunut paljon intohimosta yhteisten asioiden hoitamiseen. Tavallaan jaan hänen oppinsa, mutten usko, että intohimoa voidaan sytyttää siitä puhumalla, vaan se on syttyäkseen, jos aihetta on. Pitää tarjota sytykkeitä, mahdollisuuksia kohdata. Yksinään ei kukaan muodosta minkäänlaista liikettä, vaan tunne syntyy porukassa ja porukalla voi niitä tunteita jakaa eteenpäin - vaikkapa sitten sosiaalisen median välityksellä.

Tieto voi aina olla väärää tai johdattelevaa, mutta tunne on aina aito. En väheksyisi tunteiden ja intuition merkitystä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, me tarvitsimme vähemmän kyynisiä päättäjiä ja toimittajia ja enemmän työstään innostuneita, uteliaita ja ihmisistä hyvää uskovia äänitorvia. Ei usko parempaan ole sinisilmäisyyttä, vaan ehkäpä ainoa tapa saada oikeasti jotakin aikaiseksi. Olen siis kiitollinen, että sain kokea jotain vaalipaneeleita sykähdyttävämpää yhdessä 8000:n muun kanssa Ultra Bran comeback-keikalla. Sunnuntai-iltaan asti on aikaa hentojen käsien piirtää riittävän monta kakkosta.

Hallinto palveluita vastaamaan - ei toisinpäin

2012-01-26T21:23:00.002+02:00

Tämän päiväisessä Sipoon Sanomissa oli alla oleva mielipidekirjoitukseni. Alkuperäinen juttu käsitteli jälleen kerran Sipoon kuntarajojen tulevaisuutta.

Keskeneräinen ja todennäköisesti hyvin lyhytaikainenhahmotelma uudesta kuntarakenteesta poiki suuren jutun Sipoon sanomiinkin (19.1.2012). Sipoon yhdistymisen, ennallaan säilymisen tai jopa jakamisen osaltaspekulointi on minusta ennenaikaista, mutta silmiin pisti kuitenkin muutamakommenttipuheenvuoroissa esiintynyt omituisuus. RKP:n Christel Liljeströmtoppuutteli ihan oikein huolta Sipoon hallintomallista, mutta ei vahvanperuskunnan roolia tarvitse valtionhallinnon työryhmiltä odottaa, kuten hän pohti.Asukkailla on oikeus saada kattavat julkiset palvelut iästään riippumatta ja seon peruskunnan vastuu. Etuliite vahva taas viittaa siihen, että palveluttodellakin tarjotaan oman kunnan tasolla, ei erilaisten yhtymien ja sopimustenvarassa hyvin laajalla maantieteellisellä alueella.

Vastuun sysääminen muualleon ollut vuosikymmeniä kestänyt ongelma ja aiheuttanut aika nurinkurisentilanteen. Sipoo, joka kasvaa voimakkaasti ja on hyvintulevaisuusorientoitunut, joutuu järjestämään ison osan palveluistaan muidentuella tai luottamaan siihen, että kuntalaisilla on mahdollisuus ostaapalvelunsa yksityisiltä toimijoilta ja kaikki yli minimitason menevä, kutenuimahallit, pelastustoimi, korkeakoulut tai kulttuurilaitokset, oletetaanolevan muiden investointeja. En väitä, että Sipoon pitäisikään kaikkea tarjota,kun sijaintimme on niin loistava Helsingin, Porvoon ja kuuma-kuntien kyljissä,mutta on ymmärrettävä, että olemme saamapuolella lähes joka sektorilla.Poliittinen henkien sota itsenäisyyden puolesta on vienyt huomion julkistenpalveluittemme todellisesta tasosta. Kokoomuksen Ari Oksanen todensi tämän sokeanpisteen kommentissaan, jossa hän sanoi, ettei Sipoolla ole paineitakuntaliitosten osalta, sillä palvelumme ovat hyvällä tasolla. Peruspalveluttoki löytyvät ja ovat ok, muttei niitä kovin erityisinä voi pitää.Sairaanhoidon osalta päivystystoiminnasta on luovuttu kokonaan, poliisin osaltaovat jäljellä enää lupapalvelut, lasten päivähoitoaika päättyy kaikissaryhmissä klo 17 ja ryhmäkoot ovat maksimissaan, vuoropäiväkoti löytyy vainPaippisista, vanhusten asiointiliikkumisen tuki on riittämätöntä ja sisäinenjulkinen liikenne on kauniisti sanottuna puutteellinen – ja listaa voi jatkaa.Aina ei laatu korvaa määrää, vaan asumisen kehittämisen lisäksi työtä onasukkaiden sujuvan arjen näkökulmasta vielä paljon. Keskustelu rajoistatuntuukin energian hukkaamiselta, sillä paras peruste itsenäisyydelletulevaisuudessakin on laaja, laadukas, sopivasti räätälöity ja monipuolinenpalvelutarjonta yhdistettynä tasapainoiseen talouteen.

Puoluesihteeri = toimitusjohtaja

2012-01-24T10:41:00.002+02:00

Puoluesihteerimme Mikael Jungner pisti itsensä likoon kertomalla eroavansa, mikäli Lipposen kannatus ei vastaa odotuksia. Näin nyt kai voisi tuloksen tulkita. Huomenna on toimittajien kahvitilaisuus puoluetoimistolla ja asiaan saadaan varmuus, mutta ennakoisin, että Mikael todellakin ilmoittaa, ettei ole enää käytettävissä kesäkuun puoluekokousvalinnoissa. Sopivan ja pätevän ehdokkaan etsintä lähtee avoimesti ja todenteolla käyntiin todennäköisesti torstaina, jollei jo huomenillalla.

Mikaelin kausi puoluetoimistolla jäi hyvin lyhyeksi ja ehkä hyvä niin. Hän ei taatusti ehtinyt toteuttaa haluamiaan uudistuksia, mutta nyt aukeaa hyvin nopeasti mahdollisuus päivittää puoluesihteeriajatteluamme. Itse pidän auttamattoman vanhanaikaisena systeemiämme valita puolueen operatiivinen johto puoluekokouksessa 500 hengen voimin. Jos ajatellaan, että puoluesihteerin päävastuulla on puoluetoimiston johtaminen ja siten välillisesti piirien toiminnan ohjaaminen ja resurssointi, valtakunnallisten vaalien kampanjoista vastuun kantaminen ja toimivan yhteyden varmistaminen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston välillä, niin ei ole juurikaan perusteita sille, miksi tehtävä on määräaikainen luottamustoimi. Nykyaikainen tuloksen tekeminen vaatisi toimitusjohtajaa, joka ymmärtäisi tietenkin poliittisen pelikentän lainalaisuudet ja pysyisi asiakysymyksissä kärryillä, mutta jonka focus olisi ihmisten ja järjestötoiminnan johtamisessa. Kun haetaan malleja muualta Euroopasta tai muista järjestöistä, niin äkkiä huomataan, että aktivointi, innostaminen, jatkuva kampanjointi ja hallinnon kehittäminen ovat usean kokopäiväisen työntekijän hommia - kun meillä ajatellaan, että yksi voi oman toimen ohella kaiken kuitata.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että puoluesihteerimme ei voi olla yhtä aikaa kansanedustaja. En oikeasti käsitä, miten on mahdollista hoitaa kaksi kokopäiväistä (tai jopa yli) työtä yhtäaikaa hyvin. On selvää, että toinen työ kärsii ja ainakin tähän asti "häviäjä" on jokaisen kohdalla ollut puoluesihteerin työ. Puoluetoimisto on kuitenkin niin pieni, ettei vastuun siirto esimerkiksi järjestö- ja hallintopäällikölle ole oikein mahdollista, tai sitten heidän varsinainen työnkuvansa kärsii. Puoluesihteerin on haluttu olevan myös osa poliittisten ulostulojen kasvogalleriaa, mutta minusta siihen ei ole tarvetta. Puheenjohtajisto vahvistettuna ek-ryhmän ja puoluevaltuston johdolla ja satunnaisilla vapaa-ajattelijoilla on ihan riittävän laaja edustus ja taatusti erilaista osaamista sisältävä joukko. Luontevampaa on myös mitata luottamusta kahden vuoden välein varapuheenjohtajien ja puheenjohtajan osalta, kuin puoluesihteerin, jonka pätevyyttä esimerkiksi esimiehenä, on valtaisalla joukolla lähes mahdotonta arvioida. Päätöksen tulisikin olla minun mielestäni puoluehallituksen käsissä. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva "toimitusjohtaja" saisi aivan erilaisen työrauhan ja mahdollisuuden pitkän linjan suunnitteluun ja työnhaku olisi ihan normaali prosessi papereineen, haastatteluineen ja salassapitoineen.

Seuraava puoluesihteeri toki valitaan vanhan kaavan mukaan, mutta toivoisin, että puoluekokousedustajat (ehkä minäkin siinä joukossa) suhtautuisivat valintaan enemmän ammattijohtajaa, kuin julkisuudessa näkyvää poliitikkoa etsien. Täydellistä pakettia ei taatusti löydy, koska sellaisia ei ole, mutta erittäin hyviä ja kokeneita ehdokkaita on varmasti tyrkyllä. Ja sääntömuutoksiin valintatavasta pitäisi suhtautua vakavasti ja tarkkaan pohtien, ei jäsenistön vaikutusvalta mihinkään murene, vaikka puoluesihteerin palkkaisikin pienempi - kuitenkin puoluekokouksen valitsema - taho.

Gallup-burn out

2012-01-17T11:55:00.001+02:00

Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä ja vajaa viikko presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen. Aamun hesarissa oli aivan oikein ensimmäinen aukeama omistettu tälle merkittävälle tapahtumalle. Mutta kun ei tikullakaan saa kaivettua asiaa esiin, vaikka kuinka tavaisi. Pääjuttu oli rakennettu oikein grafiikan kera HS:n tuoreimman gallupin ympärille - ohitin sen heti. Siiryin pääkirjoitukseen, koska ajattelin, että siinä ruoditaan sisältöjä, olihan otsikkokin, että ehdokkaiden välillä syntyy eroja. Vaan ei, niin ei. Ensimmäistä kappaletta pidemmälle en jaksanut lukea gallup-lukujen luetteloa.

Väyrysmäisesti voin todeta olleeni oikeassa, kun blogissani joskus ajat sitten ennustin, että näissä vaaleissa keskustellaan vain gallup-kannatuksista. Ja oikeassa olin siinäkin, ettei niistä kovin moni muukaan tunnu enää innostuvan - paitsi ilmeisesti päätoimittajat. Ennakkoäänestyprosentti on huomattavasti matalampi kuin kuusi vuotta sitten ja sitä tietenkin selitetään sillä, että kyselyissä epävarmojen osuus on suuri. Olisikohan jossain kysely, jossa kyseltäisiin, haluaisivatko äänestäjät muutakin kuin kyselyitä?

Niinistöstä on tehty presidenttiä juurikin gallupien pohjalta jo muutama vuosi. Toivoin kuitenkin, että mielipidemittausmania hellittäisi, kun kaikki ehdokkaat ovat tiedossa ja keskustelut linjoista alkavat. Ongelma tietysti on, että ainakin tv:n vaalikeskusteluissa on puhuttu pitkälti asioista, joihin presidentillä ei todellisuudessa ole juurikaan sekaantumista. Halosen kaudella nimenomaan haluttiin, että presidentti jää syrjään EU-päätöksenteosta ja siitä on ehkä eniten keskusteltu nyt tenteissä.

Arvojohtajuus onkin sitten hankalampi asia. Syvälle menevä arvokeskustelu ei onnistu mainoskatkojen sanelemassa ohjelma-ajassa ja silloin ainoa mahdollisuus onkin yrittää muistella ehdokkaiden aiempia tekoja linjassa puheisiin ja kuunnella heidän mahdollisia visioitaan tulevasta. Tästä syystä pidän edelleen Paavo Lipposta ainoana kokemukseltaan ja arvoiltaan mahdollisena presidenttinä. Suomalaisen työn arvostaminen, työpaikkojen turvaaminen ja luominen, laaja kulttuurituntemus ja tasa-arvoisuus yhdistettynä oikeudenmukaisuuteen ovat minulle vahvempia teemoja kuin murahtelu tai hidas puheenparsi. Sanottava on, että Pekka Haaviston esiintymisistä olen vakuuttunut kampanjan aikana, mutta valitettavasti en jaksa uskoa häneen rohkeana johtajana. Jo kampanjan slogankin - valtakunnan sovittelija - viittaa kulisseissa vaikuttavaan diplomaattiin.

Ennen sunnuntaita suosittelen vielä kaivamaan esiin Pekka Ervastin artikkelin Lipposesta. Suomen kuvalehdessä ollut juttu muutaman viikon takaa oli rehellinen hyvine ja huonoine puolineen ja juuri siitä uskoisin monen äänestäjän kaipaavan. Aitoa kuvaa ehdokkaista mielipiteineen ja historian lasteineen. Kyllä ajatteleva ihminen osaa painottaa itselleen olennaiset seikat äänestyspäätöksen tueksi, jos joku vaan viitsii ne kertoa.

Vallan uusi vuosi

2012-01-02T13:45:00.000+02:00

Äitiys-/vanhempainvapaani on ollut myös vapaata blogin kirjoittamisesta. Ei sillä, ettei mitään ajatuksia olisi mielessä vilahdellut kolmeen kuukauteen, mutta valvotut yöt ja nyytti kainalossa ovat tehneet kirjoittamisesta suoraan sanottuna epämiellyttävää. Pienet vapaat hetket olen viettänyt mieluummin kahvikupin äärellä tai päiväunilla. Tänään kuitenkin oli poikkeuksellinen mahdollisuus selailla Hesari alusta loppuun ja johan siellä oli taas juttua Vantaan valtuustoryhmien keskinäisestä vallanjaosta.

Tulokset yksittäisten poliitikkojen vallasta olivat toisaalta täysin yllätyksettömiä. Valtuutetut olivat nimenneet suurimpien ryhmien nokkamiehet eniten valtaa käyttäviksi vaikuttajiksi. Yllättävää samaan aikaan olikin juuri se, että asemansa puolesta valtaa käyttävien lisäksi ei listattuna ollut ketään muita. Vantaan Kokoomus toki on yhden miehen show, mutta Vantaan Sd-ryhmässä tilanne on hyvin toisenlainen. Itse olisin nimennyt ehdottomasti ykköseksi Sirkka-Liisa Kähärän, eli demareiden valtuustoryhmän puheenjohtajan. Toisten ryhmien edustajat marisivat, että päätöksiä tehdään "poikaporukassa" Leijan kabineteissa tai eduskunnan käytävillä. Toki kaikenlaisia keskusteluja käydään missä vaan, mutta tiedän, ettei nevottelumandaattia (puhumattakaan lopullisesta sopimisesta) anneta ilman, että valtuustoryhmän pj. on tietoinen asiasta ja tsekannut, että asia on koko porukalle tai isommalle neuvotteluryhmälle ok. Sd-ryhmä pitääkin ylivoimaisesti eniten ryhmäkokouksia juuri tästä syystä. Asioiden taustoittaminen ja kannanmuodostaminen vaativat isossa porukassa aikaa. Ihmettelenkin aina uudelleen, mihin viitataan lehdessäkin olleessa kommentilla tiukasta ryhmäkurista. Paljon demokraattisemmin ei voisi asioita käsitellä, kuin vantaalaisilla demareilla on viime vuosina ollut tapana. Asia kuin asia keskustellaan porukassa, tarvittaessa äänestetään ja jos edelleen haluaa olla eri mieltä, niin sekin onnistuu, kun vaan kertoo muille kantansa, eikä väännä selän takana. Päätöksen jälkeen toki oletus on, että yhteisen kannan takana ollaan, eikä pelata omia pelejä ja tämä kai muille näyttäytyy ryhmäkurina. Samalla logiikalla kyllä on joka paikassa tiukka ryhmäkuri - jos kotona jutellaan päivän ruokalistasta, niin yhtä lailla oletus kauppareissulla on, että ostetaan ne aineet, mistä on aiemmin sovittu. Päivälliseksi sovittua lihasoppaa ei synny, jos yksi päättääkin ostaa kanafilettä ja toinen ranskalaisia. Naiivi esimerkki on erittäin toimiva, koska kunnallispolitiikka toimii ihan samoin - jos tiedetään mihin lopputulokseen halutaan päästä, niin keinot ja välineet on valittava myös yhdessä ja valituissa aineksissa on pysyttävä.

Joku (Perussuomalaisista) oli toimittajalle valitellut, ettei pienempien ryhmien kanssa edes neuvotella. Johtuisikohan siitä, ettei kuvaamani kaltaista tapaa päättää oikein käytetä muissa ryhmissä? Kun muistelen ryhmien välisiä neuvotteluita, niin useimmiten Vasemmistoliiton ryhmä oli ainoa, joka pystyi jonkun kannan sanomaan ennen kokousta. Jossain tapauksissa ei Perusuomalaisilta saanut mielipidettä edes kokoustauolla ja äänestyksen tullen lähes koko porukka kuitenkin äänesti samalla tavalla. Turha valitella vallankäytön vähäisiä mahdollisuuksia, jollei itse halua valtaa käyttää. Jo muutamassa kuukaudessa pitäisi kuitenkin uudenkin kunnallispoliitikon huomata, ettei päätettävien asioiden lukuja, historiaa, vaikutuksia ja tunnepuolta ratkota lyhyessä valtuustosalikeskustelussa. Pöntöstä pidetyt puheenvuorot ovat useimmiten osoitettu takarivin toimittajille ja toisaalta virkamiehille, ei siinä enää kysellä demokraattisesti jokaisen valtuutetun mielipidettä. Jollei omassa ryhmässä ole faktoihin tutustuttu, debatoitu ja päätetty ryhmän kantaa, niin ihan turha on haikailla neuvotteluiden perään. Ja kuriositeettina on todettava, että nykyisellään nimenomaan Vantaan persujen ryhmästä on ylivoimaisesti eniten väkeä Arkadianmäellä. Mäkinen (kok.) ja Lindtman (sd.) ovat suurien ryhmien yksinäiset, kun taas persujen seitsemästä jopa kolme on istuvia kansanedustajia. Miksi he eivät siellä käytävillä keskustele?

Presidentinvaalit toki värittävät alukevättä, mutta jo ensi syksynä ovat kunnallisvaalit vuorossa. Muodollista valtaa jaetaan uudelleen äänestäjien tahdon mukaan. Kuluneen kauden kolme ensimmäistä vuotta ovat ainakin minulle osoittaneet, ettei "tavallisen ihmisen" asiat ole mitenkään parantuneet persujen toimesta - päinvastoin. Moni tärkeä toimeentuloon, terveydenhoitoon, lasten ja nuorten palveluihin ja muuhun hyvinvointiin liittyvä keskustelu on jäänyt maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöistä, gallupeista ja populismista kiistelemisen jalkoihin. Toki kaikki päätökset on tehty, mutta energia ja päähuomio on niin kummallisissa asioissa, ettei voittajana selviä kuin Perussuomalaiset itse. Ei ole yhtään ihme, ettei yhä useampi oikeasti tavallinen (usein perheellinen) palkansaaja tunnista tai löydä enää itseään päätöksenteon keskiöstä - tai edes liepeiltä. Toivonkin, että tämä vuosi tuo tullessaan vallankumouksen ja niin presidentinvaaleissa kuin kunnallisvaaleissakin tavalliset ihmiset käyttäisivät ääntänsä ja osoittaisivat, ettei nimissämme saa ihan kuka tahansa, minkä tahansa marginaalin edustaja, puhua löysiä ja sysätä vastuuta muille. Kunnallispolitiikassa ei ole oppositiota.

Rautakourat lakkoon

2011-10-20T22:44:00.000+03:00

Niin vaan kävi, että raamisopimuksen pohjalta käydyt neuvottelut ja sovintoesitys saivat kyytiä Metallin valtuustossa ja teknologiateollisuuden lakko yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen on totta. Huomenna työt seisahtuvat kymmenissä yrityksissä ja jatko on suuri kysymysmerkki. Sovintoesityksen sisältö ei minulle tietenkään ole vielä tuttu, mutta se ei voi olla edes keskusjärjestöjen raamin mukainen, sillä eihän se olisi muutoin niin selvin luvuin kaatunut palkansaajapuolella. Jo kertaalleen Metallin valtuusto oli hyväksynyt neuvotteluiden jatkamisen raamin pohjalta ja siten edustajat olivat "nielleet" yhteisen edun nimissä jo osan alkuperäisistä vaatimuksistaan esim. palkkojen osalta. En siis usko, että ihan herkästi olisi hyvää sovintoesitystä hylätty. Ilmeisestikin työnantajapuolelta on aika lailla vedätetty raamisopimuksen soveltamisen ja kustannusvaikutusten tulkinnan osalta ja lopullinen tulos ei työntekijöiden näkökulmasta olisi ollut niin auvoinen, kuin raamisopu vielä antoi ymmärtää.

Sopimukseen tietenkin teknologiateollisuudessa jossain vaiheessa päästään. Mielenkiintoisempaa ulkopuolisena onkin seurata, mitä vaikutuksia lakolla muutoin on. Keskusjärjestöjen raamisopimuksen toteutuminen on pitkälti kiinni siitä, ovatko suurimmat vientialat mukana vai eivät. Rakennusliittohan ilmoitti poisjäännistään jo päivä ennen sopimuksen syntyä. Muutoin liittojohtajat ovat suhtautuneet suosittelevasti omien neuvotteluidensa käymiseen raamien pohjalta ja yhtään ei varmaan enää tarvitse alleviivata, kuinka merkittävää olisi saada kaikille toimialoille niin palkkojen osalta maltillinen, kuin työehtokysymysten osalta laadukas paketti aikaiseksi. EK jo unohti tupo-hautajaishehkutuksensa ja maan hallitus on tullut hyvin vastaan, joten itse ainakin toivon edelleen vahvasti, että myös Teknologiateollisuus ry. pysyisi ruodussa ja kykenisi sopimaan kolmen palkansaajajärjestön kanssa kohtuullisen ja oikeudenmukaisen sopimuksen. Kai siten olisi vielä toivoa kokoavan sopimuksen pelastamisesta. Lakon venyminen voi kuitenkin tarkoittaa suurta turhautumista ja propagandasotaa Etelärannassa, jolloin lähtökohdat muiden toimialojen neuvotteluille ovat erittäin huonot - jos niitä edes päästään raamin pohjalta enää aloittamaan.

Mielenkiintoinen seurattava on myös Metallin jatkokäsittelyt. Kun PAMissa muutama vuosi sitten hallitus hylkäsi puheenjohtajiston suositteleman sovintoesityksen, kommentoitiin minulle tien toiselta puolelta, ettei moinen olisi koskaan mahdollista Metallissa. Nyt kuitenkin puheenjohtajan suosituksesta huolimatta Lonkan esitys kaadettiin. Vaihtuvatko neuvottelijat? En usko, mutta en myöskään usko, että ilman jälkipuheita homma jatkuu. Liittovaalit ovat ovella, joten sisäpolitiikkaakin varmasti harrastetaan ja pahimmassa tapauksessa taka-alalle jää niin maan talous, kuin solidaarisuus muita työntekijäryhmiä kohtaan.

Yksi vaihtoehto on toki sekin, että sovintoesitys tuli yksinkertaisesti liian myöhään. Porukat olivat jo valmistautuneet aloittamaan lakon alle 12 tunnin päästä ja vähänkään heikolta tuntuvan esityksen hyväksyminen olisi ollut henkisesti jo mahdotonta. Jos kyseessä olisi siis vain ajan loppuminen kesken, niin ratkaisun löytäminen ei ehkä olisi kovin kaukana. Tämän vaihtoehdon puolesta en kuitenkaan vetoa löisi - sen verran velmulta työnantajien Alanko aina vaikuttaa.

Vantaalainen hiirenloukku

2011-09-16T18:05:00.004+03:00

Viimeinen valtuustoni Vantaalla sattui olemaan juuri se, jossa valitsimme Jukka Peltomäen kaupunginjohtajaksi. Kevään ajan tunnelma oli kyttäävä ja sähköinen. Viime vaaleissa Kokoomus nousi parilla paikalla suurimmaksi ryhmäksi ja mielissään korvamerkkasi kaupunginjohtajan paikan itselleen. Heikoksi lenkiksi suunnitelmassa muodostui pätevien ja edes sopivien hakijoiden puute. Ei yksinkertaisesti löytynyt porvarileiristä hakijaa, joka olisi vakuuttanut valtuutetut. Peltomäki valittiin suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella. Itse asiassa toinenkin sd-taustainen kandidaatti Elina Lehto-Häggroth olisi todennäköisesti kerännyt enemmistön taakseen. Peltomäki siis valittiin aivan selvästi, suurten kehujen saattelemana. Pätevyyttä, Vantaan tuntemusta, ainutlaatuista metropoliosaamista, elinkeinopolitiikan ymmärtämystä ja ihmisläheisyyttä kiiteltiin yli puoluerajojen. Vain Kokoomuksen ryhmä Tapani Mäkisen suulla nurisi nurkassaan.

Viikko myöhemmin kaupungin sisältä nostettiin kantelu Peltomäen asumisesta entisen työnantajansa vuokra-asunnossa. Aiemmin, kun hän vastasi maankäytöstä ja kaavoituksesta, ei asia ollut ongelma - nyt kaupunginjohtajaksi valinnan jälkeen oli samantien tutkittavaa. Kesä meni, eikä selvitysten jälkeen kaupunginhallitus, saatika -valtuusto, nähnyt syytä Peltomäen hyllyttämiselle. Meinasi kuivua kokoon koko hyvä ajojahti. Onneksi oli vielä ässä hihassa.

En väitä, etteikö Peltomäki oli itse tarjonnut ladattua asetta, mutta silti suhdekohun herättäminen ja tietojen muka huolestunut vuotaminen on kummallista. Onko tapahtumilla todella merkitystä virkatehtävien hoidon kannalta? Vaikeassa taloustilanteessa oleva kaupunki ajautuu tilanteeseen, jossa puuttuu niin maankäytön apulaiskaupunginjohtaja kuin kaupunginjohtajakin (jonka tehtäviä paikkaa rahoitusjohtaja) niin kuka voittaa? Olisiko kuitenkin poliittinen kostonhimo ajanut asukkaiden edun edelle? Ihan turha on minusta selittää näitä avoimuuden vaatimuksilla, kun selkeästi on odotettu vain oikeaa hetkeä. Kokoomusveturi vuodattaa krokotiilin kyyneleitä sanoen, että ratkaisevalla Manchesterin matkalla ei Peltomäki hoitanut täysipainoisesti tehtäviään. Jaa, mistä asti jalkapallo on ollut Vantaan kannalta tehtävien hoidon mittari? Ihan yhtä lailla olisi voinut kuvata Peltomäen katsomossa ja sen jälkeen hurskastella, kuinka uusi kaupunginjohtaja vain istuu matsissa virkamatkalla.

En hyväksy avioliiton ulkopuolisia suhteita, mutta ne on hoidettavissa muutoinkin kuin lööpeillä ja erottamisella. Jos suomalaisen virkamiehen luotettavuuden mitta on uskollisuus ja raittius, niin hiljaiseksi hiipuu hallinto. Säästöjä toki saavutetaan sitenkin, ei se välttämättä huono olisi. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole moraalista, vaan poliittisesta pelistä, harvinaisen huonon häviäjän ansasta ja tässä tapauksessa erittäin helposta hiirestä. Jo valittaessa oli tiedossa viritysaineet, tarvitsi vain odottaa milloin napsahtaa.

Todella harmittaa Peltomäen puolesta ja myös vantaalaisten asukkaiden. Pätevä johtaja erosi toisarvoisista syistä. Sääliksi käy Vantaan Kokoomusta. Muilla valtuutetuilla ja demokratialla ei ole merkitystä, kun oma mies pitää saada kalifiksi kalifin paikalle. Kuinka monta ihmistä pitää tallata, ettei jäljellä ole pätevämpiä vaihtoehtoja kuin heidän? Mitä tapahtuu seuraavalle kaupunginjohtajalle, jollei hän ole Martti Lipponen?

Lipponen pressaksi?

2011-08-10T22:40:00.000+03:00

Paavo Lipposen nimi nousi tänään presidenttiehdokkaiden joukkoon julkisesti ja johan tunnelmat muuttuivat. Ja miksipä ei. Lipponen kieltämättä olisi erittäin vahva ehdokas ja Niinistön asema muuttuisi aika lailla. Suosion huipulla paistattelu pitäisi vaihtaa pikaisesti poliittiseksi sisällöksi ja erittäin vahvoiksi ja pitäviksi avauksiksi. Lipposen taitoja, tietoja ja verkostoja ei voi kukaan kiistää.

Sattumoisin kuuntelin tänään lyhyen alustuksen verran Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkosta. Hänen kuvauksensa nykyhallituksesta ja sen ohjelmasta kuvasi hyvin Kokoomus-johtoista politiikkaa. Aika lailla suora sitaatti näin: "Tähän hallituspohjaan ajauduttiin ja ohjelma on kuuden puolueen kompromissi. Ohjelmassa ei siis ole punaista tai sinistä lankaa, vaan yksittäisiä toimenpiteitä. Suuri missio - esimerkiksi Lipposen hallitusten aikaan Suomen lännettäminen ja talouskasvun nostaminen - puuttuu ohjelmasta." Edellisten sateenkaarihallitusten aikaan oli siis vahvalla näkemyksellä ja johtajuudella löydettävissä linja usean erimielisen toimijan kesken onnistuneesti, mutta nyt on tyytyminen löyhiin kompromisseihin. Jos tämän tunnustavat suurimmankin porvaripuolueen edustajat, niin mistä löytyy vastus, jos Lipponen todella ehdolle haluaa? Eikö presidentiltä nimenomaan toivota kansaa kokoavaa näkemystä ja kykyä näyttää suuntaa vaikeissakin olosuhteissa?

Yhdyn siis toimittajien jo käynnistyneeseen spekulaatioon, että varmasti kaipuuta vahvaan, kekkosmaiseen johtajuuteen on. On eri asia, voiko tänä päivänä presidentti mitenkään ottaa sitä roolia, mutta luulen, että mielikuva riittää. Ja Lipponen, jos kuka, tuon mielikuvan täyttää. Ikää toki on hieman enemmän kuin muilla mahdollisilla kandidaateilla, mutta terävyys ei ole mihinkään hävinnyt ja olemus on minusta vetreämpi kuin vaikkapa viimeisinä puhemiesvuosina. Kansainvälistä politiikkaa Lipponen taatusti seuraa edelleen enemmän kuin moni aktiivipoliitikkomme, eikä verkostotkaan taatusti ole kadonneet.

Vaikken koskaan ole itseäni kovin "lipposlaiseksi" mieltänyt, niin tässä tilanteessa pidän häntä kyllä erittäin varteenotettavana Niinistön haastajana. Tai ehkäpä vielä enemmän ehdokkaana, jonka loppupeleissä Niinistö joutuisi haastamaan.

Ajatukset Oslossa

2011-07-23T12:14:00.001+03:00

Eilisen uutiset Norjan järkyttävistä tapahtumista vain pahenivat, kun arvio kuolleista leiriläisistä nousee lähestyen jo sataa. On aivan käsittämätöntä millä motiivein nuori mies teurasti joukon sosialidemokraattisia nuoria. Hallintoon tai poliittisiin päättäjiin kohdistuvaa vihaa jotenkin hahmottaa, mutta tätä ei millään.

Toki turvatasoja pitää tarkastella kaikissa pohjoismaissa, kuten Tuomioja eilen totesi, mutta isompi kysymys on miten saamme fundamentalismin ja vihapuheen aisoihin? Jos sananvapauden nimissä jopa kansanedustajat saavat sanoa mitä tahansa ja oikeuttavat siten toisiin ihmisiin kohdistuvan halveksunnan, syrjinnän ja väkivallan, niin emme ole kovin kaukana katastrofista. Toki kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta kaikkea ei ole oikeutta sanoa sivistyneissä länsimaissa ääneen. Valitettavasti. Olen oikeasti sitä mieltä, että nettikeskusteluissa ja mielipidepalstoilla ei riitä, että kirosanat deletoidaan, vaan oikeasti poistaa pitäisi kaikki vihaa provosoiva kommentointi. Jo nyt Norjan tapauksen keskusteluissa löytyy palstoilta ääliöitä, joiden mielestä "sitä saa mitä tilaa, jos kerran hyysää maahanmuuttajia, niin näin käy". Siis mitä?! Länsimäisen kasvatuksen ja jonkilaiset empatiataidot omaava ihminen ei voi oikeasti olla sitä mieltä, että 15-20 vuotiaat nuoret ovat ammuttavissa, koska he kannattavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ei vasemmistolainen maailmankatsomus saa tarkoittaa pelossa elämistä. Tähän suuntaan meilläkin kuitenkin mennään. Sen sijaan, että ääriliikkeitä ja populistisia suuntauksia kannattavat olisivat hiljaa ja yrittäisivät toimia kunniallisesti, he lietsovat vihaa ja suuntaavat inhonsa kaikkeen "erilaiseen". Onneksi suurin osa ymmärtää, että kyse on retoriikasta, mutta kun aina löytyy niitä, jotka henkilökohtaisten ongelmiensa tai onnettomien sattumien johdosta ottavat puheet tosissaan ja päättävät toteuttaa pahimmat pelot. Mitä hyväksytympää ja laajempaa viha on, sitä käytetympää ja räjähdysalttiimpaa siitä tulee.

Kaikki lämpimät ajatukseni ovat nyt joka tapauksessa Oslossa. Eilen selvittelin ay-tovereilta kuulumisia ja järkytyksen keskellä oli helpottavaa kuulla, että tutut ovat kunnossa. Suru koskettaa kuitenkin satoja perheitä ja koko sosialidemokraattista liikettä pohjoismaissa. Maailmanlaajuinen leiri alkaa parin päivän päästä Itävallassa ja yhden jos toisenkin hiljaisen hetken viettävät varmasti Utöan tapahtumien johdosta. Nyt jos koskaan on otettava kansainvälisestä kädestä tiukempi ote ja rohkeasti jatkettava matkaa.

Arvostamani ammattikunta, oi miksi?

2011-07-01T13:08:00.000+03:00

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään median kritisoimista tyyliin "aina meidät ymmärretään väärin, aina meitä sorretaan". Journalismi on tieteenaloista ollut aina minusta yksi kiehtovimmista ja arvostan monialaisia, ammattitaitoisia suomalaisia toimittajia hyvin paljon. Pienen pätkää viestintää opiskellessani sain ilon kuunnella Anu Kantolan luentoja jonkin aikaa ja olen edelleen 15 vuoden jälkeen vaikuttunut. Toki silloin penkissä istui mieleltään paljon avoimempi ja muokkaamattomampi kuntsi, mutta luulenpa silti, ettei Kantolan älykkyys ole muistojeni tuotetta. Miten tämä mihinkään liittyy? No siten, että nyt alkaa minunkin ymmärrykseni olla äärirajoillaan. Miten työhönsä journalistisen kunnianhimoisesti suhtautuva selittää viime päivien presidenttipelin? Tai miten selitetään aivan avuttomalle tasolle vaipunut poliittinen analyysi, jolla ei edes näennäisesti yritetä hahmottaa kokonaisuuksia vaan pelataan ihmeellisiä pelejä?

Helsingin sanomat on menettänyt linjansa kokonaan ja toimituksen näkemyserot häiritsevät jo lukemista. Puhumattakaan tietysti rakkaista iltapäivälehdistämme. Niinistön presidenttiehdokkuus teki jotenkin ihmeellisesti ilman mitään kannatusta olevasta Soinista päävastaehdokkaan ja Sauli-hehkutusten lisäksi on pari sivua varattu aina Soinille. Väliin voisin jo nyt todeta ettei Soinilla ole mitään jakoa edes toiselle kierrokselle, joten lehtien kannattaisi vertailla muidenkin mahdollisten ehdokkaiden puolisoiden asusteita. Eilinen "uutisoinnissa" oli kuitenkin vedätyksen huippu. Toisessa lehdessä Soini vähätteli Niinistön osaamista minkä kerkesi ja totesi, että kun on menetyksen kokemuksia, niin on ihmisten mielestä jotenkin humaanimpi. Ja toisessa lehdessä parin sivun Soini-haastattelu neljä vuotta vanhasta taudista, johon hän melkein taas kuoli, mutta yllättäen paranikin, niinkuin lähes kaikki. Kaikkea pitää tarjota, että olisi lähellä ihmistä. Ja niinhän imagoa rakennetaan. Ihmeellistä vaan on, että se myös painetaan - päivä toisensa jälkeen.

Pari viikkoa aiemmin kolumnisti ihmetteli miksi hallitusneuvotteluista ei annettu avoimesti tietoa lehdistölle, tehtävä kun olisi kertoa se kansalle. Sanoisin, että toimittajienkin on luottamuksensa joskus lunastettava. Jos uutisointi ja päätösten vaikutusten analysointi on sitä, että haetaan mahdollisimman raflaava PS-sutkaus ja kommenttilaatikossa pohditaan neuvottelijoiden henkilökemioita, niin miksi vaarantaa neuvotteluita sen takia? Todellisuus kuitenkin nähtiin heti hallituksen synnyn jälkeen, kun uudet ministerit esiteltiin Iltasanomissa ja Ihalaisen teksti meni kuta kuinkin näin: " Lauri Ihalainen näytti esimerkkiä kuinka ensimmäisen kauden, lähes kielitaidoton kansanedustaja voi EU-aikanakin nousta ministeriksi." Sarkastisena vitsinä toimisi, mutta kun muista oli selkeästi tehty oikeat esittelyt, niin voi voi.

Oma lukunsa on vielä Haapalaisen katsaukset maikkarilla. Vaalien alla viikoittain (ja edelleenkin) uutisoitiin ja kommentoitiin gallupeja. Siis mitä tekee ison kanavan politiikan toimitus? Tilaa kyselyn, tekee graafin ja esimies puhuu löysiä "kansan tahdosta". Ja tältä pohjalta pidettiin vaalikeskustelua erityisen sähäkkänä. Saman ladun valitettavasti ovat näköjään valinneet jo seuraavienkin vaalien osalta, ehdokkaat vaan saattavat tehdä hommasta hankalamman. He sanovat tai tekevät jotain, joka herättää oikeaa keskustelua, eikä ainoastaan kannatusmittaustuloksia.

Toki on joitain iloisia poikkeuksia ja itse asiassa usein ns. naisten lehtien puolella. Melkeinpä parhaat yhteiskunnalliset ilmiökuvaukset, artikkelit ja haastattelut löytyvät Annasta, Kodin kuvalehdestä jne. Ehkä niiden toimituksissa toimittajilla on vielä tahto tutkia, ymmärtää, kritisoida ja selkeyttää ympäröivää maailmaa juuri sellaisena, kun se sillä hetkellä on. Pikkunäppärää vinoilua ja maalitolppiin kolahtelevaa kyynisyyttä voi sitten lueskella sanomalehdistä, jotka onneksi vanhenevat nykyään kalaakin nopeammin.

Vaalituloksen halveksuntaa?

2011-06-01T21:27:00.000+03:00

Demarit ja Vasemmistoliitto heitettiin ulos tai marssivat ulos - näkökulmasta riippuen - hallitusneuvotteluista. Yllättävää tai sitten ei. Selvää oli alusta asti, ettei Kokoomuksen johdolla rakenneta vasemmistolaista hallitusta, mutta toivoa vaikean tilanteen vaatimasta puolivälin ratkaisusta kuitenkin oli. Vaalituloksen viesti oli kuitenkin yhdeltä osin harvinaisen selkeä; edellisen hallituksen linja ei saanut tukea. Kokoomus puolueena saavutti ykköaseman ja äänestäjien tuen, mutta kokonaisuudessaan menneen hallituksen puolueet hävisivät roimasti. Vihreät ja Keskusta vetivät heti johtopäätöksensä ja ymmärsivät, ettei porvarillisella veroalennuspolitiikalla ollut kansan silmissä tulevaisuutta. Vihreät säätytalolle kuitenkin saapuivat ja siellä näemmä pysyvät. Sen sijaan SDP ja Vasemmistoliitto pitivät kynnyskysymyksistään kiinni ja nyt ollaan hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa.

Kokoomus kosii Keskustaa, eli pohja olisi Kristillisillä höystettynä sama kuin edellisellä kaudella. Keskusta nälvi jo neuvotteluita tähän asti käyneitä hävinneiden hallitukseksi. Miksi sitten kutsuttaisiin porukkaa, jossa suurimpina olisivat kepu ja kok? Ja miten sellainen pohja suhtautuisi vaalien tulokseen? Työllisyyden parantaminen uusin keinoin, tuloerojen kaventaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen olivat ihmisille reilu kuukausi sitten tärkeimmät asiat ja nyt palattaisiin vanhaan. Kokoomus ei suostunut antamaan periksi halustaan alentaa tuloverotusta kattamalla vaje arvolisäverotusta korottamalla. Eipä ollut yllätys, että esimerkiksi demareille tämä ei sopinut. Jutta puhui vaalien alla aina voidessaan verovaaleista ja korosti tasaverokehityksen torppaamista. Sasi/Katainen kaksikolle ei voinut tulla puskista, että vasemmistopuolueet eivät suostu enää pieni- ja keskituloisten kukkarolla käymään, toisin kuin porvareille sopi edellisellä kaudella. Ja toistan, ettei se käynyt vaaliuurnilla äänensä antaneillekaan. Muutosta haluttiin, mutta jostain syystä Kokoomus ei tätä tahtoa onkeensa ota. Kukaan ei kyllä voi enää sanoa, etteikö puolueissa olisi eroja.

Aivan mahdollista kuitenkin on, ettei kepukaan lähde enää Kokoomuksen vastuunkantajaksi, vaan huomisen kokouksensa jälkeen käy kohteliaisuuskäynnillä säätytalolla ja homma on siinä. Entäs sitten? Lähteekö hallituksen muodostajaksi seuraavaksi suurimman oikeudella SDP ja pöytään palaavat niin vasurit kuin persutkin? Vai astuuko jossain vaiheessa neuvonantajaksi presidentti, kuten lain mukaan mahdollista on? Ja toisaalta auttaako Halosen sovittelu mitään, jos tähän asti istuneilla ei ideologista sopua löydy ja uusi kokoonpano olisi se vanha, jota kansa ei tue vähimmässäkään määrin.

Ylpeä olen joka tapauksessa demareiden linjakkuudesta pitää kiinni vaalien alla annetuista selkeistä kynnyskysymyksistä ja tavallisten ihmisten puolustamisesta. Mielenkiinnolla kyllä odotan tulevan viikonlopun uutisia. Eipä olla enää seisovassa vedessä.

V-Asla, viimeistä kertaa

2011-05-16T21:13:00.000+03:00

Kolme ja puolituntinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous on takana ja minun osaltani viimeistä kertaa. Niinpä. Me muutamme kuntarajan toiselle puolelle, kohti itää, jo kolmen viikon päästä. Päätös oli toki alitajunnassa muhinut jo kauan, osittain ehkä tiedostamattakin, mutta lopullisesti asiat napsahtivat kohdilleen vajaassa kahdessa viikossa ja tässä ollaan. Luottamustehtävät Vantaalla jäävät minun osaltani ja olo on todella haikea. Ensin 4 vuotta vapaa-ajan lautakunnassa, josta puolikas kausi varapuheenjohtajana ja sitten uuden toimialan synty, kunnallisvaaleissa valtuutetuksi valinta ja lopulta valinta silppuisen toimialan lautakunnan puheenjohtajaksi 2008.

En meinannut millään saada itkua pidätellyksi kokouksen päätteeksi asiaani ilmoittaessani. Pateettisinta on liikuttua omista sanoistaan ja sitä pyrin välttämään, suurin liikutus liittyikin siihen, että siihen hetkeen todella konkretisoitui päätös jättää kunnallispolitiikka tällä erää. Vantaalla on huima osaaminen ja potentiaali vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehittämisessä. Viranhaltijoiden kanssa on ollut nautinto tehdä töitä ja oppia koko ajan uutta. Luottamushenkilönä minua on pidetty hyvin informoituna, asioita on käsitelty etukäteen ja mielipidettäni on kuunneltu. Kuten sanoin, uusi toimiala on luottamushenkilön näkökulmasta haastava monine ulottuvuuksineen. Asiat hyppivät kuntouttavasta työtoiminnasta uimapaikkoihin ja taiteen perusopetuksesta velkaneuvontaan. Tulkkikeskus, musiikkiopisto, osallisuus, nuorisotyö, liikunta ja urheilu, kulttuuripalvelut, aluetoimikunnat, monikulttuurisuus, työllisyyspalvelut...Yhdistävä punainen lanka on kuitenkin kaikilla vahva pyrkimys sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Työn tuottama henkinen arvo on kaupungille mittaamatonta sanan molemmissa merkityksissä. Koko toimiala luo ja tukee sivistystä, joka on syvempää kuin tiedot tai taidot. Sarkaa on kynnettävänä loputtomiin ja sirpaloituva, eriarvoistuva yhteiskunta ei urakkaa helpota. Toivon, että lautakunnan porukka ei nyt, eikä tulevaisuudessa anna periksi ponnistuksissaan yhteisöllisemmän ja paremmin voivan Vantaan ja vantaalaisten osalta. Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on aina helppo nipistää ja unohtaa sadat vapaaehtoistoimijat, mutta menetykset ovat paljon suuremmat kuin säästöt. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja niitä ihmisiä ja ihmisten tuottamia elämyksiä tarjoavat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimijat.

Suuret kiitokset tovereille, jotka minut aikanaan tehtävään valitsivat. Kiitokset niille virkamiehille, jotka ovat apuaan antaneet, perehdyttäneet ja tukeneet. Kiitokset lautakunnan jäsenille, jotka aktiivisella osallistumisellaan tekivät tehtävästä mielenkiintoisen, koukuttavan ja vaikean jättää. On vaan aika siirtyä uuteen.

Ohi on, onnea Suomi.

2011-04-18T07:29:00.000+03:00

Eduskuntavaalit 2011 ovat nyt historiaa. Ja myöhemmin varmasti paljon tutkittua ja keskusteltua historiaa. Kokoomus nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi, häviten kuitenkin 7 paikkaa. Kakkosena demarit, yhtä lailla häviten 3 paikkaa ja sitten kolmantena persut 39 paikalla, joka on aivan käsittämätön tulos. Ei ehkä pitäisi lyhyen yön jälkeen tuoreeltaan kirjoitella mitään, mutta myllerrys mielessä on niin suuri, että jotenkin se on näinä aamuntunteina purettava.

Uudellamaalla demarit pärjäsivät hyvin, mikä on tottakai hyvä juttu. Yhtä lisäpaikkaa ei tullut, muttei mitään hävittykään, vaikka lehdet toista ennustivat. Iloisimman tuloksen teki taatusti Antti Lindtman, kirkkaasti läpi. Porukan pettynein on taatusti Kimmo Kiljunen, jonka pitkä kansanedustajuus päättyi nyt. Tai mistäs minä tiedän asettuuko jatkossa ehdolla ja miten pärjää, mutta ainakin toistaiseksi. Sen sijaan PS jyräsi täälläkin. Neljä paikkaa lisää, eli yhteensä 7 hengen ryhmä, joista 3 vantaalaisia valtuutettuja. Vantaalla toivottiin pitkän tauon jälkeen naisedustajaa ja Johanna Jurvasta sellainen tuli. Epäilen vahvasti, etteivät naisehdokkaita toivoneet ihan tätä ajatelleet. Kolmeen vuoteen ei yhtään puheenvuoroa tai edes kommenttipuheenvuoroa valtuustossa, joten minunkin piti ihan vaalikoneesta katsoa millä asialla Jurva on. Kunnallisveroa laskettava, tuloverotusta laskettava, kehitysapu kokonaan pois, samaa sukupuolta oleville ei adoptio-oikeutta tai avioliittolain muutosta, jyrkkä ei transaktioverolle, liikenneinvestointipainotukset tie- ei raideliikenteeseen, mahdollisuus NATO jäsenyydelle, lakko-oikeutta voisi rajoittaa, ei metropolihallinnolle, kuntin määrä säilytettävä lähes ennallaan, ei maahanmuuttajanaisten omille uimavuoroille ja sitten jo olinkin vakuuttunut, että eri linjoilla ollaan.

Suhtaudun hyvin skeptisesti tulevan hallituksen eheään ja tasa-arvoisuutta lisäävään työhön. Perussuomalaisia on lähes mahdoton jättää hallituksen ulkopuolelle, mutta millä ihmeen eväillä päätöksiä tehdään? Soini ei kuitenkaan voi täyttää kuin yhden ministerinpaikan. Ja minkälaiseksi menee yhteiskunnallinen keskustelumme? Suuntaa ja henkistä ilmapiiriä luodaan kuitenkin ihan yhtä paljon kannanotoilla ja debatilla kuin todellisilla päätöksillä. Toivon, että moni asia jää vaalikampanjan populismiksi, eikä jatka eloaan oikeina tavoitteina. Sivistykseen kuuluu laaja kulttuurin ymmärrys sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi on voitava henkisesti hyvin, eikä sitä edesauta pelon, vihan ja harhaanjohtamisen lietsonta.

Oma tulokseni oli valtava pettymys. Neljän vuoden takaisesta laskua oli noin 150 ääntä ja tietysti suunnan olisi pitänyt olla reilusti toinen. Syitä olisi järkevämpi pohtia myöhemmin, mutta äkkiseltään sanoisin, että iso osa menee aika lailla epäonnistuneen kampanjan piikkiin. Ja koska olen aina tehnyt vaalityötä hyvin oman pääni mukaan, niin itseäni voin syyttää. Pieniä valonpilkahduksia oli yli 600:n äänen potti Vantaalta ja hieman yli 80 ääntä Sipoosta. Siellä missä ilman mainoksia tunnetaan, niin tukea tulee. Hetki jos toinenkin menee kuitenkin toipuessa. Viimeiset ajat tein kuitenkin koko ajan 12-15 tuntisia päiviä ja ihmisten kanssa jutellessa tuntui todella hyvältä, joten vähän puskista epäonnistuminen tuli.

Tähän ei kuitenkaan teemojen pyörittely jää, vaan tiistaina jatkuu arkiset työt, eli hallitusohjelmaan vaikuttaminen. Pienipalkkaisia palvelualan ammattilaisia on vajaa puolet Suomen työllisistä, joten asumisen hinta, verotuksen oikeudenmukaisuus, julkisten palveluiden saatavuus, työlainsäädännön päivittäminen sekä sosiaali- ja työttömyysturvan parantaminen toivottavasti ovat tulevan hallituksen agendalla. Pitkiä lounaita ja lyhyitä muistioita (vai toisinpäin) on luvassa ennenkuin neuvottelut ovat päätöksessään.

Kamppiksen yhteenveto

2011-04-16T20:55:00.000+03:00

Tulosten arvioinnin aika on myöhemmin, mutta nyt voi tuoreeltaan tehdä jo yhteenvedon vaalityöstäni. Työ tosin vielä osittain jatkuu Koivukylän yössä, mutta tukiryhmän toimesta. Itse olen jo lähes kaikkeni antanut, vaikkakin viimeisen illan paniikin tunnistan. Vieläkö olisi jotain tehtävissä? Eipä juuri ole. Huomisessa hesarissa on mainokseni ja siinä se sitten on.

Työ on aloitettu tavallaan jo neljä vuotta sitten, kun edellisten vaalien jälkeen tyhjilleen jääneelle tukiyhdistyksen tilille aloin jälleen kasaamaan kokouspalkkioita, arpajaistuloja, esiintymispalkkioita jne. Ensimmäisen kerran porukalla kokoonnuttiin olohuoneessamme joulukuussa 2009 ja pohdittiin ehdokkuuden lähtöasetelmia. Siitä sitten pikkuhiljaa on vauhti kiihtynyt, huipentuen nyt tähän viimeiseen kuukauteen, jolloin olen kiertänyt, puhunut ja kirjoittanut lähes tauotta (tai ainakin siltä se on tuntunut). Numeroina kampanjani loppukiri on tarkoittanut noin 14 000 euroa, 30 000 postikorttia, 30 bussipysäkkimainosta, 5 suurta pilarimainosta, 750 take away-kahvia, 1400 pussia punaisia pensaskrassinsiemeniä, kymmenkuntaa lehtimainosta, paria tv-pätkää ja kymmeniä sähköposti/facebook lisäkysymysten vastausta.

Mistä sitten puhuttiin? No ei juurikaan Euroopan vakausrahastoista, vaan omaishoidosta, lapsiperheiden taloudellisista vaikeuksista, harmaasta taloudesta, kiinteistöverosta, mahdollisista leikkauksista, perusterveydenhoidosta, ruuhkamaksuista, mediamaksusta, ydinvoimasta, pienyrittäjyydestä, maahanmuuttajista, kerjäläisistä, lasten harrastusmahdollisuuksista, työttömyydestä, ruoan hinnasta, lääkkeiden hinnasta, eläkkeiden taitetusta indeksistä, opintotuesta, vanhempainvapaista, eläkeiän nostamisesta, perintöverosta ja tietysti muista puolueista. Kertaakaan aiemmin eivät ihmiset ole yhtä paljon lähestyneet erilaisten ja asiallisten kysymysten kanssa ja takanani on kuitenkin neljät kunnallisvaalit ja (kohta) kolmet eduskuntavaalit. Aktiivisuus toivottavasti ennakoi aiempaa korkeampaa äänestyprosenttia, jolloin aina voittajana on demoratia.

Tietysti huominen jännittää. Niin puolueen, kuin omalta osalta. Kyseessä on todellinen linjavalinta nyt, annammeko eriarvoistavan oikeistopolitiikan jatkua vai lähdemmekö hitaalle tielle toiseen suuntaan. Ja saanko itse olla mukana palauttamassa hyvinvointivaltiotamme eduskunnasta käsin.

Vantaan hyvinvointikatsaus - lapset ja nuoret

2011-04-11T19:55:00.000+03:00

Valtuustossa käsittelimme tänään Vantaan hyvinvointikatsausta, jossa oli nyt käsitelty lasten ja nuorten tilannetta, palveluita ja työllisyystilannetta hyvin laajasti. Yritin etsiä tähän linkkiä suoraan tuotokseen, mutta ei vielä löytynyt kaupungin sivuilta - toivottavasti jonkun päivän sisällä on muidenkin kuin luottamushenkilöiden luettavissa. Katsaus on erittäin hyvä tietopaketti tämänhetkisestä tilanteesta. Itse nostin puheessani esiin nuorten työttömyyden ja työkyvyttömyyden sekä asuntopolitiikan. Mieli olisi tehnyt puhua myös tilastollisesta faktasta, että naisten ja miesten palkkaerot Vantaallakin alkavat syntyä jo 20-vuotiaina, samalla kun sen ikäisistä naisista useampi asuu itsenäisesti. Keskityin kuitenkin jo mainitsemiini asioihin, kun ei voi kaikkea yhdessä puhenvuorossa käsitellä. Ja puhe siis alla:

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Hyvinvointikatsauksessa on nostettu esiin nuorisotyöttömyyden huolestuttava tila ja yhtä huolestuttavat tiedot asumisen hinnan kehityksestä ja pienten asuntojen puutteesta. Kumpikaan ongelma ei tietenkään ole yksinomaan vantaalainen, mutta erityisesti nuorten työttömyyden osalta painimme valitettavasti omassa sarjassamme. Monia hyviä hankkeita, kuten Petra, on toki aloitettu, mutta tyytyväisyyteen emme voi tuudittautua. Meillä on edelleen yli tuhat alle kolmekymppistä odottamassa työuransa kunnollista alkua.

Varsinainen syy miksi juuri nuorisotyöttömyydestä pitää olla erityisen huolissaan, on luonnollisesti se, että muuhun väestöön verrattuna nuorten kohonnut syrjäytymisriski. Pidemmän työuran tehneelle lyhytaikainen työttömyysjakso voi olla vain uusi alku, mutta sama pätkä voi olla itsenäistyvälle nuorelle sysäys vakaviin terveydellisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Kuten katsauksessakin todetaan, turha asunnon jonotus ja vieläpä yhdistettynä tuloksettomaan työnhakuun voi johtaa katkeroitumisen kierteeseen. Siihen ei meillä yksinkertaisesti ole varaa.

Katsauksessa ei kuitenkaan käsitelty työkyvyttömyydestä kärsiviä nuoria, joiden tilanne tulisikin nostaa poliittisella asialistalla ihan yhtä tärkeäksi kuin nuorisotyöttömyyden hoito. Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuosittain 4000 nuorta aikuista jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Kokonaisuudessaan heitä on jo noin 20 000. Heistä ei puhuta. Taustalla saattaa olla mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää ja nuorten mielenterveyspalveluiden alasajoon liittyvää syyllisyyttä. Olisi kuitenkin aika kohdata tilanne sellaisena kuin se on. Jos inhimilliseltä kannalta aihe ei sytytä, niin viimeistään talouslukujen pitäisi havahduttaa. Työterveyslaitoksen mukaan pelkästään vuonna 2008 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden 16–34-vuotiaiden työpanoksen menetyksestä aiheutuu 6,6 miljardin euron tappio. Ja kuten sanoin, luku vain kasvaa.

On siis syytä panostaa entistäkin enemmän työelämään hakeutuvien ja työelämän aloittaneiden nuorten hyvinvointiin Vantaalla. Jokaiselle on todella löydyttävä työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka kolmessa kuukaudessa ja kohtuuhintaista, sosiaalista asuntotuotantoa on lisättävä. Kysymys on yhden väestönosan oikeudenmukaisesta kohtelusta ja toisaalta taloudellisesti ainoasta vaihtoehdosta.

Itsensä työllistäville tukea, yli puoluerajojen

2011-04-08T11:03:00.004+03:00

TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi

Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.

1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.

2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.

3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.

5. Ei nosteta arvonlisäveroa.

- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse n pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727

Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613

Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676

Eriyttääkö mamujen oma toiminta?

2011-04-04T22:29:00.000+03:00

Ilta kului pitkässä vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokouksessa. Selostusasioissa kuulimme romanikulttuurikeskuksen valmistelusta, joka on osa oppisopimusopiskelija Mertsi Lindgrenin opintosuunnitelmaa. Esikuvana hankkeella on tavallaan saamelaiskulttuurin keskus, joka lähes 10 vuoden valmistelun jälkeen on saanut valtioltakin rahoitusta ja aukeaa tulevana vuonna Inarissa. Romanikulttuuria mm. moniaistillisen tilan avulla esittelevä keskus sopisi hyvin Vantaalle ja ennenkaikkea vahvistaisi Suomen asemaa vähemmistökulttuurien edistäjänä. Valmistelun jatkaminen ja hankkeen rahoituksen hakeminen sai tukea lautakunnalta ja kaupunkijuhlassa toukokuussa keskus simuloidaan "maistiaisiksi". Kulttuurien tuntemuksen lisääminen ja tukeminen osana integraatiota ymmärrettiin siis mainiosti.

Vaan toista oli taas, kun päästiin lautakuntamme leipälajiin, eli lukuisten avustusten jakoon. Niin nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun avustuksen kuin terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen tukien kanssa persut äänestyttivät valmistellut esitykset parin maahanmuuttajien toimintaan haettujen avustusten osalta. Näin on oikeastaan aina. Oli hakemuksen sisältö mikä tahansa, on joka kerta perustelu se, että maahanmuuttajien oman toiminnan tukeminen eriyttää eikä integroi. Tänään kyseessä oli esimerkiksi 800 euron esitys somalitaustaisten naisten ompelukerhon järjestämiseen. Käsillä tekemisen lisäksi tapaamisissa on tavoitteena opetella käytännön suomenkieltä. Jos hakija olisi ollut Hakunilan ompelijat, olisi esitys mennyt taatusti sukkana läpi. Nyt listasta kävi ilmi hakijan nimestä, että kohderyhmä on nimenomaan somalinaiset ja kuka tahansa jäsenistämme olisi voinut jo ennen kokousta sanoa, että persujen ryhmä esittää avustuksen hylkäämistä. Ja syynä tietysti se, että ko. naisten tulisi hakeutua kantasuomalaisten yhdistysten toimintaan, eikä heille pidä järjestää omaa, eriyttävää toimintaa. On vaan hyvin vaikea kuvitella, että usein jopa luku- ja kirjoitustaidottomat naiset hakeutuisivat yhtäkkiä oma-aloitteisesti paikallisten marttojen kerhoihin. Matalan kynnyksen toimintaa järjestetään kaikille muillekin syrjäytymisuhan alla oleville, mutta vain maahanmuuttajataustaisten kohdalla käydään keskustelua tässä hengessä. Miksi työttömille pitäisi olla omaa erillistä toimintaa, eikö senkin pitäisi samalla logiikalla eriyttää työssäkäyvästä väestöstä?

No, kaikki äänestykset menivät 14-2, kun yksi jäsen oli poissa. Iloisia uutisia oli terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen osalta se, että avustuspottia pystyttiin hieman tänä vuonna kasvattamaan parin vuoden leikkausten jälkeen. Esimerkiksi MLL:n Uudenmaan piirille pystyimme osoittamaan 18 000 euroa, joka on 5000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Lastenhoitopalvelu ja perheiden tukihenkilökoulutuksen ovat Vantaalla kasvattaneet suosiotaan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Perheiden vaikea tilanne näkyy järjestöjen tarjoaman tuen kysynnän kasvuna. Näkyisi toki muuallakin, mutta kotipalvelut on jo lapsiperheiltä viety lähes kokonaan, joten suoraan käännytään kolmannen sektorin puoleen.

Aikuisopiston liikuntatunnit

2011-03-18T12:56:00.000+02:00

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aikuisopiston aktiivisilta liikuntakurssien käyttäjiltä koskien ohjatun toiminnan tulevaisuutta. Aiheesta oli juttua tovi sitten Vantaan Sanomissa ja vaikka siinä sanottiin, ettei muutoksia ole tuloillaan, niin huoli ja huhut silti elävät. Olen hieman ehtinyt asiaa selvitellä ja ajattelin lyhyesti tilannetta valottaa, jos se vaikka pientä luottamusta ja rauhaa loisi.

Ihmetystä on erityisesti herättänyt se, että kukaan ei tunnu kuulleenkaan valmistelusta, mutta niin käyttäjille kuin ohjaajille on kulkeutunut viestiä, että aikuisopiston liikuntakurssit oltaisiin lopettamassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Valmistelusta ei ole kukaan kuullut, eikä sitä ole kaupungin luottamuselimissä käsitelty ihan siitä syystä, ettei virallista valmistelua ole ollut. Liikuntatoimen ja sivistystoimen viranhaltijat ovat kokoontuneet tilannetta pohtimaan, mutta vasta suunnitteilla on asettaa virallinen ryhmä ohjatun liikunnan tilannetta pohtimaan ja tekemään sitten esityksiä. Taustana on se, että tällä hetkellä kaupungin ohjattu liikunta on hajautettu niin itse toiminnan, toimijoiden, vuokrien, suunnittelun kuin vuorojaon osalta kolmelle eri taholle. Kaikkien etu olisi, että koko paketti olisi samassa paikassa, johon liikuntapalvelut voisi olla ihan looginen vastaus. Ensisijainen tavoite ei siis ole vähentää tunteja, lakkauttaa toimintaa jossain tai siirtää sitä esimerkiksi yksityisten kuntosalien pyöritettäväksi, vaan selkeyttää kaupungin sisäistä järjestelyä. Plussana voisi tulla se, että tarjontaa voitaisiin laajentaa, kun liikuntakurssien järjestäjiksi saataisiin useampia tahoja, kuten vaikkapa naisvoimisteluseuroja. Joka tapauksesssa puhutaan kuitenkin edelleen aikuisopiston tarjoamista palveluista.

Lopputulosta mahdollisten muutosten jälkeen ei liikuntakurssien käyttäjä näe välttämättä mitenkään. Kurssien on tarkoitus pyöriä ihan normaalisti ja hinnat pysyvät ennallaan. Päätöksiäkään asiassa ei tulla tekemään vielä vähään aikaan, sillä kuten alussa kirjoitin, varsinaista pohdintaporukkaakaan ei vielä ole. Huoli siis siitä, että lautakuntamme 4.4. kokoukseen tulisi jotain esityksiä on turha. Jos toiminnan järjestämisen osalta muutoksia ja niiden vaatimia päätöksiä tehdään toimintakauden mukaan, mikä olisi järkevää, niin aikataulullisesti se tarkoittaa syksyä 2012.

Liikuntakursseilla on nykyisellään hieman alle 4000 käyttäjää ja monelle toiminta on korvaamattoman arvokasta joko tutun porukan, hyvän sijainnin tai edullisen hinnan takia. Tätä arvoa ei ainakaan minulle ole mitään motiivia vähentää, vaan päinvastoin, kannatan rakenteiden selkeyttämistä, jotta yhä useammalla on mahdollisuus löytää itselleen sopiva liikuntaryhmä ja toisaalta voimme kohdella vantaalaisia liikunnan järjestäjiä oikeudenmukaisemmin.

Perhevapaat remonttiin

2011-03-03T18:33:00.000+02:00

Nykyinen vanhempainvapaamallimme on kohtuullisen hyvä, mutta pysynyt muuttumattomana jo useamman vuosikymmenen. Perheiden ja työelämän tilanteet ovat kuitenkin vastaavassa ajassa muuttuneet hurjasti ja järjestelmä ei enää vastaa tarpeisiin ja itse asiassa jopa ohjaa vääränlaiseen kehitykseen.Erilaisia kiintiöitäkin on esitetty, mutta hintalaput ovat aivan mahdottomia ja toisaalta en ole kuullut vielä hyvää selitystä sille, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi vanhemmista ei vaan yksinkertaisesti pidä hänelle kuuluvaa vapaata tai kyseessä on yksinhuoltaja. Jääkö lapsi silloin paitsi yhdestä pätkästä suhteessa muihin vai joustavatko kiintiöt harkinnan mukaan? No, joka tapauksessa esimerkiksi 6+6+6 malli on moneksi vuodeksi poissuljettu ihan sen takia, että se maksaisi lähes viisinkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Itse kannatankin pikaisia muutoksia siten, että vanhempainvapaata pidennetään lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Yhtä lailla osittaista kotihoidontukea on korotettava ja päivähoitomaksut muutettava tuntiperusteisiksi, jolloin pienten lasten vanhemmilla olisi myös taloudellisesti mahdollista lyhentää niin omaa työpäivää kuin lapsen hoitoaikaa. Osa-aikaisuus on tottakai tälläkin hetkellä mahdollista, mutta korvaus on 90 euroa kuussa ja päivähoitomaksu sen suuruinen, että todelliset vaihtoehdot ovat useimmille kuitenkin kokonaan kotiin jääminen tai kokonaan työhön palaaminen.

Yli puolilla äideistä ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen ja kun tähän yhdistetään järjestelmän ongelmat, eli lapsi pitäisi viedä kokoaikaiseen hoitoon reilusti alle vuoden ikäisenä tai tehdä taloudellisesti hatara päätös palata osa-aikatyöhön, niin yhä useampi äiti päättää jäädä kotiin kotihoidontuella. Tuen käyttö onkin jakaantunut niin, että yhä enemmän käytetään todella pitkiä vapaita, eli moni on useamman vuoden putkeen kotona. Eikä siinä olekaan ongelmaa, jos se on todella oma harkittu päätös, mutta jos kyseessä on talouden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen sanelema pakko, niin kovin ruusuiselta ei tulevaisuus näytä. Suurin osa on pienipalkkaisia naisia, joille kotonaolon vaikutukset näkyvät koko työurassa, eläkekertymässä ja toisaalta valtakunnalliset tavoitteet työurien pidentämisestä kärsivät.

Eikä pidä päästää irti tavoitteesta, että isätkin voisivat valita lapsen kanssa kotona olemisen. Ruotsissa perhevapaat jakaantuvat selkeästi meitä tasaisemmin ja suurin selittävä tekijä on järjestelmän suurempi joustavuus. Vanhempainvapaajaksoja voi siirtää perheen tarpeisiin soveltuen lapsen kolmeen ikävuoteen saakka. Meilläkin tulisi luopua jäykästä isäkuukaudesta, vaan pidentää oikeus 10 viikkoon ja alkuun sen voisi isä käyttää milloin vaan lapsen kahteen ikävuoteen saakka. Lisäksi sairaan lapsen hoito-oikeus tulisi laissa ulottaa lapsen 12 ikävuoteen saakka. Nythän raja on kympissä ja minusta neljäs- tai viidesluokkalainen on liian pieni sairastamaan yksin.

Miksi tämä nyt on niin iso juttu? Siksi, että Suomessa on noin 585 000 lapsiperhettä. Yli kolmannes työvoimastamme painii siis päivittäin työn, lastenhoidon ja oman jaksamisen kanssa. Usein eletään parhaita ja ruuhkaisimpia vuosia. Vuosia, joiden aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat suuresti niin lasten tulevaisuuteen kuin vanhempien tulevaan työssäjaksamiseen ja taloudelliseen pärjäämiseen. Työntekijälähtöisten joustojen ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen pienten lasten vanhemmille on todellinen teko työurien pidentämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.

Tilaajavastuulaki työn alle ASAP

2011-02-18T15:31:00.000+02:00

Alkuviikosta Espoon kaupunki narahti harmaasta taloudesta, ilmeisesti jopa työperäisestä ihmiskaupasta, välillisesti, kun sen käyttämässä siivousyrityksessä paljastui vakavia ongelmia. Tilaajan, eli kaupungin edustaja kuvaannollisesti levitteli käsiään hesarin jutussa ja väitti, ettei tilaajalla ole mahdollisuuksia valvoa alihankintatyötä. Ikävä esimerkki jälleen siitä, että tilaajavastuulaki on viipymättä laajennettava koskemaan koko ketjua ja toisaalta yksittäisten toimialojen nimeäminen rakennusteollisuuden tapaan on paikallaan.

Nykyisin lain mukaan alihankkijan on esitettävä selitys työssä sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Sen sijaan laissa ei ole edellytetä työehtojen toteutumisen valvontaa. Tilaajan valvontavelvollisuuden avulla voitaisiin nykyistä paremmin turvata sopimusten mukaisten palkkojen maksaminen ja työaikalainsäädännön noudattaminen myös siivous- sekä majoitus- ja ravintola-alalla, jossa alihankintatyö ja ostopalvelut ovat hyvin tyypillistä. Vaikka valvontaan liittyisi käytännön ongelmia, tilaajalla on yleensä viranomaisia paremmat mahdollisuudet tarkkailla alihankkijan toimintaa.

Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi myös harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta.
Oma murheenkryyninsä on vuokratyövoiman käyttö. Työ- ja elinkeinoministeriöin tilastojen mukaan vuonna 2008 vuokratyövoimaa käytti 18 100 yritystä tai julkisyhteisöä sekä 1400 kotitaloutta. Suomessa vuokratyön käyttö on koko 2000-luvun kasvanut voimakkaasti ja uutena ilmiönä on noussut ketjuttaminen, eli vuokratyövoimaa hankitaan alihankintana toisilta kotimaisilta tai ulkomaisilta toimijoilta. TEM:n laatimien tilastojen mukaan vuokratyöntekijöitä oli vuonna 2008 noin 100 000. Suhteellisesti eniten vuokratyöntekijöitä on majoitus- ja ravintola-alalla (5,1 %). Tilastoista kuitenkin puuttuvat väliaikaisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset vieras- tai keikkatyöläiset.

Vakavimmillaan puhutaan ihmiskaupasta ja ihmisoikeusloukkauksista, kuten tämän viikon uutiset osoittivat. Joissain tapauksissa työntekijät ovat maksaneet suuria summia päästäkseen töihin Suomeen ja kansallista lainsäädäntöä on kierretty lähtömaassa tehdyillä työsopimuksilla. Käyttäjäyritysten ja julkisyhteisöjen osalta tilaajavastuulakia on syytä laajentaa koskemaan viipymättä myös muitakin kuin rakennusteollisuutta, jollei kunnolliseen kokonaisuudistukseen rahkeet riitä.

Toiminnan auktorisointi tai luvan saaminen työvoimavuokraukselle ei ole tällä hetkellä pakollista (vaikkakin toiminta on ilmoituksenvaraista). Alalla on riskiyrityksiä enemmän kuin muilla toimialoilla keskimäärin. Henkilöstöpalvelualan suhdanneherkkyys luo epävarmuutta työmarkkinoille, esimerkiksi vuonna 2007 yritysten eloonjäämisaste oli vain 52 %. Ulkomailta tuleva virtaus yhdistettynä valvontaviranomaisten vajaaseen resurssointiin lisäävät osaltaan valvontaongelmia. Tuntuu nurinkuriselta, että vaikkapa alkoholin myyntiluvan saamiseksi on hakijan osoitettava kunnollisuutensa ja luotettavuutensa lukuisin paperein, mutta ihmisiä saa välittää kuka vaan.

Lakimuutoksiin on syytä tarttua heti tai peli on pian menetetty. Kohta meillä on pysyvästi kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden työsuhdeturva, palkkaus ja työehdot ovat muita heikompia ja kilpailuedun käärivät harmaalla alueella toimivat yritykset. Jopa kaupunkien ja valtion tilauksesta.

Vantaa jatkaa Vantaana

2011-01-31T22:01:00.000+02:00

Helsingin ja Vantaan yhdistymiseen tähtäävä kuntajakolain mukainen yhdistymisselvitys päätettiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti jättää käynnistämättä luvuin 45 - 22. Valtuustomme keskusteli aiheesta vajaa 7 tuntia ja alusta asti oli nähtävissä, että tulos on selvä. Ainoastaan Kokoomus (miinus pari valtuutettua) ja osa Vihreiden ryhmästä olisi halunnut jatkaa yhdistymisen tiellä.

Nyt voisi toivoa, että valtuuston päätöstä kunnioitettaisiin ja matka jatkuisi vauhdilla kohti syvenevää seutuyhteistyötä. Alla vielä tänään pitämäni puheenvuoro.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Toki nyt keskustelemme kahden kaupungin kuntajakolain mukaisesta kuntaliitosselvityksestä, mutta koska nämä kaupungit sattumoisin toimivat osaltaan koko maan talouden moottorina, niin yhdistymisen etuja tai haittoja ei voi tarkastella vain kahden kaupungin tulevaisuuden näkökulmasta, vaan olennaista on nimenomaan, minkälaisia vaikutuksia nyt tehtävällä päätöksellä olisi koko metropolialueellemme.

Aika suurella yksimielisyydellä mikro-metropolialueeseemme lasketaan ns. 14 kunnan alue. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus on taatusti enemmän kuin Hki-Vantaa. Aika lailla tasan vuosi sitten pk-seudun kehittämismahdollisuuksien selvitysmiehenäkin tunnettu Jussi-Pekka Alanen esitti näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi hänen mukaansa olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.

Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena yhteistä maankäytön suunnittelua. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain yhteisen kaavoituksen avulla. Arvioiden mukaan alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Aloille, joilla palkkataso on keskimääräistä matalampi, työtä tehdään usein poikkeusaikoina ja tarve toimiville julkisille palveluille on suuri.

Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja paljon nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon.

Luettelemistani tavoitteista ei juuri kukaan ole eri mieltä julkisesti, mutta käsillä olevassa HeVa-loppuraportissakin todetaan että kahden kaupungin yhdistäminen saattaa lisätä eriarvoistumisen riskiä ja heikentää seutuyhteistyötä. Näin ollen on siis tulkittavissa, että puheista huolimatta on osalle porukasta tärkeämpää, miten kauppakamarin esittelemät tavoitteet palvelutuotannosta etenevät kuin se, miten asukkaat voivat ja maan hallituksen kärkitavoitteeksikin asetettu osaavan työvoiman saaminen metropolialueelle saavutetaan.

Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Toimenpiteet metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt, eikä torpattava kehitystä vuosikymmeniksi kahden kaupungin suurhankkeen takia.

Mikä puhuttelee?

2011-01-27T22:42:00.000+02:00

Toissapäivänä uutiset olivat täynnä persujen gallup-ennätystä ja taas pohdittiin syitä monen toimittajan voimin. Mikä heidän sanomassaan (tai sanomattomuudessaan) puhuttelee? Mietin asiaa itsekin ja hieman yllättäen tänään vietin pari tuntia politiikan viestimistä pohtien professori Alf Rehnin ja Keskustan ehdokas Annika Saarikon kanssa. Aivan samojen kysymysten äärellä oltiin: Miksi suomalainen poliittinen retoriikka on niin tylsää, miksi vaikuttaa siltä, että kaikki ovat samaa mieltä? Ja riittääkö, että on jotain mieltä. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, ettei ole väliä onko kuulija samoilla linjoilla puhujan kanssa, riittää, että puhe edes jotenkin koskettaa ja herättää jonkin ajatuksen tai tunteen?

Omaan poliittiseen viestimiseen sain muutamia hyviä vinkkejä ja vähintään paljon ajateltavaa Rehniltä. Eniten jäin pohtimaan tilannetta, jossa hän kysyi, mistä te suututte, mikä todella ärsyttää? Vastasin lähes automaattisesti, että suutun typerästä työttömien vastakkaiasettelusta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kyseenalaistamisesta. Ikäänkuin meillä olisi työttömiä, joilla menee liian hyvin ja vieläpä toisten työttömien kustannuksella. Rehn palasi "tarinaan" monta kertaa kehuen, että se oli aitoa puhetta ja imaisi heti mukaansa, koska mukana oli selkeästi välittämistä, kiihtymystä ja intoa puolustaa jotakin. Jäin sitten pohtimaan, että pitäisikö itse asiassa puhua vain niistä asioista, jotka todella saavat suuttumaan. Ja niistä, joista joku on selkeästi eri mieltä. Rehn painotti monta kertaa miettimään, ovatko puhumamme aiheet sellaisia, että joku on niistä eri mieltä. Kaikki puuroutuu, jos kukaan ei oikeasti ole eri mieltä. Vanhuksista on huolehdittava, luonto on tärkeä, palvelut on turvattava...Niinpä. Kun kukaan ei ole eri mieltä, ovat kaikki samaa mieltä ja kukaan ei erotu. Ongelma ei taida niinkään olla siinä, ettei puolueissa olisi oikeasti eroja, vaan siinä, että kaikki suuntaavat puheensa jollekin kasvottomalla massalle, jonka oletetaan haluavan kuulla vaaleista toiseen samat turvalliset lupaukset.

Se miten käytännössä sitten toimitaan, on eri juttu. Jos kaikki haluavat yksissä tuumin aloittaa kauden vaikkapa vanhustenpalvelulakia hiomalla, niin hyvä, mutta ennen vaaleja olisi uskallettava erottua. Joku voi loukkaantua, mutta faneista tulee entistä innokkaampia. Esimerkkeinä voi pohtia monia Soinin lausahduksia. Viestien tulvassa harva sisältö menee perille, mutta mielikuva mielipiteistä, näkemyksistä ja tahdosta jää elämään. En nyt kuitenkaan väitä, että persujen suosio perustuisi pelkkään onnistuneeseen kommunikaatioon, muttei se kauaksi heitä. Mitään poliittisia näyttöjähän heillä ei ole, ei valtakunnallisella tai kunnallisella tasolla ja monet ehdokkaiden väittämät ovat täysin perättömiä tai jopa valheellisia. Menestykseen kuitenkin riittää, että on tietty määrä ihmisiä, jotka inhoavat ja ihmisiä, jotka rakastavat.

Tuloerojen kasvulle stoppi

2011-01-14T19:55:00.000+02:00

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos julkisti yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ”Laman lapset” seurantatutkimuksensa tulokset. Raportti on surullista luettavaa. Seurannassa oli koko 1987 syntyneiden ikäluokka, eli 60 000 nuorta. Syvät jäljet palveluihimme ja sosiaaliturvaamme jättänyt 90-luvun lama on jättänyt vielä syvemmät jäljet lapsuuttaan talousongelmien keskellä eläneisiin nuoriin. Joka viidennes on saanut mielenterveysongelmiin hoitoa, neljänneksellä on rikosrekisterimerkintöjä, erilaiset terveysongelmat ja teiniraskaudet ovat yleisempiä ja 10 000 on ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Radiossa haastateltu, tällä hetkellä työtön, ”laman lapsi” kertoi osuvasti, kuinka omanarvontuntoa ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta laski perheen taloudellinen tilanne. Tiukalle joutuneista vanhemmista isä masentui, harrastuksiin ei ollut varaa ja vaatteita ei ostettu. Rahojen piti riittää luonnollisesti vain aivan välttämättömimpään.
Vanhempien huolet siirtyivät myös lasten kannettaviksi. Tutkimuksen valossa köyhyysrajan pinnassa eläminen vaikuttaa aikaisempia arvioita enemmän koko perheen terveyteen ja lapset perivät jopa pelättyä enemmän erilaisia ongelmia. Nyt olemme lähes verrannollisessa tilanteessa. Kolme vuotta sitten päälle iskeneen taloustaantuman seurauksena lähes 250 000 ihmistä on edelleen työttömänä. Varsinkin nuorisotyöttömyys korjaantuu hitaasti. Erityisenä painolastina on fakta, että perusturvamme on erittäin pahasti jälkeenjäänyttä. Toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Tuloerojen ja samaan aiheeseen linkittyvien terveyserojen kasvu on saatava taittumaan välittömästi tai kasvatamme jälleen uutta laman lasten sukupolvea. Esimerkiksi työttömyysturvan peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuussa kustantaisi valtiolle nettona 140 miljoonaa, eli ei paljon mitään verrattuna nykyisellä hallituskaudella tehtyihin veronalennuksiin, jotka ovat kohdentuneet paljon paremmin pärjääville.

Puhumattakaan tästä ensimmäisestä lamalasten sukupolvesta. He ovat nyt 24-vuotiaita. Hallitus päätti joulun alla leikata alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea. Jo toista kertaa heitä rangaistaan syntymisestä väärään aikaan. Inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti ajateltuna ainoa oikea teko on taata kunnissa nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen, perheiden tukipalveluiden riittävyys ja kohtuuhintainen asuminen. Jo alhaisesta syntymäpainosta alkanut syrjäytymisen kierre on karu, mutta katkaistavissa.

Lyödä saa, mutta faktoilla kiitos!

2011-01-12T22:28:00.001+02:00

Uuden työn manifesti, Vanhuspoliittinen ohjelma, Tulevaisuusohjelma "Varjosta valoon – työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi", SDP:n 2011 budjettilinjaukset, "Reilu ja hallittu maahanmuuttopolitiikka" SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti, "Sykkivä sydän – suomalainen metropoli" SDP:n metropolityöryhmän raportti, SDP:n globalisaatiolinjaus "Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon", SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen jaoston raportti "Yhteistyövarainen turvallisuus".

Ja siinä olikin vain paksut ohjelmat ja raportit, jotka on julkaistu 2010 maaliskuun jälkeen. Vielä olisi muutama sivu puoluekokouspäätöksiä, kannanottoja ja tiedotteita, blogeista puhumattakaan. Kaikki poimittavissa puolueen nettisivuilta, siis ihan kenen vaan poimittavissa. Osoite on http://www.sdp.fi/ ja sieltä sitten kohta politiikka. Että ei nyt ihan niin vaikeaa luulisi olevan löytää vaihtoehtoja hallituksen linjauksille.

Polkea ja lyödä saa, mutta faktoilla. Niin se on aina aiemmin mennyt. On älyllisesti epärehellistä ja köyhää väittää uutisesta toiseen, ettei SDP ole kyennyt tarjoamaan vaihtoehtoa. Varsinkin kun vasemmistopuolueet ovat tällä hetkellä ainoat puolueet, joilla selkeä linja on. Kysypä Keskustan metropoliohjelman perään? Tai Perussuomalaisten työvoimapoliittista ohjelmaa? Millaista vaihtoehtobudjettia Kokoomus tarjosi 2003-2007? Ai niin, ei sillä ole väliä, kun Urpilainen on aina väärinpäin.

Täysi tuki Jutalle ja kädet ristiin, että vielä ennen huhtikuuta joku tajuaa ihan julkisuudessakin peräänkuuluttaa myös muilta puoluejohtajilta vastuullisia linjauksia ja johdonmukaisia lausuntoja.

Kuusijärvi kondikseen (ulkoistamisen rottakoe)

2010-12-29T00:25:00.000+02:00

Tänään oli Kuusijärvellä käyttäjäilta. Kahvio oli eteistä myöden täynnä kuuntelemassa liikuntatoimenjohtaja Veli-Matti Kallislahtea ja tilakeskuksen toimialajohtaja Mika Savolaista, mutta ennenkaikkea antamassa palautetta yrittäjänä toimivalle Aluenuoret ry:lle ja sen toiminnanjohtaja Veikko Bakkerille. Alkuvuodesta virkamiespäätöksellä, ilman sen kummempia konsultointeja, valittiin Kuusijärven ulkoilualueen uudeksi yrittäjäksi ja kaupungin vuokralaiseksi Aluenuoret. En ole oikein vieläkään päässyt yli siitä tosiasiasta, että aivan uskomattomia luontomatkailumahdollisuuksia, ympärivuotista virkistys- ja ulkoilutoimintaa, saunomista ja kokoontumistiloja tarjoavalle alueelle ei valittu matkailu- tai edes palvelualan yrittäjää, vaan aivan muunlaiseen vapaaehtoistoimintaan suuntautunut yhdistys. No, valinta on kaikessa viisaudessaan tehty ja viime kesän sekä tämän talven on yrittäjä taistellut vakikäyttäjien kanssa. Hommat ei vaan pelitä.

Teen tässä vielä selväksi, etten tunne Bakkeria henkilökohtaisesti, eli minulla ei ole häntä vastaan mitään, vaan puhun nimenomaan kaupungin yhden kruununjalokiven kehittämisestä. En nimittäin osaa äkkiä sanoa helpompaa lähtökohtaa kannattavalle, kehittyvälle ja turvatulle liiketoiminnalle. Alueella on käyntejä lähes puoli miljoonaa vuodessa! Kesällä porukkaa ei mahdu niin paljon, kun tulijoita olisi ja talvisin avantouinti on vetänyt satoja uimareita. Talvi kuitenkin on ollut off-season, eli odotukset uuden toimijan osalta kohdentuivat nimenomaan talvitoimintojen kehittämiseen. Huonommaksi on nyt mennyt ja henki puolin ja toisin alkaa olla erittäin tulehtunut. Avantouintia pyörittävien Jääkarhujen apu ja ideat eivät ole kelvanneet, vaan päinvastoin, seuran johto on saanut aivan asiattomia ja törkeää kielenkäyttöä sisältäviä viestejä. Ei mene kaaliini lainkaan, miten palveluyrittäjällä on varaa ala-arvoiseen asiakaspalveluun. Paitsi, jos ei ole palveluyrittäjä. Siinä tapauksessa taas minun on vaikea kuvitella, miten tilanne saataisiin neuvottelemalla korjaantumaan. Ihminen joko ymmärtää liiketoiminnan perusperiaatteet ja näkee ympäristössään ja ihmisissä mahdollisuuksia, tai sitten ei.

Käyttäjäillan anti lopulta oli, että perustetaan toimikunta, jossa on edustettuna kaupungin virkamiehiä, käyttäjäseurojen puheenjohtajat ja yrittäjä itse. Aivan käsittämätöntä! Kaupungin vuokrasopimuksessa on sovittu, että yrittäjä vastaa pienistä kunnostus- ja korjaustöistä, hoitaa kahvilatoiminnan, hoitaa saunojen lämmityksen ja mahdollistaa avantouinnin. Lisäksi on velvoitettu yrittäjää investoimaan alueen kehittämiseen tietty summa vuodessa. Ja tämän vastapainoksi yrittäjä saa mainitsemani parin sadan tuhannen asiakaspohjan. Kuinka ei homma toimi ilman, että istutaan työryhmässä pohtimassa miten voitaisiin hommaa kehittää kaikkia tyydyttäväksi? Varsinkin, kun avantouimareiden osalta kyse on aika perusjutuista: saunojen pitäisi olla auki silloin kun on luvattu, avaimia pitäisi saada talven aikana (lokakuun alussa tilauksen tehneitä on edelleen jonossa), pukuhuoneessa pitäisi olla valot, viikonloppuisin pitäisi avata aiemmin kuin klo 12, yksityistilaisuuteen kodalle pitäisi saada tuoda omat eväät jne. Alueen turvallisuussuunnitelmasta ei ole tietoa, pitkäaikaisten työntekijöiden irtisanomisista ei sanottu mitään, eikä vastausta saatu siihen, miksi seurat eivät saa järjestää ulkoilu- ja liikuntatoimintaa alueella. Säännölliset kemppijumpat yms. ovat kaikki loppuneet.

Palaan kevääseen vielä sen verran, että vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa (eli meillä) nimenomaan pohdittiin sitä, että ennen uuden yrittäjän hakua järjestettäisiin asukkaille ideakilpailu, kerättäisiin toiveita ja koottaisiin yhteen laajalti vantaalaisia seuroja, yhdistyksiä ja järjestöjä järjestämään erilaista toimintaa eri ikäsille yhdessä tulevan yrittäjän kanssa. Ajattelimme, että saataisiin nimenomaan hyödynnettyä käyttäjäseurojen into alueen kehittämiseen. Ja itselläni on ollut koko ajan ajatus, että oikeanlainen toimija näkisi yhteyden tulevaan Sipoonkorven kansallispuistoon, jolloin alueen matkailuarvot vain nousisivat. Ties vaikka olisi intoa camping-alueen perustamiseen.

Toki arvostan virkamiestemme tahtoa luoda uusi yhteys vakiokävijöiden ja Aluenuorten välille, mutta olihan asetelma ihan kummallinen illan tilaisuudessa. Kaupungin vastuulle otettiin kaikki yrittäjän mokat, eikä Bakker edes vastannut juuri mihinkään kysymykseen itse. Huippu oli kun liikuntatoimenjohtaja silitteli Bakkerin törkeää sähköpostia sanoen: "Tässä on tullut ylilyöntejä, on sanottu mitä ajatellaan, eikä ajateltu mitä sanotaan" jne. Häh?! Ensiksikin hän on ollut sairaslomalla koko syksyn, eli ei taatusti ole sanonut mitään asiatonta käyttäjille ja toisekseen kaupungin valitsema yrittäjähän tässä ei täytä sopimusehtoja. Otetaan vaan kaikki liikuntatoimen ja tilakeskuksen piikkiin. Eikö viranhaltijoidenkin pitäisi olla veronmaksajan asialla, tai edes kahden asiaa käsitelleen lautakunnan kanssa samalla asialla, ja vaatia yrittäjää joko muuttamaan toimintatapaansa tai sitten irtisanoa sopimus? Luottamushenkilöpuolella irtisanominen on ollut ykkösvaihtoehto. Nyt sen sijaan erityisesti tilakeskuksen johto vain hoki, ettei pidä tuijottaa peräpeiliin, vaan perustaa toimikunta ja tuoda palautelaatikko Kuusijärvelle. Ei tämä nyt ihan hyvältä kuulosta. Luulenpa, että Kuusijärven asioihin niin turvallisuuden, toiminnallisuuden kuin asiakaspalvelun asiallisuuden osalta palataan lautakunnassa ja valtuustossakin vielä moneen kertaan.

Ja tavallaan tämä on myös hyvä "rottakoe" siitä, mitä käy, kun palvelu ulkoistetaan. Nyt on jo toinen toimimaton paketti leviämässä syliin. Kuntalaiset odottavat saavansa omalta kaupungiltaan hyvää, edullista palvelua ja he odottavat voivansa vaikuttaa tehtäviin ratkaisuihin. Mutta todellisuudessa yrittäjällä on hyvin vapaat kädet hoitaa toimintaa juuri kuten itse lystää. Epätaloudellisestihan tässä tapauksessa yrittäjä toimii, eikä ymmärrä mahdollisuuksiaan maksimikatteen tekoon, mutta hänellä on siihenkin oikeus. Kyseessä on kuitenkin "vain" vapaa-ajan toiminta, joten tässä tapauksessa kaupunki voi tehdä intervention ja puuhastella toimikunnan kera pohtimassa ongelmia, mutta mitäs kun kyseessä on monikansallinen terveydenhuollon yritys? Kenen kanssa virkamiehet perustavattyöryhmän ja tarkastavat sopimusehtoja? Jenkkijuristien? Ja kenelle asiakkaat, eli kuntalaiset antavat palautteensa? Ylityöllistetylle henkilökunnalle, toimialajohtajalle, lautakunnan puheenjohtajalle vai kenties ko. yrityksen johdolle? Yrittäjyyteen liittyy kuitenkin perustavanlaatuisena osana ajatus vapaudesta toteuttaa toimintaa itse parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä sitä voida loputtomiin sopimuksilla suitsia. Osa yrittäjistä on hyviä ja osa huonoja ja huonot tippuvat markkinoilta enemmin tai myöhemmin, mutta siinä välissä on moni saanut kärsiä ja suivaantua.

Ostopalveluissa hyvän yrittäjän löytäminen on siis elintärkeää ja juuri sen vuoksi tulisi tarkkaan harkita kannattaako ihan kaikkea ulkoistaa. Pieleen menneet saunan lämmitykset ovat kuitenkin peanuts verrattuna pieleen menneeseen ensiapuun.

Palvelua henkensä kaupalla

2010-12-12T22:11:00.000+02:00

Taas on tänään Helsingissä ryöstetty Siwa. Tekijä jäi kiinni, eikä henkilökunta saanut fyysisiä vammoja. Lähiviikkoina osalla kollegoista ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Alastarossa sama Siwa ryöstettiin kahteen kertaan kahden viikon sisään ja toisella kerralla törkeän tunnusmerkit täyttäen. Meidän lähikauppamme kohtalo on ollut sama pariin otteeseen, sen jälkeen kun kauppojen aukiolot vapautettiin. Ihan yksiselitteisesti ei voi kuitenkaan syyttää pelkkää myöhäistä kellonaikaa, sillä on jo silmiinpistävää, että ryöstön kohteeksi joutuvat aina Lähikauppa oy:n liikkeet. Eikö Alepa-varkauksista uutisoida vai olisiko turvajärjestelyissä olennaisia eroja?

Liikeaikalain muutosten myötä sovittiin työmarkkinaosapuolten erillisellä väkivallanuhan torjunta pöytäkirjalla, miten henkilökunnan turvallisuus tulee taata. Ihan ei ole homma hoitunut työnantajan puolelta nappiin. Aukioloja on laajennettu sen kummemmin sijaintia tai asiakaskuntaa analysoimatta ja ainoa myönnytys on ollut pitää vähintään kaksi myyjää ilta-/yövuorossa. Eräs turvallispäällikkö tosin totesi, että vartijatkin saa paikalle jopa 8 minuutissa. Kahdeksassa minuutissa! Kuka ryöstää kauppaa niin kauan? Ja pitääkö tuo ihan lehdessä kertoa, että aikaa on, vaikka kainalosauvojen kera sitoa myyjä, viedä onnettomat hilut kassasta ja tilata taksi.

Syitä ryöstöille on kolme. 1) Sakkorangaistusten muuntomahdollisuuden poistaminen, 2) Aukiolojen laajentuminen, 3) Lisääntynyt uutisointi, eli seurannan mukaan jokainen lehtijuttu poikii ryöstön lähipäivinä. Kohdan kolme ratkaisu ei voi olla, että jätetään uutisoimatta. Se ainoastaan kertoo siitä, että uutisoinnin mukana saa aina informaatiota, että myyjä on ollut yksin tai molemmat kaksi ovat olleet hyvin nuoria naisia ja kiinnijäämisen riski on pieni. Todellisuudessa iso osa tekijöistä jää kiinni, mutta henkilökunnan henkiset vammat ovat jo syntyneet. Kuinka moni haluaisi työskennellä peläten koko ajan tai jatkaa työtänsä samassa paikassa, jossa on joutunut veistä heiluttelevan narkkarin kanssa kasvotusten?

Ratkaisuksi on vaikea keksiä juuri muuta kuin vartijoiden lisäämistä jopa myymäläkohtaisiksi ja rangaistuskäytäntöjen tiukentamista. Hälytysnapit ja kameravalvonta eivät selvästikään toimi ennalta estävinä toimina. Lisääntyvät kulut toki pienentävät kaupan katetta ja siirtyvät osittain hintoihin. Kuluttajathan halusivat palvelua enemmän, eikä kukaan kai oleta, että sitä palvelua tarjotaan ilmaiseksi, henkikulta vaarantaen. PAMilla ja Kaupan liitolla on jo työryhmä asiaa ajamassa, mutta keskusjärjestötasolta tulee tottakai "vain" suosituksia ja vaateita, mutta käytännön päätökset tehdään yrityksittäin. Nyt on paikallisella sopimisella myös työnantajien puolella näytön paikka; halutaanko retoriikalla saavuttaa vain saneluaseman palkkojen osalta vai onko edellytyksiä oikeisiin tuloksiin työelämän laadun parantamiseksi? Oman tukensa voisi antaa myös tuleva hallitus puuttumalla tiukemmin työsuojeluun ja mainitsemiini rangaistuksiin. Paras apu olisi tietysti toimia siten, että päihde-, talous- ja terveysongelmat kansalaisten keskuudessa vähenisivät, jotta yhä harvempi päätyisi kokeilemaan nurkkakauppansa aseellista ryöstöä.

Oikeudenmukaisuutta itsensä työllistäville

2010-11-22T18:56:00.000+02:00

Hesarin eilisessä sunnuntaidebatissa Outi Alanko-Kahiluoto ja Dan Koivulaakso tarttuivat tärkeään aiheeseen; itsensä työllistävien sosiaaliturvan aukkoihin on puututtava viivyttelemättä. Kirjoittelin näiltä samoilta pohjilta keväällä jo, mutta toistoonhan tämä vaikuttaminen perustuu. Ja kun Alanko-Kahiluoto, joka on työmarkkinakysymyksissä lähinnä profiloitunut ay-liikkeen moittijana, pyysi ay-liikettä ottamaan kopin, niin teinpä niin heti. Teksti siis napsahti myös HS:n mielipidelaatikkoon, julkaisu onkin sitten toinen kysymys.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana (vuodesta -96 yli 100 000:lla) ja esimerkiksi Helsingissä toimivista yrityksistä 80 % työllistää 1-5 henkeä. Suuri osa on nimenomaan yksinyrittäjiä. Valtaosa on toki omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen haaveenaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustannussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia. On ainoastaan moraalitonta siirtää maksuvelvoitteita yksittäisten ihmisten harteille.

Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää silti itsensä vakuuttamatta työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Vaihtoehtoja on hyvin vähän. Oman työn hinnoittelu ei ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu ja tilaajan määrittämä budjetti. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi noin 383 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi noin 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

PAM vaatii tuoreen liittokokouspäätöksensä mukaisesti työttömyyskassalain muuttamista siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Samaa esittivät sunnuntaidebatoijatkin. Esitys törmää aina ministeriöiden virkamiesten (tarkemmin Esko Salon) kysymykseen: ”Ketä muutos sitten koskisi?” Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsottaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdollisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön. Näin ollen ei ole myöskään perusteita, miksei työttömyys- ja sosiaaliturvakin olisi yhdenvertainen.

Tavisten kirkko

2010-10-28T19:44:00.000+03:00

Keskustelu vähemmistöjen asemasta kirkon sisällä alkaa hieman laantua, mutta vieläkin päivittäin törmää toistaan kummallisempiin kirjoituksiin ja kirkosta eronneiden motiiveja pohditaan vilkkaammin kuin koskaan. Ensi maanantaina alkavien seurakuntavaalien kannalta ei parempaa aikaa kirkon tehtävien, roolin ja arvojen ruotimiselle voi kuvitella. Toivottavasti edes jokunen aiempia kertoja enemmän löytää tiensä vaaliuurnille. Tosin se on kyllä tehty lähes yhtä hankalaksi kuin ennenkin. Esimerkiksi Länsimäen kirkolla on mahdollista ennakkoäänestää kahtena päivänä, 3.11. klo 10-12 perhekerhon yhteydessä ja 4.11. klo 18-20 ohjelmallisen kirkkoillan yhteydessä. Toki Hakunilassa kirkkoherranvirastolla ovet ovat auki 9-18 koko ennakkoäänestyksen ajan, mutta jos ei ihminen muutoinkaan liiku Hakunilassa, niin tuskinpa sinne pelkkien vaalien takia vaivautuu. Näin on ainakin aikaisemmin ajatellut 90 % äänioikeutetuista.

Samaa sukupuolta olevien suhteista on tietysti kiva keskustella ja ylipäätänsä toisten ihmisten henkilökohtaisen elämän ruotiminen on aina oivaa ajanvietettä, mutta seurakuntien arjen kanssa sillä on äärimmäisen vähän tekemistä. Surettaakin, että moni aktiivi-iässä oleva kääntää selkänsä ehkä lopullisesti omalle lähiseurakunnalleen, koska marginaalissa oleva (mutta äänekäs) vanhoillisten joukko nostaa itsensä muiden yläpuolelle julistamaan omaa sanaansa. Kirkon toiminnassa kuitenkin edelleen suurin osa varoista kuluu lapsi- ja nuorisotyöhön. Kuntatalouden ollessa mitä on, niin ainakin Vantaalla olisimme suorastaan lirissä, jollei kumppanuus eri seurakuntien kanssa toimisi.

Otetaanpa esimerkkinä lasten iltapäiväkerhot. Pienten koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta on 2000-luvulla lisääntynyt kyllä, muttei riittävästi. Edelleen moni viettää pitkiä yksinäisiä tunteja ja koko ajan pohditaan, miten saataisiin lisää resursseja turvaaman lasten arki. Jos tästä vietäisiin vielä pois seurakuntakuntien lapsikerhot, niin suossa oltaisiin. On kyse sitten tilatarjonnasta, rahallisesta tuesta tai järjestetyistä leireistä ja kerhoista, niin aina parempi mitä enemmän toimijoita on. Kaikki eivät mene seurakunnan kokkikerhoon, mutta eivät kaikki lähde kunnalliseenkaan toimintaan mukaan, pääasia onkin, että lähialueelta löytyy erilaisia mahdollisuuksia. Järkevää on myös yhdessä eri tahojen kanssa suunnitella tulevaisuutta, siksi kirkon ja kaupungin yhteistyö ei saa romahtaa tai jäädä vain jonkin tietyn tahon käsiin.

Yhtälailla diakoniatyö, joka on seurakuntien toiseksi suurin menoerä, täydentää kunnan omaa työtä, jos asia halutaan näin nähdä. Erityisenä plussana vieläpä se, että diakonit tuntuvat aina löytävän juuri ne perheet, jotka tippuvat kaikkien muiden verkostojen läpi. Kai vieläkin sitten on niin, että hädän kasvaessa kestämättömäksi, hakeudutaan kirkon suojiin. Viimeinen oljenkorsi löytyy papista, nuorisotyöntekijästä tai diakonista, joka uskonsa pohjalta hyväksyy kaikki luoksensa – asunnottomuuteen, sairauteen, köyhyyteen tai päihdeongelmiin katsomatta. Tämän syvällä olevan, jopa alitajuisen, mahdollisuuden viemisestä voi osaltaan johtua myös tyrmistys homokeskustelussa. Eikö meille ole opetettu koko elinikämme, että kirkko on aina kaikille avoinna? Kuka vaan voi tuoda huolensa Jumalan kannettavaksi, kun sen vilpittömin mielin tekee? Ja nyt Päivi Räsäseen henkilöityen sanotaan, ettei se pidä paikkaansa. Etteivät kaikki olekaan tervetulleita. Osa reagoi lähtemällä, osa aktivoitumalla omassa seurakunnassaan ja osa toivottavasti äänestämällä. Päättäjien puheet ja teot ovat kirkollisissakin elimissä juuri sellaisia, kuin sinne valitut ihmiset. Ja väittäisin, että paljon enemmän on ehdolla niitä, joille rakkauden kultainen kaksoiskäsky on Mooseksen kirjoja painavampi ohjenuora.

Hakunilan SRK
Yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 36

Idän suunnitelmat

2010-10-26T22:52:00.000+03:00

Kuntsi,Sillanpää,Penttilä,Paajanen

Ilta istuttiin kaupunkisuunnittelua pohtimassa, nimenomaan Helsinki-Vantaa-Sipoo näkökulmasta. Hannu Penttilä esitteli Helsingin visioita, joita kyllä tuen edelleen lämpimästi. Ainahan pelkoja voi lietsoa ja pahinta pelätä, mutta aika luottavaisin mielin olisin myös hieman idempänä asuvana. Erikseen nousi esiin peruslinjaus helsinkiläisestä tavasta kaavoittaa alueet 40-40-20, eli 20 % ara-tuettua, 40 % välimällia (osa-omistus, hitas jne.) ja 40 % kovan rahan asuntoja. Näin ollen joka alueen monimuotoisuus on niin turvattu kuin mahdollista on.

Työpaikkarakentaminen on myös esillä, eli nukkumalähiöitä ei pitäisi syntyä. Vantaan puolelta kaupunkirakenteen tiivistäminen rajan pinnasta onkin ongelmallisempaa johtuen lähinnä maapohjan hankaluudesta, suojelualueista ja isoista liikenneväylistä. Yhteistyötä yleiskaavan laadinnan osalta tämä ei onneksi hidasta. Kiire nimittäin on, mikäli kolmen kimpassa aiotaan yleiskaava saada vahvistettua ennen uutta maakuntakaavaa.

Helsingille raidevaihtoehto on selvä, metro. Itse lämpenen samalle kannalle. Kuten Penttilä totesi, jos metroon sitoudutaan, ohjaaa se muuta rakentamista tiiviiksi ja kaupunkimaiseksi. Siten myös luonnolle jää oma tilansa. Yhteisen kaavatyön toivottiin ratkaisevan myös Östersundomin natura-alueiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevien alueiden kohtalon. Sipoonkorven kansallispuistoa oltaisiin molempien johtajien mukaan valmiita kiirehtimään. Itse en ole vieläkään ihan varma mitä ajatella kansallispuistohankkeesta. Kuten taannoin tännekin kirjoittelin, haluaisin saada vastauksen mitä hankkeella tavoitellaan. Halutaanko metrolla saavutettava ulkoilualue vai halutaanko turvata luontoarvot?

Herrat eivät myöskään nähneet estettä metron "pistokkaalle" Mellunmäestä Hakunilaan. Sivuraide kuitenkin vaatii Hakunilan muun rakentamisen ja kehittymisen etenemistä. Alue kuitenkin odottelee bussivarikon siirtoa, joka junnaillee omissa päätöksentekoelimissämme. Uudisrakentaminen ja kaavailtu kaupan keskittymä toisivat alueelle uusia asukkaita toistakymmentä tuhatta pitkällä tähtäimellä ja se puolestaan tarkoittaa palvelutarjonnan (ja tarpeen) kannalta ihan eri tilannetta kuin nyt.

Hakunilan suuralueen kasvu on kuitenkin "peanuts" verrattuna Östersundomin alueen suunnitelmiin. Penttilä lätkäytti tiskiin 55- 80 000 asukkaan määrän vuoteen 2050 mennessä. Hyvällä suunnittelulla varmasti mahdollista, mutta hurjalta tuntuu. Vaikka maita pakkolunastettaisiin ja tontteja pilkottaisiin kokonaan uusien alueiden lisäksi, niin silti vähän ihmettelen mihin kaikki väki sopii. Viittaan kuitenkin tekstini alkuun; suunnitelmat vaikuttavat tasapainoisilta, kiirehtimistä ei suunnittelun osalta ole ilmassa ja tavoite on kaikkien osallisten kesken käydä kokonaisuutta läpi monella eri tasolla. Metropolialueen kaupunkimainen, myös julkiseen liikenteeseen nojaava, kasvu itään alkaa näyttää todelliselta.

Reilu verotus

2010-10-09T15:44:00.001+03:00

Hyvinkää 9.10.

Jo tällä hetkellä palvelualojen osuus Suomen bkt:sta on lähes puolet, noin 47 %. Luku kasvaa koko ajan, eli yhä useampi elättää itseään ja perhettään keskimääräistä pienemmillä ansioilla. Lisäksi työpaikkojen kasvu painottuu Etelä-Suomeen, jossa asumisen hinta haukkaa tililtä huomattavan summan kuukausittain. Oikeudenmukaisen ja maksukykyyn perustuvan verotuksen toteutuminen on ensiarvoisen tärkeää.

Merkittävä epäkohta liittyy siihen, että lähes 20 vuotta ansio- ja pääomatuloja on verotettu eri tavoin. Pääomatulovero on tällä hetkellä tasavero 28 %. Jo keskituloisen palkansaajan ansiotuloista maksama progressiivinen vero nousee sivukuluineen tätä korkeammaksi. SDP:n mallissa pääomatuloverotuksen tasoa nostetaan kautta linjan, ja osinkotulojen verotus muutetaan progressiiviseksi. Pääomatuloveron verokanta nostetaan 30 %:iin. Malli lisäisi selvästi verotuloja ja samalla se jakaisi taantuman synnyttämän taloudellisen taakan hieman oikeudenmukaisemmin.
Sosiaalisesti oikeudenmukaiset veroratkaisut, laaja veropohja ja kokonaisveroasteen pitäminen alle 50 prosentin turvaavat kannustimet työn teolle ja ehkäisevät pahinta leikkaustarvetta, mutta niin, että verorasitus on vielä kohtuullinen . Veroluontoisten asiakasmaksujen tulonjakovaikutukset on lisäksi huomioitava linjauksissa. Ansiotuloverotuksen pitäminen nykyisellään tai hienoinen laskeminen ei vaikuta kotitalouksien ostovoimaan mitenkään, jos samaan aikaan välillisiä veroja kiristetään. Pieni- ja keskituloisilla suurin osa käteen jäävästä rahasta menee päivittäiskulutukseen. Asumisen kuluja tai hyödykkeiden hintoja nostavilla energia- ja arvolisäveropäätöksillä kutistetaan ostovoimaa. Niinhän nyt käy. Moneen vuoteen ensimmäistä kertaa mennään miinukselle, eikä muuten voi tupottomana aikana syyttää palkansaajajärjestöjä!

Kuntataloutta ei pidä paikkailla asiakasmaksuilla tai palveluseteleiden omavastuuosuuksilla, jolloin pienituloiset maksavat palveluista suhteellisesti enemmän. Lisäksi työtulovähennykset olisivat hyvä keino saada kunnallisverotukseen progressiota ja vähennysten leikkurin on oltava jyrkempi tulorajan jälkeen.

Tulevina vuosina työllisyysasteen on oltava vähintään 75 %, jotta tavoitteet palkansaajien verotuksen osalta toteutuvat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat jatkossakin kaikkien saatavilla. Kiander tosin esitti jo, että työllisyysasteen olisi oltava jo lähempänä 80 %:a, mutta pienin askelin.

vantaalaisten avustusten tulevaisuus

2010-09-24T23:03:00.001+03:00

Kuluneella viikolla järjestettiin vantaalaisten yhdistysten ja järjestöjen kuulemistilaisuus liittyen järjestöavustusten uudistamiseen. Uudistustyö on aloitettu jo aikaa sitten ja vihdoin ollaan edistytty siihen pisteeseen, että lautakuntamme käsittelee työryhmän loppuraportin ja muutosesitykset. Keväällä järjestötoimijat koottiin kaupungintalolle ja nyt oli uusinta ja paikalla oli jälleen arviolta sata henkeä. Kaikista "järjestöryhmistä" oli onneksi edustajia paikalla, joten sain tuntumaa hyvin erilaisten toimijoiden fiiliksistä. Piikkinä todettakoon, ettei lautakunnan jäsenistä kukaan muu ollut paikalle ehtinyt.

Tavoite on saada avustuskäytännöistä helpompia ja saada näkyväksi kaikki erilaiset tuen muodot. Erityistä painetta poliitikkojen puolelta on luoda valmisteluun malleja, jotka lisäisivät läpinäkyvyyttä ja asettaisivat erilaiset hakijat enemmän samalle viivalle. Tässä kohtaa jonkin verran kannatusta, erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten taholta, on saanut pisteytys. Itse olen koko ajan suhtautunut hyvin skeptisesti mekaanisten pisteytysmallien löytymiseen. Nimenomaan oikeudenmukaisten ja neutraalien pistejärjestelmien löytymiseen. Jäsenmäärän, oman varainhankinnan, tapahtumamäärien, koulutusten jne. tarkasteleminen on aina hyvin ongelmallista johtuen yhdistysten erilaisista toimintakentistä ja kohderyhmistä. Oikeastaan ainoa mikä voitaisiin pistetyttää olisi hakemusten ja tilitysten toimittaminen määräaikaan mennessä.

Merkittävää oli myös järjestötoimijoiden hyvin yhtenäinen kanta, että pisteytys ei ole heidän intressissään. Ryhmätöissä käytiin laajoja keskusteluita ja luottaisin, että kokemus ja näkemys, joita toimijat edustivat, on syvempää kuin lautakunnassa. Erityisen jyrkkää suhtaútuminen oli liikuntajärjestöissä ja he myös olivat tyytyväisimpiä nykytilaan. Terveys- ja hyvinvointijärjestöillä kokemusta pisteytyksestä jo onkin, kun sosiaali- ja terveyspuolella sitä avustusvalmistelussa käytettiin hieman huonolla menestyksellä ja ymmärrettävästi järjestöt haluaisivat systeemistä luopua.

Itse pitäisin parhaana järjestöjen ryhmittelyä pienempiin ryhmiin, jolloin voisimme ohjata avustuspotin jakaantumista nykyistä paremmin. Samassa ryhmässä olisivat siis mahdollisimman samankaltaista toimintaa järjestävät tahot. Lautakunnan jäsenille täytyisi myös saada hakijoista laajemmat taustatiedot, jotta tunne kumileimasinjaosta häipyisi. Kaikki tiedothan jo kerätään, mutta kokouspapereissa niitä on hyvin laihasti. Perusasioiden hyvin hoitamisesta saisi plussaa, eli kun paperit yms. olisivat ojennuksessa, niin siitäkin jotain hyvää seuraisi. Vuosittaisia painotuksia voisimme tehdä kaupungin arvojen pohjalta, jotka kuulemistilaisuudessa läsnä olleiden mukaan kuulostivat jo tutuilta ja toiminnassa usein näkyviltä. Painotuksia olisi helppo tehdä mainitsemieni pienempien järjestöryhmien mukaan, eli esim. yhtenä vuonna tuettaisiin lapsi- ja varhaisnuorisojärjestöjä, toisena vammaisjärjestöjä jne. Uudistus ei olisi järin suuri, mutta ainakaan järjestöjen puolelta ei tullut ilmi tarvettakaan suurremontille. Tärkeintä on saada kuvioon läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoa ja sen saavuttaminen voisi olla mahdollista ilman koe-eläimiä, eli kokeilematta hyvin riskialttiita malleja.

Ehdottomasti suurin ongelma on tietysti klassinen rahan puute ja joillakin tilojen vähäisyys tai vuoroaikojen sopimattomuudet. Hakulomakkeisiin toivottiin myös yksinkertaistamista ja neuvonnalla on myös kysyntää. Iso huoli oli myös vapaaehtoistoimijoiden jaksamisesta. Kaikenlaisia ajatuksia pyöriikin virkamiesten päissä, kuinka voisimme turvata sen, etteivät ihmiset uuvu. Salista kuului toive risteilystä yhtenä kiitoksena tuhansista henkilötyövuosista ja voi olla, että sellainen saataisiin kruunamaan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011. Vielä voi myös ajatuksiaan ja huomioitaan toimittaa valmistelun loppumetreille vaikkapa osoitteeseen avustusuudistus@vantaa.fi

Hiekkaharju 36

2010-09-13T22:38:00.000+03:00

Olen todella pettynyt ja turhautunut. Lautakunnan kokous on takana ja ehkä yksi kautemme järjettömimmältä tuntuva päätös nuijittu. Vähän taustaa. Hiekkaharjussa on vanha nuorisotalo, tuttavallisemmin kolmekutonen, joka on niin nuorten kuin alueen kaikkien muidenkin asukkaiden vilkkaassa käytössä. Tila on itse asiassa Vantaan kolmanneksi suosituin nuorisotila kävijämäärien perusteella. Merkittävänä lisänä kerrottakoon, että rakennus on rinnetontilla siten, että tiloihin on käynti maatasosta ja vaikka autosta suoraan, eli vammaiset nuoret käyttävät mm. diskoihin suurta salia hyvin mielellään. Tontti kaiken kaikkiaan on noin 5000 neliötä ja sillä sijaitsee kaupungin lähiliikuntapaikka ja ympäristö on hyvin puistomainen. Lähimmät nuorisotalot sijaitsevat tällä hetkellä Korsossa ja Havukoskella. Käyttöneliöitä sisällä on hieman yli 800.

Ongelma vaan on, että talo on rakennettu lähes 70 vuotta sitten ja on nyt kipeästi talotekniikan uusimisen tarpeessa. Osa tiloista on jo käyttökiellossa ja nuorisotoimi yhdessä tilakeskuksen kanssa katsoikin välttämättömäksi ehdottaa peruskorjausta alkaen ensi vuodesta. Hankeselvityksen mukaan kustannus olisi 1,3 miljoonaa euroa ja siihen voisimme hakea opetus- ja kulttuuriministeriöstä avustusta 20-50% kokonaiskustannuksista. Vantaa on aina saanut nuorisotalohankkeisiin tukea, joten avustusta voisi pitää aika varmana. Meillä olikin siis tänään käsittelyssä tilakeskuksen laatima suunnitelma, jossa tekstiä ja kuvia riitti lähes sadan sivun verran. Lähtökohta vaan käsittelyllemme on, että iso osa jäsenistä ajattelee niin nuorisotoimen kuin tilakeskuksenkin viranhaltijoiden kusettavan meitä minkä ehtivät ja vääristelevän summia. Peruskorjaus ei voisi kuulemma mitenkään olla edullisempaa kuin purkaminen ja uuden rakentaminen ja arvio siitä, että vastaavan kokoinen uusi maksaisi noin 1,8 miljoonaa, on tietoista harhaanjohtamista jne.

Lukuisista selvityskerroista huolimatta edelleen Kokoomuksen johdolla osa valtuutetuista halusi, että korvaavien vuokratilojen (kaupungin omien) etsintää jatketaan. Mitään väliä ei ole sillä tiedolla, että Hiekkaharjusta ei löydy edes soveltuvia väistötiloja ja Tikkurilassa nuoret ovat olleet koko ajan ilman tiloja. Jos siis kaupungin vuokratiloja olisi vapaana, niin kai nuorisotoimesta olisi jo asian hyväksi toimittu? Asia erikseen on tietysti se, että kannattaako toiminta ylipäätänsä keskittää Tikkurilaan, vaikka tila löytyisikin. Miten käy vanhus-, päiväkoti- ja asukastoiminnan? Enkä edelleenkään jaksa uskoa, että Tikkurilassa makailee tyhjänä tiloja, joihin on mahdollista sijoittaa muun muassa bänditoimintaa ja skeittipuisto.

Me siis äänestimme. Lopputulos oli 8 kunnostusta vastaan, 7 puolesta, 1 tyhjä ja 1 oli joukosta poissa. Hankkeen halusivat hylätä Kokoomus (poislukien Harun Osmani), Vihreiden toinen edustaja, Persujen toinen edustaja, RKP ja Kristilliset. Näillä voimin siis veimme nuoriso- ja järjestötilan Hiekkaharjusta. Toiminta toki vielä jatkuu vielä tovin ja tilakeskus joutuu joka tapauksessa tekemään pikaiset korjaukset, kuten katon huoltotöitä. Korvaavia tiloja etsitään taas tuntipalkalla ja lopulta päädytään todennäköisesti siihen, ettei niitä edelleenkään ole alueelle siunaantunut sitten viime kevään ja edessä on kaksi vaihtoehtoa. Joko 1) tila suljetaan pysyvästi ja huonokuntoiset talot isolla tontilla jäävät kaupungin taseeseen odottelemaan ostajaa tai 2) Alueella halutaan säilyttää nuorisotila ja päädytään tilaamaan uusi hankesuunnitelma ja korjaukset aloitetaan 2012/2013, jolloin talo on jälleen hieman huonommassa kunnossa ja väliaikaiskorjauksiin on upotettu sievoinen summa.

En todellakaan voi ymmärtää miten valmistelusta ei uskota sanaakaan, vaan ihmeellisellä musta tuntuu meiningillä viedään nuorilta ja muilta alueen aktiivisilta asukkailta kohtaamis- ja toimintapaikka. Ja perustellaan 1,3 miljoonan (ennen avustusta) euron investoinnin kalleudella! Kaupunkitasoisesti investoimme tulevana vuonna noin 160 miljoonalla ja porukka on valmis hylkäämään nuorisotilan kunnostamisen. Perspektiiviä antaa varmaan tieto, että ilman yhtään puheenvuoroa hyväksyimme heti perään Hiekkaharjun urheilukentän huoltorakennuksen kunnostuksen, jonka hintalappu oli hieman päälle 700 000 euroa. Voihan olla, että siitä sitä korvaavaa tilaa oli ajateltu.

Nuorille töitä

2010-09-03T16:29:00.000+03:00

Nuorisotyöttömyys on yksi vaikemmista kysymyksistä juuri nyt niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Kunnallisella ehkäpä vielä enemmän, koska täällä ruohonjuurellahan kaikki projektit, työpajat, kuntouttava työtoiminta, ohjaus jne. toteutetaan ja hallitus viisaudessaan on valmis rahoja leikkaamaan jo ensi vuoden budjetista. Talous toki näyttää epävarmoja toipumisen merkkejä, mutta nuorten työllistyminen ei tapahdu hetkessä, päinvastoin, historian valossa näyttäisi siltä, että nuorten työllisyysaste ensiksi laskee muuta väestöä nopeammin (poislukien yli 55-vuotiaat) ja nousee taantuman jälkeen hitaammin. Tällä hetkellä koko maassa työttömiä on noin 300 000, joista nuoria noin 40 000. Vantaalla alle 25-vuotiaita työttömiä on tällä hetkellä noin 1600. Onnettomia lukuja.

Mitä pitäisi tehdä? Karkeasti porukan voi jakaa kahteen osaan; niihin, joiden työllistymisen esteenä on ainoastaan avoimien työpaikkojen puute ja niihin, joilla esteenä on lisäksi puutteita koulutuksessa tai ongelmia joko terveyden tai elämänhallinnan kanssa. Suurin osa onneksi kuuluu siihen joukkoon, jotka ovat joutuneet vain taantuman jyräämiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että 90-luvulta vakiintuneet pätkätyöt ja vuokratyö ovat suurelta osin nuorten työllistymisväyliä ja ensimmäisenä lähtöjonossa. Nuoria käytetään valitettavan usein puskurityövoimana tasoittamassa suhdanteita, jolloin on aivan samantekevää kuinka hyvin on työnsä ja asiansa hoitanut, työsuhdetta ei jatketa tiukempina aikoina. Työmarkkinoiden uusille tulokkailla on vähemmän suhteita, luonnollisesti lyhyempi työhistoria/cv ja siten hankalampaa löytää uutta työtä. Näin ollen tämän porukan kanssa apukeinoina toimii erittäin hyvin tehostettu työnhaku yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Myyrmäessä aloitti loppukeväästä juuri tällainen alle 25-vuotiaiden oma TE-toimisto, jonka tavoite on hakea yhteyksiä yrityksiin ja poistaa kohtaanto-ongelmia näiltä osin. Toiminta on lisäksi laajenemassa siten, että syksyllä samoissa tiloissa aloittaa saman toiminnan puitteissa hanke, jonka kohderyhmänä on nuoret maahanmuuttajataustaiset työttömät. Olennaistahan on löytää nuorelle työ- tai harjoittelupaikka ennenkuin työttömyys venyy yli kolmen kuukauden, sen jälkeen usein kuvaan alkaa astua muita ongelmia ja motivaatio työnhakuun laskee olennaisesti.

Enemmän resursseja ja aikaa vaativatkin ne nuoret, joilla koulutus on jäänyt kesken tai joilla on muita ongelmia arjessaan. Aika, monialainen yhteistyö ja henkilökohtaisuus ovat avainkysymykset, jolloin toiminta syö myös kiitettävästi rahaa. Lähes jokainen kuitenkin jo muistaa ulkoa, että yksi yhteiskunnasta pysyvästi syrjäytynyt nuori maksaa noin miljoonan, joten kymppitonnin sijoitus ei paljon paina, jos on kykyä ennaltaehkäisevään ajatteluun. Erilaiset työpajat, kuntouttava työtoiminta, päihdekuntoutus, tuettu asuminen ja usein velkaneuvonta vaativat osaavaa henkilökuntaa ja rahaa. Jos on intoa ja politiikoilla tahtoa, niin syrjäytymisuhan alla olevat tai jo syrjäytyneetkin nuoret on mahdollista poimia vaikka yksitellen ja lähteä rakentamaan uutta tulevaisuutta. Kuten sanottua, monen kohdalla työ on hidasta, jopa vuosien mittaista, mutta se on inhimillisesti katsottuna ainoa mitä voimme tehdä.

Palatakseni isoon joukkoon, joiden työttömyyden syy on vain väärä ikä vääränä aikana, niin ehdottomasti tehokkain keino on kuitenkin tehokas elinkeinopolitiikka. Työvoimavaltaisten alojen kasvun tukeminen, esimerkiksi verotuksen ja kaavoituksen keinoin, on paras tapa saada nuorillekin töitä. Uudellamaalla ja erityisesti Vantaalla työpaikkoja syntyy nimenomaan vähittäis- ja tukkukaupan sekä logistiikan aloille. Eniten avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä nimenomaan kaupan alalla. Vaikka ala koetaankin usein läpikulkuhommana, niin se tarjoaa monelle nuorelle juuri tarvittavan turvan vaikeimpien aikojen yli. Koulutuksen ja koulutukseen ohjaamisen tulisi olla työelämälähtöistä ja oppisopimuspaikkojen määrää pitäisi kasvattaa edelleen. Tosin oppisopimukseenkaan ei pitäisi ohjata vain sen takia, että saadaan tilastot paremmiksi. Jos ala ei miellytä, ei motivaatio riitä nuorella, eikä kyllä työnantajallakaan. Olennaista on kuitenkin, että oppareita oikeasti ohjataan ja perehdytetään, eikä käytetä jälleen uutena porukkana paikkamaan heikkoa taloudellista tilannetta ja osaltaan säästetä henkilöstömenoissa.

Pienet vihreät demarit

2010-08-29T18:43:00.000+03:00

Anne Moilanen kirjoitteli eilisessä kolumnissaan Ilta-Sanomissa otsikolla Marsilaisten SDP. Teksti oli varmasti tarkoituksellakin yliampuva, mutta ei kai kukaan itseään kunnioittava kolumnisti tahallaan asiavirheitä tee? Tästä syystä jäikin sellainen vaikutelma, että kaipa tuo tosissaan on ja siitä sitten syntyi suurempi huoli, että onko hieman paremmin voivalla kansanosallamme todella sellainen kuva tämänpäivän Suomesta, että demareiden ulostulot työelämäkysymyksissä tuntuvat marsilaisten koodikieleltä.

Aloitetaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman käytön saatavuusharkinnasta. Nimihirviöstä huolimatta kyseessä on ehkä yksi yksinkertaisimmista työvoimapoliittisista virityksistä. Kun työnantaja haluaa palkata ihmisiä töihin em. alueiden ulkopuolelta, hänen pitää ensin käydä kotimaan työvoiman saatavuus tilanne läpi työvoimaviranomaisten kanssa ja jos todellakaan osaavaa väkeä ei löydy, niin eikun rekrytoimaan. Yksittäisten huippuosaajien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, heitähän metsästetään ja pyydetään ihan eri reittejä pitkin. Moilanen kuitenkin toteaa: "Urpilainen on laususkellut, että Suomeen ei pitäisi ottaa ulkomaalaisia työntekijöitä niiltä aloilta, joilla Suomessa on työttömyyttä - - Mitä Urpilaisen epämääräisen ulkomaalaisvihamieliset puheet merkitsisivät käytännössä, ei tiedä kukaan." Ei tarvitsisi kovin paljon tehdä taustatyötä, kun selviäisi, että tällä hetkellä valtaosa EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista työntekijöistä työllistyy keittiötyöntekijöiksi ja siivoojiksi, ei siis huippuosaajiksi kansainvälisiin yrityksiin tai paikkaamaan huutavaa lääkäripulaa. Samaan aikaan neljännes Suomen maahanmuuttajista on työttömänä ja esimerkiksi ravintola-alalla laman aikana palkansaajien määrä laski 5 %, eli osaavaa työvoimaa olisi vapaana. Mikä sitten on työnantajan motiivi tuoda työntekijänsä hyvin kaukaa, eri kultuurista, lähes aina kielitaidottomina siivoamaan tai tekemmän peruskeittiötyötä? Olisiko kenties oiva mahdollisuus teettää ylipitkiä päiviä, maksaa reilusti alle suomalaisten palkkanormien, irtisanoa milloin huvittaa? Näin ainakin näyttäisi tutkimusten mukaan olevan. Tämän päivän Suomessa ei ole mitenkään harvinaista, että työmarkkinoitamme tuntemattomia käytetään todella härskisi hyväksi. Julkisuudessa näkyvimmin ovat olleet kiinalaiset kivimiehet ja viime aikoina Kouvolan China-centerin naistyöntekijät.

Saatavuusharkita on yksi tapa valvoa mille aloille Suomeen tuoda työntekijöitä, minkälaisiin yrityksiin ja mihin tehtäviin ja toisaalta voidaan estää suuren työttömyyden aloilla ulkomaisen työvoiman tuonti. Kenen oikeustajuun mahtuu, että vaikkapa Raili 53 v. saneerataan siivoustyöstään ulos yt-neuvotteluiden tuloksena ja tilalle tuodaan filippiineiltä työntekijä, jolla teetetään epämääräisiä työvuoroja alle minimipalkan? Kyse ei todellakaan ole ulkomaalaisvihamielisyydestä, vaan ihmisarvoisesta kohtelusta. Ei yksinkertaisesti ole oikein pyrkiä halpatyövoiman käyttöön ja sen ohella jättää koulutettuja, kokeneita ihmisiä työttömäksi. Aivan samoin perustein on väärin korvata vakituista henkilökuntaa vaikkapa ilmaista työtä tekevillä harjoittelijoilla. Siinäkään ei ole kyse opiskelijavihamielisyydestä, vaan siitä, että sovittuja työehtoja ja palkkoja ei saa polkea. Jos me täällä annamme periksi, niin mitä tapahtuu heikommin kehittyneissä maissa? Tällä logiikalla voi saman tien lopettaa kaikki lapsityön vastaiset kampanjat, peli on menetetty.

Mars-linjalle Moilanen asettaa myös SDP:n sitoutumisen eläkeiän säilyttämiseen nykyisellään. Voi olla, että me demarit olemme ulkoavaruudessa, mutta viereisellä linnunradalla on Moilanenkin. Meillä eläkeikä on jo Saksaa korkeampi toisin kuin hän antaa ymmärtää. Eläkkeelle voi jäädä 63-68 iässä, jos sinne asti jaksaa. Ongelmahan on se, että suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 59 vuotiaina, eli reilusti alle minimirajankin. Jo puolet siirtyy elääkkeensaajiksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta ja siellä keski-ikä on noin 52 vuotta. Tuosta porukasta vuosittain yli 4000 on alle 35-vuotiaita! Mitä ihmeen merkitystä työurien pidentämisen kannalta olisi siis sillä, että lakisääteinen vanhuuseläkeikä olisi vaikkapa 75 vuotta?

Mielenterveysongelmat ovat jo suurin syy työkyvyttömyydelle. Toisaalta perinteisissä "duunariammateissa" ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työtapaturmat erittäin yleisiä. Lisäksi kasvavat tulo- ja terveyserot ovat johtaneet siihen, että matalammin koulutettujen, fyysistä työtä tekevien miesten keskimääräinen elinikä on jopa kymmenen vuotta akateemisia alempi. Osa yrityksistä on tähän herännytkin. Esimerkkeinä vaikkapa Lassila & Tikanoja tai Abloy, joiden ikäohjelmat ja työkyvyttömyyden ehkäisytoimet ovat tuottaneet työntekijöiden kannalta hienoja tuloksia ja lisäksi säästäneet yrityksille sievoisia summia. Kyse on pienistä teoista, kuten vuorotteluvapaan mahdollistamisella, vuorotyön vähentämisestä ikääntyneemmillä, yksintyöskentelyn vähentämisestä, korvaavan työn etsimisestä, hyvästä esimiestyöskentelystä, kunnollisesta työterveyshuollosta, työn oikeasta mitoittamisesta, määräaikaisuuksien karsimisesta minimiin jne.

Kuten voi huomata, olemme edistyneet homeisissa ay-bunkkereissamme (Moilasen ilmaisu) sen verran, että olemme rakentaneet periskooppeja, jolla saamme terveisiä työpaikoilta. Ilmeisesti tiede- ja taidetyöläisillä ei jaksamisen kanssa ongelmia ole...Sanontahan tosin kuuluu, että varmin tapa päästä silpputyöläiseksi onnettomalla sosiaaliturvalla on olla nainen ja väitellä tohtoriksi humanistisilta aloilta.

Kokonaan oma kokonaisuutensa on osatyökykyisten työllistäminen. Suomessahan käytetään osatyökykyisiä hyvin niukalti, johtuen osaltaan kunnallisten työohjaajien vähäisyydestä. Potentiaalia olisi kuitenkin vaikka millä mitalla. Esimerkiksi kehitysvammaisista noin 3500:lla olisi edellytyksiä tehdä jotain työtä, mutta vain 400 on paikkansa löytänyt. Näkövammaisista puhumattakaan. Moilasta ei kuitenkaan huoleta yhteiskuntamme vammaisvihamielinen suhtautuminen, vaan oikea ratkaisu on mekaanisesti nostaa lakisääteistä vanhuuseläkeikää. Tässä kohdassa vertailu Saksaan olisi paikallaan. Heillä on yrityksille asetettu prosentuaaliset määrät, kuinka paljon pitää osatyökykyisiä olla palkkalistoilla. Jokaisen työntekijän työkyky määritellään ja yritys voi itse päättää, palkkaako se yhden hyvin vajaatyökykyisen vai esimerkiksi kymmenen lähes täysin työkykyistä. Näin kaikille kansalaisille on turvattu pääsy työmarkkinoille ja toisaalta yhteiskunta saa käyttöönsä maksimin käytettävästä työvoimasta ja siten verotuloista.

Moilanen julistaa, että on päivänselvää, että eläkeikä nousee kaikkialla Euroopassa. Niinpä. Juuri sen takia meillä tehtiin jo 2005 erittäin innovatiivinen eläkeuudistus, joka on tuottanut tulosta. Tietenkään tulokset eivät näy hetkessä, mutta koko ajan parempaan suuntaan on menty - porkkanat toimivat keppiä paremmin. Vielä kun olisi poliittista kykyä asettaa työnantajille porkkanoita pitää henkilöstöstään huolta siten, että he jaksaisivat edes 63-vuotiaiksi.

Kenen asialla?

2010-08-21T19:18:00.001+03:00

Tuli aamupäivällä käytyä Myyrmäen markkinoilla. Ostettiin nippu porkkanoita, mutta muutoin syynä oli Demareiden teltalla seisoskelu ja ihmisten tapaaminen. Hukkaan ei mennyt, vaan muutama keskustelu oli hyvinkin mielenkiintoinen ja hedelmällinen, mutta pakko on myöntää, että kovin vieraalta tuntuu seistä 8 kuukautta ennen vaaleja ehdokkaana tentattavana.

Oman ajatukseni mukaan meidän pitäisi vielä monta kuukautta tehdä täysillä työtä SDP teemojen kirkastamiseksi. Meidän pitäisi esiintyä hyvin yhtenäisenä, samalla äänellä ja samaa viestiä toistaen ainakin tammikuulle asti. Kyllä sen jälkeenkin ehtii oman viestinsä toritapaamisissa kirkastaa, jollei aiemmin ole edellytyksiä muutoin profiloitua. On oikeasti ongelmallista listamme kannatuksen takia, jos jo nyt esiinnymme vain yksittäisinä ehdokkaina ja jokainen puhuu vähän eri asioista ja eri kulmasta. Vaalijärjestelmämme takia on kuitenkin olennaista saada ensin ihminen kannattamaan sosialidemokraattista linjaa ja sen jälkeen etsimään parhaiten omaan pirtaan sopiva ehdokas. Julkkisten kohdalla toki systeemi pyörähtää helposti ympäri, mutta eipä meitä tänään ollut, Jungneria lukuunottamatta, yhtään valtakunnallisesti tunnettua ehdokasta teltallamme. SDP:n viestin perillemenoa on monesti ihmetelty, miksi ihmiset eivät tiedä mitä me ajamme? No yksi syy voisi olla se, että mehän puhumme jokainen eri asiaa. Arvopohja toki on sama ja siten lopputulemakin, mutta mistäs sen satunnainen kuulija tietää. Yhdelle tärkein teema on työllisyys, toiselle talous, kolmas puhuu teveydenhuollosta ja neljäs koulutuksesta. Siis mikä on demareille tärkeintä?

Olin ihan kesäterässä, kun piti vaudista mikkiin kertoa mikä minulle on tulevissa vaaleissa tärkeintä. Jäinkin asiaa pohtimaan kotiin tullessa. Lopputulos on, että jatkossa varmasti vastaan, että minulle on aivan saman tekevää mistä ryhmästä tai sektorista puhutaan, olennaista on, että päätökset takaavat tai jopa edistävät tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Taakanjaon on oltava oikeudenmukainen. Suosiminenkin on sallittua, mikäli päätöksille on hyvät perustelut ja ne voidaan suoraselkäisesti kertoa. Ja omalta osaltani haluan nimenomaan olla lisäämässä avoimuutta, joka päätösten valmisteluun ja tekemiseen liittyy. Omaa toimintaa ohjaavaa arvopohjaa pitää voida puolustaa ja taustojen pitää olle siten kunnossa, että ihmisille voi oikeasti kertoa miksi asiat ovat kuten ovat ja mihin mikäkin päätös johtaa.

Kylmää kyytiä taviksille

2010-08-19T23:37:00.000+03:00

Aulailijan pika-arvio valtion budjettiesityksestä. Kahlaamatta on vielä kokonaan mm. kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon suunnattujen varojen kohtalo ja huhu kertoo lisäksi kotouttamistoimien määrärahojen leikkauksista.

Tervetuloa markkinoille 21.8.!

2010-08-17T12:21:00.000+03:00

Itse hengaan paikanpäällä noin 11.30-12.30.

Mielikuvituskorjauksia ja muita ihmeellisyyksiä

2010-08-16T22:20:00.000+03:00

Jo useita vuosia olemme vapaa-ajan, ja nyttemin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa kiroilleet sisäisiä vuokria. Tuota mystistä laskenteoperaatiota, johon ei saa mitään otetta, mutta joka määrittelee vuosi vuodelta enemmän palvelutarjontaa. Tänään olin pyytänyt tilakeskuksen puolesta rautalankaesittelyn 2011 kehyksen tiedoksi merkinnän yhteyteen. Meillä oli siis aikaa ja tilaa kysellä suoraan asiantuntijalta kuntatalouden iilimadolta tuntuvan laskennan saloja.

Ja kyllähän kaikenlaista mielenkiintoista selvisi. Perusperiaate tuntuu ihan oikeanlaiselta, vuokra määräytyy kohteen todellisten kustannusten mukaan, lisättynä 3,5 prosentin korolla. Neliöhinta puolestaan lasketaan kohteen teknisen arvon mukaan, mikä alkoikin jo aiheuttaa hämmennystä. Teknisen arvon pitäisi laskea vuodessa 1,75 %, eli 40:ssä vuodessa nollaantua. Näin ollen kohteessa, johon ei tehdä perusparannuksia tai muita teknistä arvoa nostavia korjauksia, pitäisi sisäisen vuokran laskea. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa käy. Käytännön esimerkkinä kaupungin omistukseen siirtynyt historiallinen museo, jonka sisäinen vuokra nousee kertaheitolla 90 000 euroa. Tontin on tähänkin asti omistanut kaupunki ja vuosi sitten rakennuskin siirtyi muiden kiinteistökauppojen yhteydessä valtiolta Vantaan omistukseen ja kappas, vuokra suorastaan loikkasi. Mitään korjauksia ei ole tehty, mutta tässä kohtaa selitys oli, että vuokraan vaikuttaa laskennallinen korjaustarve. Jossain vaiheessa rakennusta pitää huoltaa. Näinhän asia toki on, mutta kun sisäinen vuokra peritään aina tilaa käyttävältä toimialalta, eikä kehys kasva yhtään mihinkään, niin lopputulos on surkea. Surkeutta lisää sekin, ettei laskennallista remontointirahaa kuitenkaan käytetä kyseisen kohteen remontointiin, vaan investoinnit lasketaan erikseen ja ne ovat ihan omina kuluinaan. Ja nyt pitää muistaa, että mahdollisesti tehtävä remontti nostaa jälleen teknistä arvoa, jolloin vuokra jälleen nousee. Turhauttava oravanpyörä.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehys on ensi vuodelle noin 12 miljoonaa ja sisäiset vuokrat nousevat yhteensä 900 000 euroa. Suurimman loven tekee Hakunilan uimahallin peruskorjaus. Rakennuksen teknisen arvon nousu nostaa sisäistä vuokraa siten, että oikeastaan toimialalla ei olisi enää varaa itse toimintaan, eli uimahallin auki pitämiseen. Ihan sama koskee montaa muutakin hanketta. Toiminnan turvaamisen takia olisi tiloja uudistettava, mutta sen jälkeen toimintaan ei ole enää varoja, joten nalkissa ollaan. Mikäli siis sisäisten vuokrien korotukset pamahtavat toimialan kuluihin laskennan tuloksena (jopa kesken vuotta) kuin manulle illallinen, niin saman pitäisi tapahtua kehyksen osalta. On kestämätöntä, että toiminnan kuluista syödään vuosi vuodelta isompi osuus toisen toimialan taholta. Säästöjen repiminen toiminnasta vaikkapa priorisoimalla on yhtä lailla turhaa, kun joka tapauksessa vuokrien osuus syö monin kertaisesti saavutetut säästöt.

Ihmetystä herättää liiketoiminnallisen ajattelun ja kaupungin palvelutehtävän sotkeminen näin pahasti. Liikuntatoimenjohtaja on jo irtisanonut Rajatorpan ja Hakunilan väestösuojien sopimukset. Tiloissa on useamman urheiluseuran toimintaa, mutta yksinkertaisesti ei ole enää mitään mahdollisuuksia maksaa kahdesta vanhasta kalliosuojasta vuokraa yhteensä noin 1,8 miljoonaa vuodessa. On erittäin sääli, etteivät judokat tai juoksijat voi tilaa jatkossa käyttää, mutta vaikuttavuutta rahalla saadaan enemmän muussa käytössä. En ymmärrä miten tilakeskus aikoo löytää uusia käyttäjiä tiloille, eikä väestönsuojia voi purkaakaan, mutta jollei vastaantuloa vuokran osalta tapahdu, niin vaihtoehtoja ei enää ole. Kun kehys ei kasva ja vuokrat puolestaan kasvavat vähintään 4 prosentien tahtia, niin yhtälö on selvä, eväät ennaltaehkäisevältä toiminnalta on syöty. Ei yksinkertaisesti ole rahaa työntekijöiden palkkoihin, laitteiden ylläpitoon, seurojen avustuksiin, puhumattakaan tapahtumien järjestämisestä.

Kuntalaisille tätä kuviota ei edes kehtaa selittää. Miten kukaan voisi ymmärtää, että on muka järkevämpää seisottaa tilója tyhjänä? Näin se nyt kuitenkin on.

Rauhoitettava Sipoonkorpi

2010-08-09T23:40:00.000+03:00

Todettakoon alkuun heti, että kannatan kaikkien harvinaisten ja vieläkin harvinaisempien lajien suojelua ja poikkeuksellisen luontoalueen turvaamista jälkipolville. Kannatan ehdottomasti sitä, että Helsingin itäpuolella säilyy pääkaupunkiseudun toinen keuhko - jos toinen symbolisesti on Nuuksio. Entisenä sipoolaisena myös tunnen Sipoonkorven alueen ja olen siellä nuorempana kalliolaskeutunut, retkeillyt ja jopa yöpynyt. En siis halua rakennuttaa alueella ostoskeskusta tai toista Merihakaa.

Ja juurikin edellä mainituista syistä suhtaudun epäillen kansallispuistohankkeeseen, jota nyt täysin kritiikittä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Kokoomus haluaa kohentaa imagoaan viherpuolueena ja Vihreät ajavat mitä vain, millä jokin asia saa jonkin suojeluun liittyvät leiman tai statuksen. Hanke on kuitenkin minusta hyvin problemaattinen.

Sipoonkorven alueelta löytyy tällä hetkellä erittäin harvinaisia lajeja, niin kasvistosta kuin eläimistöstäkin. Suurimmat harvinaisuudet ovat tavalliselle tallaajalle havaitsemattomia, mutta uskon kun asiantuntijat kertovat kääpälajeista ja eri lahottajista, joita ei löydy enää kuin muutamasta paikasta Eurooppaa. Samaten alueella asustaa eri lintu- ja eläinlajeja, joita ei muutoin ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tapaa. Nykyisellään Sipoonkorven vuosittainen käyntimäärä on noin 40 000, kun Nuuksiossa käy kymmenkertainen määrä. Jos siis tavoitellaan itäistä ulkoilualuetta, joka yltäisi vaikkapa puoleen Nuuksiosta, niin kuinka käy näiden äärimmäisen herkkien ja harvinaisten esiintymien? Epäilen vahvasti, että vaikka reitit olisivat tarkkaan rajattuja, niin kato kävisi kovaa tahtia. Sama homma on hehkutettujen mantereelta merenrantaan suuntautuvien käytävien kanssa. Suomessa ei mistään löydy enää yhtenäisiä kulkureittejä mantereelta rannikolle ja nyt ajatus olisi kansallispuistohankkeen myötä turvata nekin. Kukaan ei kuitenkaan suostu vastaamaan miten tämä suhteutuu ratasuunnitelmiin. Jos halutaan Mellunmäestä kohti Porvoota jatkuva metro tai pikaraitiotie, niin eivätkö käytävät kaiken logiikan mukaan katkea? Vai onko jossain jemmassa niin paljon määrärahoja, että rata kulkisi koko matkan tunnelissa? Epäilen tätäkin vahvasti.

Olisi siis rehellistä kertoa suoraan mitä tahdotaan ja miten se toteutetaan. Joko halutaan ulkoilualue, kansallispuisto, jonka luontokeskuksen viereen rakentuu suunnitelmien mukaisesti iso parkkialue kävijöitä varten ja lisäksi rakennetaan rantakäytävien säilyttämiseksi joko ilmasiltoja tai tunneleita (joko eläimille tai radalle) TAI sitten halutaan suojella harvinaiset lajikkeet ja annetaan alueen olla. Suurin syy alueen koskemattomuuteen on kuitenkin ollut laaja yksityinen omistus ja pala natura-aluetta. Maanomistajat eivät halua mailleen luvattomia kulkijoita, yhteydet ovat sellaiset, ettei satojen tuhansien käyntien määrä ole mahdollinen ja toisaalta nykyiset hieman vaatimattomammat reitit palvelevat riittävästi niitä, jotka jalan tai pyörällä paikalle osaavat.

On lapsellisen helppoa ja populistista vain vaatia nopeaa kansallispuiston perustamista ilman mitään suunnitelmaa liikennejärjestelyistä ja rahoituksesta tai ilman kunnollista analyysia miten kävijämäärän kasvu vaikuttaa lajien säilymiseen. On ok, jos itärata ei etene tietoisen päätöksen seurauksena, jos uskalletaan jo nyt todeta, että radan rakentaminen osoittautuu erikoisjärjestelyiden takia liian kalliiksi jne. Mutta on erittäin tekopyhää sen jälkeen moittia hajanaista kaupunkirakennetta tai perheiden kahteen henkilöautoon perustuvaa liikkumista ja pelkään pahoin, että niin keskustelu kuitenkin jatkuu.

Vihreiden Brax sentään suostui sanomaan, että joitain ristiriitaisuuksia kansallispuistohankkeella ja Helsingin kaavoitussuunnitelmilla on, mutta Kokoomuksesta ei olla sitäkään vähää suostuttu myöntämään. Kertonee asiaan perehtymisestä oman viestinsä. Pakko on myöntää, että erityisen innolla odotan todellisten luonnonsuojelijoiden esiinmarssia. Milloin joku huomaa, että harvinaiset lajikkeet ja lajit kaipaavat kenties rauhaa ja tallaamatonta maastoa. Jos Leena Itäsalmesta on vielä voimissaan, niin eiköhän kohta ala näkyä ja kuulua kriittistäkin suhtautumista kansallispuistoiluun nimenomaan luontoarvojen takia.

Sinkkuelämää

2010-08-07T00:23:00.000+03:00

Ensimmäistä kertaa miesmuistiin kävin yksin elokuvissa. Sopivasti katsomassa Sinkkuelämää kakkosen. Onko muuten mikään masentavampaa kuin dialogi kassalla:
- onkohan Sinkkuelämään vielä vapaita paikkoja?
- hyvin on tilaa, montako lippua?
- yksi.
Pääasiahan on tietysti varata riittävästi suolaista ja makeaa, eli popparit jotka on syöty jo mainosten aikana ja irtokarkkikasa loppua varten. Viereeni toki sain todella rasittavasti kälättävät naiset, mutta muuten oli oikein leppoisaa. Eihän leffa mitenkään yllä tv-sarjan oivaltavuuden tasolle ja ykkösosaankin verrattuna laskua oli, mutta ihan kaikkea kritiikoiden ampumistakaan en ymmärrä. Erittäin viihdyttävä elokuva, useamman kerran nauroin ja välillä jäin pohtimaan avio-onnen saloja. Eipä sitä monelta elokuvakokemukselta enempää odotakaan. Vertaanpa vaikka moneen Jim Carrey pätkään, joita mainostetaan komedioina ja naama vakavana saa istua kaksi tuntia ihmettelemässä alapäähuumoria ja aikansa eläneitä täälöispäänsäoveen-tilanteita.

Vähän häiritsi kyllä henkilöhahmojen muuttuminen pelkiksi mallinukeiksi. Ajoittain tuntui, että kohtauksesta toiseen siirryttiin ainoastaan siksi, että voitiin marsittaa nelikko uusissa luomuksissa esiin. Ja korkokenkien määrä ja korkeus alkoi tökkiä. Tv-sarjassa nimenomaan viehätti, että huippumuoti ja kekseliäät asusteet olivat osa kulisseja, osa henkilöiden identiteettiä. Nyt alkoi mennä toisinpäin ja uskottavuus kärsi. Eikä Carrien tekstejä enää kuulunut. Kirja kyllä ilmestyi, mutta "parhaita pätkiä" ei luettu katsojien riemuksi.

Kai se on vaan hyväksyttävä, että nyt kun Miranda, Charlotte ja Carrie ovat naimisissa ja Samantha vaihdevuosien kourissa, niin tylsemmäksi menee. Ikuista sinkkuelämää ei ole kellään, ei edes elokuvissa. Ja yksin sohvalla istuessani ja tätä kirjoittaessani perjantaiyön ratoksi, en ole asiasta edes kovin pahoillani. Kyllä voisi perhe jo kotiutua kokonaisuudessaan.

Valkeakosken (Työväen)Musiikkitapahtuma

2010-08-02T00:06:00.001+03:00

Haikeudella ja pessimimismillä saattaa olla syynä vielä aika lailla painava univelka, mutta väittäisin kuitenkin havainnoineeni muutamia surullisia piirteitä juuri päättyneillä Valkeakosken juhlilla.

Ensimmäisen kerran muistan osallistuneeni Valkeakosken Työväenmusiikkijuhlille 1998. Sittemmin nimi on muuttunut työväenmusiikkitapahtumaksi ja monin paikoin näki enää lyhenteen TMT. Muutama vuosi on jäänyt väliin, kuten 2004, jolloin Heta syntyi viikkoa ennen tapahtumaa, mutta muutoin olen ollut uskollinen fani. Muistot ovat lämpimiä, iloisia ja uniikkeja. Mieleen ovat erityisesti jääneet Juicen istualtaan vetämä keikka Tehtaan kentällä, Eput kaatosateessa viime vuonna, ensimmäiset yöyhteislauluni tiiviillä tunnelmallaan, Punatähtien hillittömät keikat ja jatkot ja toki lukuisa määrä hauskoja toilailuja. Päällimmäisenä on kuitenkin aina tunne Meidän tapahtumasta. Festarit, jossa kaikki ovat työväenmusiikin ja -kulttuurin äärellä, enemmän tai vähemmän aatetta rinnassaan juhlimassa leppoisissa fiiliksissä. Kuuntelijoita on ollut yhtä lailla Metallin kulttuurikerhon karaoken kuin viikonlopun pääesiintyjän takia liikkeellä.

Nyt oli toisin. Nimekkäitä artisteja oli joka päivälle lukuisia. Eri ikäisiä houkuteltiin Paula Koivuniemellä, Kari Tapiolla, Antti Tuiskulla, Chisulla, Eläkeläisillä, PMMP:llä jne. Chydeniusta tulkinnut Ritva Sorvali oli sijoitettu lauantaille klo 15.30 ja siinä oli työväenmusiikin anti, jollei karaokea lasketa. Tosin karaoke täytynee tällä kertaa laskea, sillä nimenomaan siitä Aamulehti teki juttunsa lauantain lehteen kuvineen ja haastatteluineen. Pienimuotoisesta ja uniikista musajuhlasta on kasvanut keskikokoinen yleisfestari. Ammattiliitot toki näkyvät banderolleisssa, mutta niin me näymme muissakin tapahtumissa. Työväenkulttuurin määre ei minusta täyty pelkästään laskun maksajan oletettavalla vasemmistolaisuudella. Mitä sitten työväenkulttuuri tänä päivänä on, mitä pitäisi tarjota?

Työväestö on silppuuntunut, niin kulttuurikin, joten vastausta pitäisikin hakea enemmän yhteisöllisyyden kuin sisällön kautta. Niin kauan kuin osallistujille on tunne, että olemme meidän tapahtumassamme, osana laajempaa liikettä, omien joukossa, ollaan oikealla tiellä. Niin kauan kun ihmisille voidaan tarjota muutakin kuin näkymä mainoslakanaan, niin liitoilla on vielä roolinsa Valkeakoskella. Liian monen yhteisen ponnistuksen on romuttanut kasvun filosofia. Kasvu tuo väistämättä mukanaan kasvottomuuden ja siitä olin tänä vuonna erityisen harmissani. Esimerkkinä vaikkapa sisääntulo; ovella ihmisille huudettiin ja järjestysmiesten käytös oli aivan mielivaltaista ja törkeää. Liittojen ihmisiä ei enää lavoilla näkynyt, eikä näkynyt myöskään kymmenien ihmisten ryhmiä samanlaisissa t-paidoissa kuten ennen. Puuliitolla onneksi oli kesäpäivät tapahtuman yhteydessä, kuten myös Day nuorilla, mutta jonnekin massan uumeniin hekin hukkuivat.

Pääasiassa kuitenkin nautin olostani ja tuttujen tapaamisesta. Torstai-iltana istuimme Eevin kanssa hotellin terassin ainoina asiakkaina katselemassa veneitä ja syömässä jätskiä ja Eevi tiivisti tunnelman toteamalla: On niin ihanaa, että meinaa tulla kyyneleet silmiin. Ja juuri niin ihania hetkiä Valkeakoskella aina parhaimmillaan kokeekin. Kunhan aitoutta ei hukattaisi eurojen metsästyksessä.

Vammaisten ihmisoikeudet

2010-06-17T17:56:00.000+03:00

Jonkun kerran on iltapäivälehdissäkin ollut juttua vantaalaisen Oleg Jakosen kohtelusta. Asia ei meinaa millään korjaantua, joten Jakosta ja hänen ainoata lähiomaistaan Heistosta tukevan ryhmän kanssa muotoilin asiasta valtuustoaloitteen. Mummot käännytetään ja kehitysvammaisilta evätään tapaamiset, ihan ei yhteiskuntamme ole taas mallillaan. En tiedä onko tästäkään hyötyä, mutta pakko on yrittää.

Vantaan ulkopuolelle sijoitettujen vantaalaisten kehitysvammaisten asumisen ja hoidon laadun valvonta

Perusoikeuksien mukaan jokaisella tulee olla oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, omaan äidinkieleen ja kulttuuriin sekä jo EU perusoikeuksien mukaan perheeseen ja sukuun. Tänä päivänä lisäksi korostetaan laajaa perhekäsitystä ja lastenlasten oikeutta isovanhempiin. Vantaan ulkopuolelle on sijoitettuna erilaisiin toimintakeskuksiin ja asumisyksiköihin useampia vantaalaisia kehitys- tai muutoin vammaisia ihmisiä. Valitettavasti heidän perusoikeuksiaan rajoitetaan ja rikotaan päivittäin, osittain aikansa eläneen, vuonna 1977 säädetyn, kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain nojalla.

Yksi esimerkki on Vantaalainen puhumaton ja kehitysvammainen inkeriläinen paluumuuttaja Oleg Jakonen joka Imatralla Raution toimintakeskuksessa on eristetty ainoasta lähiomaisestaan, kasvattajastaan ja isoäidistään Viola Heistosesta. Heistonen ei ole saanut tavata tyttärenpoikaansa 2009 marraskuun jälkeen, eikä ketään Oleg Jakosen ystävistä ja tukijoista pääkaupunkiseudulta ole päästetty häntä tapaamaan.

Vantaan vammaispalveluiden toimesta Jakoselle on tehty 20.11.2009 palvelu- ja tukisuunnitelma, jossa hänen kerrottiin viestineen, että hän haluaa jatkossa tavata mummoaan ja käydä Violan kanssa kävelyllä ja kahvilassa. Yhtään tapaamista ei ole kuitenkaan sallittu.

Raution toimintakeskuksen toiminnalle on varmasti selityksensä, mutta kehitysvammaiselta saatu suostumus pakkokeinoihin tai itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen ei oikeuta missään tapauksessa niiden käyttöön. Perusoikeudet ovat luovuttamattomia oikeuksia. Jakosen tapauksessa ei pitäisi edes olla kyse henkilön omasta tahdosta, jota omaiset tulkitsisivat väärin. Puhevammaisten kohdalla tulkkien ja työntekijöiden hyvä yhteistyö nimenomaan omaisten kanssa on välttämätöntä.
Esitys:
Vantaan kehitysvammahuollon tulee huolehtia siitä, että Oleg Jakosen ihmisoikeudet toteutuvat ja lisäksi Vantaan sosiaali- ja terveystoimen on selvitettävä, onko Raution toimintakeskuksen vapauden ja tapaamisoikeuksien rajoituksissa moitittavaa.

Samalla on tarkistettava millä tavoin toteutuu muissa Vantaan ulkopuolella sijaitsevissa toimintakeskuksissa vantaalaisten kehitysvammaisten asumisen ja hoidon laatu, sekä yhteistyö omaisten kanssa.

Kepulaisten kokoontumisajot

2010-06-12T23:12:00.000+03:00

Vietin päivän Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa. Huh. On oikeasti vaikea muotoilla sanoiksi päässä pyörivää ihmettelyn tulvaa. Lähes beljän tuhannen ihmisen "kokous" oli jo itsessään puhutteleva kokemus. Varsinaiseen kokoustyöskentelyyn en nähnyt monenkaan osallistuvan ja tokkopa se itseisarvo kansanjuhlassa onkaan. Henkilövalinnat olivat suuressa roolissa koko päivän, eikä ihme, kun koko johto vaihtui. Suuria tunteita oli puolin ja toisin. Väyrynen oli pj-ehdokkaista ainoa, joka ei kiitospuhetta pitänyt, ei liioin onnitellutkaan ketään. Yhden naisen näin murtuneena itkevän, kun Jarmo Korhosen murskatappio varmistui. Ja niin valtaisaa iloa en ole nähnyt missään puoluekokouksessa aikoihin, kuin nuorten naisten Kerttu-verkoston tyypeillä oli, kun uusi vpj. Saarikko oli tullut valituksi. Huudosta ja halailusta ei meinannut tulla loppua. Sinällään nuorekas johto ei kyllä kuvasta mitenkään puolueväen tilaa. Ainakaan ikääntyvällä sos.dem. liikkeellä ei ole mitään hävettävää eikä hätää ikäjakautumansa puolesta verrattuna tämän päiväiseen puoluekokousväkeen. Keppiin nojaavia harmaapäitä oli sadoittain liikkeellä. Aamupäivällä erityisesti luulin eksyneeni eläkeläisten kesäpäiville.

Varsinainen syy läsnäolooni oli PAMin ständi. Suurhallissa oli minimessut, kun järjestöjen lisäksi näytteilleasettajina oli mm. kipukoukun myyjä ja Hairstore, jossa porukka kävi tukkaansa käherryttämässä ja ostelemassa tarjouslakkaa. Karkkia kyllä meni, mutta hallitusohjelmatavoitteet eivät meinanneet kelvata. Facebookin puolella seinälläni käynnistyi keskustelu, kuinka tämän päivän Suomessa sukupuolella ei ole väliä, ei ainakaan pääministeriä valittaessa. Jaa...Uskallan olla hyvin eri mieltä. Toki ihan lehdistönkin suhtautumisen perusteella, mutta erityisesti maan suurimman puolueen terävimmän kärjen (sitä kai puoluekokouksessa on) keskusteluiden perusteella. Esitteemme kannessa on teksti: "Tasa-arvoa vanhempainvapaisiin! Isän vuoro jäädä kotiin." Tuosta käynnistyikin monta keskustelua, joiden ydin oli, että naisen tehtävä on hoitaa lapset. Perusteluina käytettiin muun muassa 1) Jonkun pitää tienata rahat juuri rakennetun tai hankitun talon lainoihin (siis isän) 2) Lapset, kuten linnunpoikaset, leimautuvat äitiin 3) Nykynaiset eivät vaan kestä lapsen itkua ja haluavat päästä helpolla. Puheenjohtajakandidaatteja kehuttaessa eräs totesi pöntöstä käsin, ettei näissä hommissa nainen pärjää. Eikä siinä mitään, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta olisi hölmöä kieltäytyä näkemästä edelleen sukupuolen kautta määrittyviä asenteita ja odotuksia, vaikka paikoitellen tilanne onkin lähellä optimaalista.

Samanlaisen "ei tänäpäivänä..." keskustelun saisi myös aikaiseksi, jos vain yhdellä lauseella viittaisi kaikkeen tänään ammattiliitoista kuultuun. Aika moni kävi ilmoitusluontoisesti toteamassa, että ammattiliitot ovat turhia ja pelkkä riesa, jotka hankaloittavat kunnon ihmisten elämää. Ja muutama totesi perään, että suurin syntimme on, että tuemme vain "sossuja". Käsitykseni vain vahvistui, että ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttamista tukeva puolueille osoitettu tuki menee aivan oikeaan paikkaan, kun se kohdistuu painottuen vasemmistopuolueisiin. Miksi ihmeessä vaikkapa PAM tukisi puoluetta tai ehdokasta, jonka mielestä ammattiliitot pitäisi ajaa alas? Yksittäisten ihmisten mielipiteillä ei yleensä ole painoarvoa, koska joka puolueesta löytyy vaikka mitä viheltäjää, mutta useamman sanojan joukko antaa jo kuvaa syvemmästä virrasta. En usko, että SDP:n puoluekokouksessa kukaan kävi murjomassa liittoja tai, että vastaavaa perustavanlaatuista antipatiaa koettaisiin ensi viikonloppuna Vasemmistoliiton puoluekokouksessa.

Kyllä näillä puolueilla on valtavia eroja, kun lähempää tutustuu. Jos kuvaa rakentaa vain toimittajien valikoiminen otosten läpi muutaman johtohahmon kautta, niin mössöksi menee, mutta todellisen "karvahattuosaston" tapaaminen tekee hyvää. Jokainen puolue sanoo olevansa kansanliike ja väite pitää täysin paikkaansa. Jokainen puolue kasaa toimintaansa tietyn joukon kansasta, joka puolestaan mielipiteillään edustaa laajemmin omaa lähiympäristöään ja arvomaailmaansa. Tänään näin otoksen Keskustan kansanliikkeesta ja äärikonservatiivisista vanhuksista. Ei käy kateeksi harvalukuista, mutta yllättävän vaikutusvaltaista nuorempien toimijoiden joukkoa, jonka hartioilla puolueen julkikuva on.

Iloinen Pohjois-Karjala

2010-06-01T22:28:00.000+03:00

Eivät lupailleet Joensuun toverit turhia pedatessaan koko kevään kaikkien aikojen parasta puoluekokousta. Ilo todellakin kupli koko neljän päivän ajan. Jo lähtötunnelmissa oli hupaisia ja tunnelmia nostattavia piirteitä. Tikkurilan asemalla asiantuntija Vuorento onnistui eksymään Tampereen junaan. Lasin läpi vaihdetun "VÄÄRÄ JUNA!" - "VÄÄRÄ?" huuliltaluvun tuloksena sekä Tampereen että Joensuun junat pysähtyivät poikkeuksellisesti Keravalla. Jos on tahtoa, niin kaikki onnistuu. Siltä tuntui kokouksessakin aika ajoin.

Hieman yllätyinkin kuinka vahvasti henkilövalinnat leimasivat lopulta kokouksen kulkua. Etukäteen ajateltuna pelkän puoluesihteerikisan ei pitänyt niin valtaisan merkittävä olla. Lopputulos ei ollut kuitenkaan mikään jymy-yllätys. Itse veikkasin Jungnerin asetuttua ehdolla äänijakaumaa 350-150 ja pieleen ei mennyt kuin 24 ääntä. Kannustin kuitenkin Paanasta loppuun saakka ja pelkkien esittelypuheenvuorojen perusteella ihan oikeaa ehdokasta kannustinkin, niin totesi moni muukin. Logiikka toimii kuitenkin näissä valinnoissa toisin, ei haeta pätevää vaan sopivaa, jos vähän kärjistää. Tottakai Jungnerkin on pätevä, mutta itse korostin eri asioita valintaa tehdessäni. Mutta jos nyt nähty mediakiinnostus ja tempaukset jatkuvat ja kantavat vaaleihin asti, niin valinta on siinä mielessä ollut napakymppi.

Varapuheenjohtajien kohdalla olin ihan yhtä lailla väärissä joukoissa. Susanna Huovinen olisi pitänyt ehdottomasti valita varapuheenjohtajaksi. Nalkissa vaan tässäkin hommassa ollaan median kanssa. Perustyöllä ja pitkällä kokemuksella kisaavat ehdokkaat taistelevat periaatteessa vain yhdestä vpj-paikasta ja sehän on epäreilua. Jossain lehdessä olikin ihan oikea huomio, että kaksien hävittyjen vaalien jälkeen olemme valmiita vaihtamaan vain puoluesihteerin, joka itse ilmoitti jäävänsä pois. Kaikille muilla pedattiin jatko jo muutama viikko sitten piirien epävirallisella paketilla. Näistä joulupukin apulaisista pitäisi jo luopua.

Asiakysymyksistä on oikeasti vaikeampi kirjoitella, kun mitään mullistavaa ei juurikaan ollut. Puheenvuorojakin käytettiin kokoussihteerin ja omien huomioideni mukaan vähemmän kuin aiemmissa kokouksissa, vaikka edustajia oli 150 enemmän. Ja loppuun asti miettimättömien extra ohjelmien johdosta keskusteluaikakin rajaantui. Jostain käsittämättömästä syystä torstaina kuunneltiin 2,5 tuntia tyhjänpäiväistä paneelia, jossa nykyiset varapuheenjohtajat jonkun asiantuntijan kanssa pohdiskelivat tulevaisuusasiakirjan teemoja. Kaipa sekin show oli rakennettu toimittajille, muuta järjellistä selitystä en keksi. Ylipäätänsä kokouksen juoksutuksesta haistoi joka kohdasta laskelmoinnin median suuntaan ja välillä tuntuikin kulissilta. Ei kuitenkaan liiaksi, hyvin saattoi pöntössä käydä tilittämässä. Paneelissa nimittäin Maria G-R tarjosi perheiden köyhyyteen yhdeksi ratkaisuksi kotihoidontuen progressiivisuutta. Hermohan siinä meni. Tiukasti, mutta mielestäni onnistuneen kohteliaasti kävin puhumassa, että meidän pitäisi keskittyä vanhempainvapaauudistukseen eikä agraariyhteiskuntaan sopivaan kotihoidontukijärjestelmään. Helppoja pisteitä voi toki keräillä ehdottelemalla kuntalisien korotuksia jne., mutta pienipalkkaisten naisten työmarkkina-asemaa sillä ei helpoteta, ei pidennetä työuria tai tasata vanhempainvapaita nykyistä enempää.

Lauantaina äänesteltiin toki monesta aloitevastauksesta. Useimmiten valiokunnan esitys voitti, kuten pitääkin, siellä varsinaiset piirien esitykset ovat olleet puntarissa ja laajempi keskustelu käyty. Pientä irvokkuutta kuitenkin liittyi nimeomaan valiokuntien kokoihin. Puheenjohtaja korosti useaan kertaan eri puheissa demokratian merkitystä, kansakuntaamme murentavaa demokratiavajetta ja kansan äänen kuulemista. Sisäistä demokratiaamme kuitenkin juuri tässä kokouksessa kavennettiin enemmän kuin aikoihin. Edustajia kyllä lisättiin, mutta valiokunnissa työskenteli 170 ihmistä vähemmän kuin aiemmin. Siis varsinaisen linjan muodosti kapeampi kärki ja kun salissa oli sallittua vain esitysten teko, ei yleiskeskustelu aloitteiden osalta, niin siinähän sitten oltiin äänestyslappujen kanssa osallisuutta toteuttamassa.

Merkittävä asiakysymys, jossa tehtiin minusta väärä päätös, oli Jaana Leppäkorven aivan oikea huomio tulevaisuusasiakirjamme päivähoito-osioon. Enkä sano tätä siksi, että tiedän Jaanan tämän lukevan. Hän oli oikeassa sanoessaan, että on hölmöyttä määrittää päivähoitoa nykyisten hallintorakenteiden mukaan, vaan lähtökohdaksi tulisi kirjata lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Nyt siis teksti alkaa siten, että totemme varhaiskasvatuksen olevan osa opetustointa. Näinhän ei ole Vantaallakaan, vaan päivähoito on oma kokonaisuutensa sivistystoimen sisällä. Ja osalla pienten hoito on sosiaali- ja terveystoimessa ja on hyvin todennäköistä, että vuosien kuluessa joku keksii rakentaa jonkin ihan uuden lasten- ja nuorten toimialan jollaista emme oikein osaa edes hahmottaa tässä päivässä. Hallinnollisessa lähestymiskulmassa kuitenkin pitäydyttiin, joten Jaanan taisto jatkukoon muilla foorumeilla.

Varjosta valoon-tulevaisuusasiakirja on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä. Työelämäosio on se, johon parhaiten perehdyin. Ote elinkeinopolitiikkaan eri toimialat huomioiden on entistä aktiivisempi, kasvupolitiikkaa linjataan niin vihreän kasvun kuin palvelualojen vahvan nousun kautta ja teollisiakaan työpaikkoja ei unohdettu. Yksittäisistä asioista tietysti lämmittää, että vaadimme vuokratyöntekijöille takuupalkkaa ja toistaiseksi voimassaolevaa työsopimusta välittäjäfirmaan.

Henkilökohtainen minimedianäkyvyys tuli katettua torstaina Yle ykkösen klo 18 ja 20.30 uutisissa. Areenasta ne vielä löytyvät. Toisessa pätkässä kommentoin puoluejohdon tilaa ja toisessa pohdin ovatko eduskuntavaalit kohtalonkysymys Urpilaiselle. Ja töitä tuli tehtyä sen verran, että lobbailin painotuoretta PAMin tavoitteet hallituskaudelle 2011-2015 esitettä. On muuten hyvä, vaikka itse sanonkin.

Seuraava puoluekokous onkin sitten 2012 vielä määrittämättömässä hallissa. Toivottavasti kuitenkin jollain pienemmällä paikkakunnalla, jossa koko "kylä" elää kokouksemme mukana, kuten nyt Joensuulaiset (ja erityisesti taksikuskit) tekivät.

Paananen puoluesihteeriksi

2010-05-25T11:28:00.000+03:00

Olen tehnyt vihdoin päätökseni ja kuten yleensäkin pitkän pohdinnan jälkeen, on olo aika huojentunut. Muutaman päivän päästä aion Joensuussa äänestää Reijo Paanasta uudeksi puoluesihteeriksi. Valinta ei todellakaan ole ollut helppo. Eniten olen pyöritellyt tietenkin sitä, mikä olisi tässä tilanteessa puolueen ja erityisesti tulevien vaalien kannalta paras ratkaisu. Mikael Junger toisi mukanaan - ainakin ulkopuolisten silmin - uutta johtamista ja uudenlaista toimintatapaa ja olisi varmasti median mielestä kiinnostava persoona.

Poliittisilta mielipiteiltään hän on kuitenkin minulle tänä päivänä kysymysmerkki ja toisaalta olen alkanut epäillä myös julkisuuden määrää. On aivan eri asia ylittää uutiskynnys ison, kansallisen symbolin toimitusjohtajana kuin puoluesihteerinä. Ja varsinkaan kun uutiskynnys ei yleensä ole ylittynyt painavilla asiakysymyksillä vaan henkilökohtaisilla avautumisilla, josta perinteisesti olemme irvailleet vain Kokoomuksen naisille, niin mikä puolueelle irtoava todellinen hyöty on? Riittävätkö siis henkilökohtaiset tunnelataukset nostamaan kannatustamme riittävästi? Mielenkiintoinen persoona hän on, sitä en kiellä, mutta puoluesihteerimme pitää olla muutakin.

Pressiklubi oli piinallista katsottavaa, Junger kiemurteli, oli ylimielinen, eikä saanut sanomaansa mitään tolkkua. Ja nyt vielä hän sentään saattoi puhua aivan vapaasti oman ajattelunsa pohjalta. Mitä tapahtuu kun sisältö tulee muualta, vaikkapa puoluekokoukselta annettuna? Onneksi kuitenkin näin ohjelman, sillä se niittasi lopullisen kantani. Minun ei tarvitse myydä periaatteitani ja äänestää hahmottoman uudistumisen ja sisällöttömän vetovoiman puolesta uskoen sen kaikkivoipaisuuteen, vaan voin hyvillä mielin tukea kisassa Paanasta.

Puoluesihteerikisassa on nyt tietysti korostunut Reijon järjestötausta, mutta täytyy muistaa, että hänenkin järjestötyönsä on painottunut usein viestintään, sen kehittämiseen ja raikastamiseen. Ihan noviisi ei siis Reijokaan ole mitä tulee mediatyöskentelyyn. Sen lisäksi paketissa tulee muutakin. Keskittyminen tehtävään, johon on ilmoittaunut olevansa halukas, koko laajan liikkeemme tuntemus ja kunnioitus sekä loistavat sosiaaliset taidot. Minä en halua, että puoluesihteerimme valitaan kymmeneksi kuukaudeksi, vaan pidemmäksi ajaksi. Yhtään muutosta ei tehdä vuodessa (eikä edes kahdessa) ja uskon vilpittömästi, kun Reijo sanoi olevansa työssään vähintään kaksi kautta mikäli niin valitaan. Neljä vuottakin on lyhyt aika, mutta enemmän kuin pätkä tästä eduskuntavaaleihin. En siis pidä hyvänä ratkaisuna hoitaa otona puoluesihteerin ja maan suurimman vaalipiirin kansanedustajan tehtäviä, joka Jungerilla olisi hyvin todennäköisesti edessään.

Meillä alkaa olla viimeiset hetket käsillä, mikäli aiomme vielä jotain perustyöstämme ja verkostoistamme pelastaa. Kunnon järjestöihmiselle on aina puolueestamme paikka löytynyt, tarpeesta puhumattakaan. Ehkä olen ankeuttaja, mutta haluan, että me itse määrittelemme suuntamme ja teemme valintamme omin aivoin. Reijo on monipuolinen ja asiansa hoitamisessa varma. Häneltä löytyvät edellytykset loistavuuteen, mutta toisaalta vältetään myös totaalinen floppaus. En nimittäin pistäisi pahaksi sitäkään, että puolueemme työ olisi jonkin aikaa myös tasaisen varmaa, hyvää ja luotettavaa peruskamaa, jota voisi ryhdikkäästi puolustaa.

Lapsibaletin jatko vaakalaudalla

2010-05-20T23:26:00.000+03:00

Lautakunnan uutinen Ylen sivuilta. Käsittämätön case. Yksi ihminen on valmis vaarantamaan yli 130 lapsen harrastuksen jatkon. Luotan kuitenkin yhä virkamiestemme (naisten) neuvottelutaitoihin ja siihen, että sopu syntyy ennen 14.6. kokoustamme.

Julkisesti ehdolla

2010-05-05T11:25:00.000+03:00

Tokihan eduskuntavaaliehdokkuus on ollut vähintään omassa tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta virallista siitä tuli vasta 24.4., kun piirikokous asian vahvisti. Jostain käsittämättömästä syystä suurin osa lehdistä mainitsi vain muun muassa Sievisen, Guzenina-Richardsonin ja Kiljusen ehdokkuudet uutisoinnissaan. Onneksi voi kuitenkin aina luottaa Sipoon Sanomiin, joka 29.4. julkaisi alla olevan pätkän. Kuvankin olivat arkistojen kätköistä löytäneet. Työ siis on käynnissä ja vaalipäällikön virkaa hoitaa, kuten jo kahdesti aiemmin, Miia Manninen. Nettisivut ovat uudistustyön alla, mutta linkitän toki heti, kun ovat julkaisukunnossa.

Vappuseilingit

2010-05-01T22:36:00.000+03:00

Työväen juhla alkaa osaltani olla tältä vuodelta paketissa. Joskus kauan sitten Tampereella suurinta riemua tarjosi juuri tällainen vappu, jossa aatto osui torstaille tai perjantaille, jolloin juhlintaan oli käytössä maksimiaika. Hyvä, että eilisen jaksoin. Mutta kyllä oli hauskaa. Ja minun hauskani alkaa olla jo syvemmän terapian aihe.

Kupliva juhlatunnelma leimasi koko iltaa, joka koostui muutamasta litrasta kuohuvaa, samasta määrästä kyyneleitä ja naurusta krampanneita vatsalihaksia. Sattumien kautta vietin todellista laatuaikaa parinkin ihanan ystävän kanssa, keskellä kymmeniä muita, ja kertasimme kuulumisia itkien ja nauraen. Todellakin lauseesta toiseen seilatessa seilattiin myös tunteesta toiseen. Ja miten uskomattoman hauskaa loppujen lopuksi olikaan! En todellakaan osannut ennustaa mitä suunnitelmistamme seurasi, mutta tuntuu, että niin muistorikkaimmat illat syntyvätkin. Osaan tarkalleen nimetä päivän, jolloin huolettomuuteni katosi, mutta aina joskus siitä tavoittaa pienen palan ja lopputulos on ihana - ja päänsärky kamala.

Vastuulliseen vanhemmuuteen yritin kuitenkin parhaani mukaan itseni sukia aamulla kymmeneen mennessä. Päivä Hakaniemen torilla oli kiireetön ja perinteikäs. Loputkin äänestäni lauloin Paasisalin työväenlauluissa, mutta en jaksanut välittää. Seuraavan kerran tunnin setin työväen- ja rauhanlauluja saa todennäköisesti aikaisintaan ensi vappuna, joten nyt oli riemu revittävä. Aikuisiän ensimmäisen fiinin vappulounaan nautimme päivän päätteeksi Graniittilinnassa. Olihan siinä tyyliä ja makua, mutta oma hohtonsa on luonnollisesti työväenyhdistysten mikronakeissakin. Vaikea valinta ensi vuonna ja tämä ei ole sarkasmia.

Vielä olisi puolikas tippaleipä keittiön pöydällä ja simalasillinen valmiina. Jos vielä hetken kuitenkin nautiskelisi työväenjuhlan tunnelmasta vanhoja valokuvia selaten.

Lautakunnan kuulumiset

2010-04-21T23:30:00.001+03:00

Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous oli maanantaina ja tiistaina oli järjestöjen edustajat kutsuttu kaupungintalolle keskustelemaan uusista avustusjärjestelmistä. Avustuksien jakamisesta maanantainkin kokous pääosin koostui. Eniten keskustelua herättivät - kuinka ollakaan - taiteilijoiden apurahat, eli noin 53 000 euron potti. Käyttötalousarviota hyväksyttäessä asiasta ei äänestetty, mutta nyt momentin sisällä rahojen jaosta oltiin valmiita kiistelemään. Jouduin jääväämään itseni pykälän käsittelyssä, mutta ihmettelen silti joidenkin lautakunnan jäsenten ajatuksenjuoksua. Jos me olemme jo päättäneet raamin, niin miksi ei luoteta kulttuurituottajan valmistelemaan pohjaan, vaan aivan "musta tuntuu"-pohjalta kyseenalaistetaan joillekin yksittäisille hakijoille esitetyt avustukset? Päätös lopulta kuitenkin meni esityksen mukaan.

Laajaa keskustelua herätti myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetut avustukset. Koko ryhmä oli meillä nyt ensimmäistä kertaa, aiemmin avustuksen on jakanut sosiaali- ja terveyslautakunta. Ryhmä koostuu pitkälti pienistä potilasjärjestöistä, mutta koska kyseessä oli nytkin 93 hakijaa, niin monenmoista mahtuu mukaan. Sosterilla on ollut käytössää pisteytysjärjestelmä, jonka toimivuuteen itse suhtaudun hyvin skeptisesti. Ensi sijaisesti kuitenkin käytetään harkintaa ja toissijaisesti pisteiden tulisi tukea päätöksentekoa. Sanoisin, että pisteet lamauttavat lopunkin tietojen haun ja tunnuslukujen vertailun. Tänä vuonna vielä pisteet olivat käytössä, mutta toiveeni on, että avustusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä myös näiden järjestöjen/yhdistysten avustuskriteerit yhteensovitetaan muiden toimialamme myöntämien avustusluokkien kanssa, eikä toisinpäin.

Korson ruoka-avun osalta äänestimme. On aivan totta, että esitetty 4000 euroa on todella vähän ja olisin itsekin ollut valmis tukemaan esim. tonnin korotusta. Pohjalla oli kuitenkin tieto, että viime vuonna he saivat 2500, eli jo esityksessä oli korotusta. Ja tehty muutoesitys oli 10 000 euroa tai ei mitään. Kuuden tonnin nousu Korson ruoka-avulle esitettiin otettavaksi MLL:n lastenhoitoavulta. Tähän ei taipunut millään minun mieleni, eikä juuri muidenkaan. Äänestyksessä muutosesitys siis kaatui 12-2. Varovaisesti sanoinkin kokouksen jälkeen Perussuomalaisten edustajalle, että muutosesitykset kannattaa valmistella ja myös vihjaista etukäteen muille mitä olisi toivomassa.

Ylipäätänsä tulemme tulevina vuosina olemaan lirissä terveyden ja hyvinvoinnin järjestöjen kanssa. Sosterin jakamat avustukset ovat pääosin olleet 500-1000 euroa per järjestö, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Erityisesti liikunnan ja nuorison avustusten osalta olemme koko ajan olleet huomattavasti jäljessä esim. Espoon ja Helsingin tasosta, mutta siltikin aivan eri sfääreissä verrattuna sosterin karkkirahoihin. Avustusten tasoon kiinnittívät tiistainkin osallistujat huomiota.

Tiistaina siis koolla oli yli 200 yhdistystoimijaa. Eteenpäin vietäväksi (vaikka samantien) nousi työllistämisavustusten osalta vajaatyöllisten tuen jatkaminen kolmannelle vuodelle. Tämän mahdollistaa jo valtion hallinto, joten minusta meidän pitäisi toimia samoin. Hyvin tarkkarajaisten järjestöjen osalta pitäisi hahmotella ns. PKS4-avustusportaali. On resurssien hukkaa myöntää esim. Pääkaupunkiseudun kuulovammaisille 500 Vantaalta, 500 Espoosta ja 500 Helsingistä. Vastaavia yhdistyksiä on lukuisia. Kohderyhmä on pieni ja toiminta on pienimuotoista, mutta kohderyhmälleen korvaamatonta eikä kaupunkien toimesta ole tarjolla mitään vertaistoimintaa. Säästettäisiin siis yhdistysten ja valmistelijoiden aikaa, kun pks-hankkeille avustus tulisi yhdestä tuutista. Tekniikasta kai olisi pääasiassa kiinni. Nyt tehtävään uudistustyöhön tämä idea ei ehdi, sillä lautakuntamme pitäisi saada väliraportti toukokuussa ja loppuraportti syyskuussa ja uudet avustusohjeet käyttöön ensi vuoden hakuja varten. Kriteeristöstä ei vaan ole mitään kunnon keskustelua syntynyt. Liikkuminen kohti OPM:n avustus- ja arviointitoimikunnan mallia on minusta kannatettavinta. Valmistelijoille "lakanoiden" kasaaminen on työlästä, mutta päättäjille tulisi aidosti pelivälineitä, kun nähtävillä olisi kaikki olennaiset tunnusluvut muutamalta kuluneelta vuodelta.

Muutoin maanantain kokouksen tärkeimmät päätökset olivat kolmen hiekkakentän vuokraaminen 15 vuoden maanvuokrasopimuksilla kolmelle eri jalkapalloseuralle. Vuokraa ei peritä ensimmäiseen viiteen vuoteen ja seurat ovat sitoutuneet rakentamaan kentille tekonurmet. Näin saamme Rajakylänkin kentän vihdoin kuntoon. Tarve olisi ensisijaisesti ympärivuotiselle kentälle, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Risikko pölkylle

2010-03-30T11:57:00.000+03:00

Olen aivan pöyristynyt Heinolan reumasairaalan lopettamisesta. Jotenkin ajattelin koko ajan, että ne onnettomat pari miljoonaa löytyvät tuosta vain ja lopettamisuhka jää myrskyksi vesilasissa. En aidosti uskonut, että edes Kokoomuksessa voitaisiin olla niin markkinahenkisiä, että Reuman sairaala uhrattaisiin. Helpommat potilaat on varmasti järkeväkin hoitaa sairaanhoitopiirien omissa yksiköissä, mutta todellista asiantuntijuutta on tarjonnut ainoastaan Heinola.

Koko ajan on hoettu kuinka on rakennettava osaamiskeskuksia ja tulevaisuutemme on korkean tutkimustoiminnan varassa. Ilmeisesti tämä mantra ei kuitenkaan koske sairaudenhoitoa. Vasta viisi vuotta sitten Reuman sairaala sai laatupalkinnon Euroopan johtavana yksikkönä omalla alallaan. Mitäs siitä, onhan noita. Erityisesti lasten ja nuorten osalta pelottaa mitä hoidolle käy. Kokonaisvaltaisella kasvun tukemisella, myös pitkäaikaissairaiden lasten osalta, ei taida olla merkitystä, jos kerran voidaan säästää muutama miljoona. Vieläpä tämän sairauden osalta päätös tuntuu nykypäivänä ihan uskomattomalta. Työuria pitäisi pidentää, saada jokainen kantamaan kortensa kekoon ja sitten ollaan valmiita uhraamaan ryhmä, jonka hyvällä hoidolla on selkeät tulokset. Huono hoito usein johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen tai vajaa työkykyisyyteen, hyvä ja oikea-aikainen hoito puolestaan usein mahdollistaa lähes normaalin aikuisuuden. Omasta lähipiiristäni löytyy juuri tällainen esimerkki.

Meillä ei ylipäätänsä ole Suomessa kuin kolme sairaanhoidon yksikköä, joissa olisi korkealla profiililla keskitytty lasten sairauksien tutkimiseen, hoitotyön kehittämiseen, koulutukseen ja uusien hoitomuotojen kokeiluihin; lastenlinna, lastenklinikka ja reumasairaala. Mitä ihmettä liikkuu Risikon päässä? Miten ihmeessä hoidon laatu, hoitojen aikainen koulunkäynti, eri terapiat ja pitkäaikaisseuranta hoidetaan hajautetusti ja ennenkaikkea nykyisin resurssein? Ja kenelle siirtyy tutkimus- ja kehitystyö?

Toivon sydämestäni, että jollain sosiaali- ja terveysministeriössä vielä silmät aukeavat ja toinen ratkaisu löytyy. Huonolta vaan kuulostaa, että osa lääkäreistä on jo irtisanoutunut ja hoitajia on hakeutunut muuntokoulutukseen. Pahalta myös tuntuu se, että Heinolan varassa olleiden perheiden tuskasta ei pari viikon lehtikirjoittelua enempää kiinnostuttu. Kansanedustaja Merja Kuusisto asiasta tiedotteen laittoi pari päivää sitten, mutta juuri muuta ei minun silmiini osunut. Ilmeisesti Heinola on juuri riittävän kaukana Helsingistä.

Linkkejä

2010-03-23T10:49:00.000+02:00

En viitsi kopiooida tekstiä suoraan sivulta toiselle, vaan laitan linkit eilisiin tuotantoihini. Ettei synny kuvaa, että näppäimistö on hiljentynyt - ei vaan pysty kirjoittamaan viiteen paikkaan yhtä aikaa.

Asiaa suomalaisen ruoan kilpailukykytekijöistä pamilaisesta näkökulmasta:
Aulailija

Asiaa lasten ja nuorten kasvun tukemisesta:
Vantaan Demarit

Vapaksen uudistuminen

2010-03-17T12:11:00.002+02:00

Tämä viikko on ollut työntäyteinen lautakunnan asioiden osalta. Järjestötapaamisia, nuorisovaltuustolaisten kanssa sähköposteilua/tapaamisen sopimista ja toki kokous. Maanantain kokouksen aluksi kuulimme Jyväskyläläisen konsultin esittelyn hahmotelmasta vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan organisaatiouudistukseksi. Valmistelun aikataulu on päätä huimaava. Koko hommasta ei ollut vielä syksyn talousarvioneuvotteluidenkaan yhteydessä mitään puhetta, sitten alkoi tapahtua ja nyt uuden organisaation pitäisi aloittaa 1.6. Sinällään on ihan oikein, ettei kaikkea haudota vuositolkulla ja tässä tapauksessa organisaation mataluus mahdollistaa nopeat ja notkeat liikkeet, mutta jossain kohtaa pitäisi porukan tietää mistä päätetään ja saada osallistua aidosti valmisteluun.

Kaiken taustalla on Vantaa-sopimuksessa sovitun uuden tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriyksikön perustaminen. Se on hyvä asia. Vantaalla on merkittävästi kehitysnäkymiä suurten ja pienempien tapahtumien edistämisessä ja kaupunkikuvan kirkastamisessa nimenomaan omaleimaista kaupunkikulttuuria vahvistamalla. Toinen kokonaisuudistusta puoltanut seikka on työllisyysasioiden kasvaminen toimialallamme sille kuuluvaan arvoon. Nykyisin toimialalla on neljä tulosaluetta: nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja asukaspalvelut. Uudessa mallissa tulosalueita olisi viisi. Asukaspalveluiden tulosalue jakaantuisi kahtia, eli työllisyyspalvelut muodostaisivat oman kokonaisuutensa ja nykyisen asukaspalvelujohtajan virka muuttuisi työllisyysjohtajaksi. Tämäkin on erittäin hyvä linjaus. Iso kysymys sitten onkin, miten edetään kaiken lopun kanssa? Konsultin ja virkamiesten tie olisi nyt se, että viides tulosalue olisi alue- ja tapahtumapalvelut. Meidän toimialamme vastaa siis myös asukas- ja lähidemokratiasta, meillä on 7 aluetoimikuntaa (ja niillä aluekoordinaattorit), Svenska Kommitté, monikulttuurisuusasiat, yhteispalvelupisteitä 3-4 kpl ja erilaisia yhteisöllisyyden ja lukuisia osallisuuden kasvattamiseen panostavia hankkeita.

On valtava näkökulmaero, haluammeko vahvistaa aluetoimintaa lisäämällä tapahtumatarjontaa ja olemassa olevien yhdistysten yhteistoimintaa vai haluammeko hakea uusia uria osallisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisen suuntaan. Uusi tulosalue voisi mielestäni mieluummin pyrkiä vahvistamaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ja pilotoida erilaisia malleja, joilla suuressa kaupungissa kuultaisiin myös kylien asukkaita. Erilaisten vapaa-ajan tapahtumien lisääminen ja verkostoituminen on joka tapauksessa mahdollista toteuttaa yksikön, ei tulosalueen toimesta. Itse asiassa uskon, että toimialatasoisena yksikkönä kaupunkikulttuurin edistäminen on jopa vaikuttavampaa. Kaupunkikulttuuri muodostuu kuitenkin osaltaan arkkitehtuurista, elinkeinopolitiikasta, kaavoituksesta, viheralueiden ja koko infran suunnittelusta/kunnosta, asuinalueiden historiasta ja sitten tietenkin alueella asuvien ihmisten tavoista ja tarpeista. Yli toimialarajojen toimiva yhteistyö on siis erittäin olennaista, ei ainoastaan Vapaksen sisällä verkostoituminen.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimiala on Vantaan pienin ja toteuttaa hyvin paljon ei-lakisääteistä toimintaa, mutta palvelut koskettavat kaikkia kuntalaisia ja näkyvät jokaisen arjessa hyvin selkeästi. Mielenkiintoa siis löytyy käyttäjiltä, mutta ei niinkään päättäjiltä, koska liikuteltavat rahat ovat ihan "peanuts". Ja toisaalta johtava puolueemme Kokoomus ei ole koskaan liiemmin kiinnostunut aluedemokratian toteutumisesta. Vantaalla asiaan on kuitenkin satsattu ja olisi todella lyhytnäköistä lopettaa kehitystyö nyt kesken. Poliittista keskustelua ei siis juurikaan ole käyty, vaikka organisaatiouudistus tulee päätökseen jo huhtikuussa.

Hieman siis huolestuttaa, että teemmekö jälleen päätöksiä silmät kiinni, täysin yhden valmistellun mallin pohjalta. Voi hyvin olla, että vaihtoehtojen kartoittamisen jälkeen paras ratkaisu olisi silti ensimmäiseksi valmisteltu, mutta siinä tapauksessa päätös perustuisi kuitenkin johonkin vertailuun ja keskusteluun. Oman "laatikkoleikkini" olen esitellyt meidän valtuustoryhmälle, lautakuntaryhmälle, lautakuntamme muille jäsenille ja jopa kahden sos.dem. osaston aktiiveille, joten omaa korttani olen yrittänyt kekoon kantaa. Vaan ei yksi muurahainen kesää tee ja muita kuluneita sanontoja.

"Jos haluat tehdä hälytyksen, paina 1"

2010-03-09T22:09:00.001+02:00

On vaikea ymmärtää miten sisäministeri Holmlundin ajatus kulkee. Hätäkeskusten radikaali vähentäminen ja alueiden laajentaminen ei voi mitenkään parantaa palvelun laatua tai luotettavuutta. Erityisen tärkeää on kansalaisten turvallisuudesta puhuttaessa taata nimenomaan luotettavuus. Vaikka se olisi osittain imagoakin, niin se on kerrankin mittaamattoman arvokasta imagoa. Jo poliisin näkyminen katukuvassa vähentää onnettomuuksia, samaten takaraivossa välkkyvä tieto, että yhdestä numerosta saa aina nopeasti ja takuuvarmasti apua luo perusturvallisuuden tunnetta. Jos kansalaisten luottamus mahdollisen avun saantiin yhteiskunnan turvaamana, usein elämän suurimman hädän keskellä, horjuu, ollaan hyvin heikoilla vesillä.

Ja kuulostaa kieltämättä pahalta, että Keravalta hoidetaan 1,5 miljoonan ihmisen puhelut. Oulu hoitaa kaiken Utsjoelta Kalajoelle. On meinaan pirun pätevää porukkaa noissa hälytyskeskuksissa töissä. Jokainen inhimillinenkin erehdys on liikaa ja virhearvioiden määrä auttamatta kasvaa, jos paikallistuntemus heikkenee ja pitkällinen työkokemus jää vanhalle paikkakunnalle etsimään muita hommia. En oikein jaksa uskoa, että ministeriön hurskas toive toteutuu, että koulutetut ja kokeneet häke:n työnteijät siirtyisivät sankoin joukoin työnsä perässä. Vaihtuvuus on ollut jo kuluineina vuosina niin suurta, että se on herättänyt keskustelua avun tarpeen arvioinnin tasosta ja nyt tilanteen pikku hiljaa korjaantuessa tulee tällainen pommi. Ei hyvä.

Pelastusalan ihmisiltä yritin valmisteluvaiheessa kysellä mielipidettä, mutta ajatuksia pidettiin niin pöyristyttävinä, ettei tuhahduksia ja epätoivoisia naurahduksia yksilöidympää vastauksia oikein saanut. Viranomaisverkon ja nykyisen hälytyskeskustoiminnan kanssa on ollut vielä kehitystyö kesken. Maallikolle kummallisen kuuloisia asioita on ollut hoitamatta, kuten se, että raitiovaunuille ei saada omaa hälytyskoodia. Mutta kun koodistoa miettii Kuopiosta käsin, niin kai se on ihan ymmärrettävää, ettei ratikkaonnettomuuksien todennäköisyys tule ensimmäisenä mieleen.

Arvo nyt sitten tässä kumpi on pahempaa, Kokoomuksen keskittäminen vai Keskustan hajasijoittaminen. Kummallakaan ei tunnu olevan kokonaistuottavuuden kasvattamisen kanssa mitään tekoa.

Yukigassen

2010-03-07T20:22:00.002+02:00

Yukigassen, maallikoille lumipallosota rantautui viikonloppuna Helsinkiin. Käytiin tänään Auroran kentällä katsomassa välieriä ja mitalipelejä. Japanissa (yllätys) kehitetty lumipeli rantautui Kemijärvelle, jossa sijaitsee Euroopan liiton toimisto ja pelataan Euroopan mestaruuksista. Norja on saanu kunnian järjestää Pohjoismaiden mestaruudet ja MM-kisat ovat luonnollisesti aina Japanissa. Tavoitteena on, ainakin puolitosissaan, tehdä lajista olympiakelpoinen. Siihen taitaa vielä olla matkaa.

Tänään siis kisattiin aika amatööritasolla, sillä suurin osa pelaajista oli helsinkiläisiä ja tutustuneet lajiin eilen. Hauskalta tuo näytti. Ideana on siis joko eliminoida kaikki toisen joukkueen pelaajat tai saada vastustajan lippu ryöstetyksi. Kenttä on noin lentopallokentän kokoinen ja raja kulkee keskellä. Kentälle on rakenettu kuvan mukaisia palteita kymmenkunta ja sieltä voi sitten vaania hyvää hyökkäyspaikkaa. Pallot ovat kovia, mutta tämänpäiväiset kisaajat olivat herrasmiesmäisiä, eikä kunnon tykkitulta nähty. Juontajana toimi Taivaan tulien myötä Kemijärven uudelleen löytänyt Kari Väänänen ja hänen mukaansa pelistä puuttui myös pohjoisen kisoille ominainen huuto. Kemijärveläisille Yukigassen onkin ilmiö. Iso markkinatapahtuma ja siitähän nytkin oli kyse. Kentän laidalla pyöri Kemijärven kaupunginjohtajasta alkaen pr-porukkaa. Eikä markkinoitavassa tuotteessa vikaa olekaan. Vielä hullumpaa on juosta eukko selässä ja uida jäisessä avannossa kilpaa. Auringon jo lämmittäessä oli oikein viihdyttävää katsella hyväntuulista kisaa ja nautiskella pullakahveista.

Loistava päätös urheilun seuraamis viikonlopullemme. Eilen nimittäin huitastiin ex-tempore Salpparin isoihin katsomaan joukkuemäkeä ja tietenkin tuuli sotki illan. Toinen kierros peruttiin, mutta tulipahan nautittua eväät kirpeässä tuulessa hangessa istuen ja nähtiin ilotulitus. Tuuliverkon rakentamista ehdin pohtia useaan kertaan, kun poikia vedettiin puomilla edestakaisin. Sinällää tuntuisi aina hullulta laittaa satoja tuhansia euroja luonnon hallitsemiseen, mutta kyllä urheilukansaa syö, kun tähdet eivät pärjää. Ei Janne Ahosen alle satametrinen tunnelmaa nostanut. Urheilukansa haluaa tukea suosikkejaan, haluaa nähdä onnistumisia ja haluaa lisäksi kokea suurtapahtumia Suomessa. Nykyisillä kisakriteereillä emme pärjää kovin kauan kattamattomalla stadionilla Helsingissä tai tuuliverkottomalla Lahden kisamontulla. Suurtähdet eivät halua matkustaa turhaan, eivätkä sponsorit maksaa peruuntuneista kierroksista. Lahti on toki yksi perinteikkäimmistä talvikisapaikoista ja osa viehätystä perustuu juurikin luomuun, mutta riittääkö se tulevaisuudessakin? Toivottavasti. Ensimmäiset Lahden kisat, jotka muistan, ovat 1989 hiihdon MM-karkelot ja sen jälkeen olen säännöllisesti paikan päälle lähtenyt. Ei ne tulokset, vaan se makkara, letut ja lämmin kaakao.

Hoitoon heti

2010-02-25T21:36:00.000+02:00

Demareiden populismia. Näin kuitattiin valtuuston oikealta laidalta saman tien Vantaan Sosialidemokraattien tämänpäiväinen ulostulo terveysasemiemme tulevaisuudesta. Taustalla ovat jo tehdyt päätökset 2010 talousarvion osalta ja ns. Vantaa-sopimus. Vantaa-sopimuksessa on kirjattu, että kolmella terveysasemallamme tullaan jatkossa tarjoamaan myös erikoissairaanhoidon palveluita ja terveysasemaverkko pidetään nykyisellään, joiltain osin tehdään selvityksiä ja talousarviossa sitten osoitettiin varat tämän päälinjan mukaisesti. Yhteinen ymmärrys ja tahto on, että erikoissairaanhoidon kulujen suhteeton kasvu pitää saada taittumaan ja muualta on pystyttävä säästöä synnyttämään palvelutasoa laskematta.

Me olemme omassa ryhmässämme asiaa pohtineet ja keskustelleet syksyn sopimuksista asti ja vihdoin julkistimme kantamme. Huhtikuussa sosiaali- ja terveyslautakunnan on tarkoitus tehdä päätöksiä terveysasemien toiminnan tulevaisuuden suhteen. Koko kannanottomme voi lukea tästä. Lähtökohtamme on, että kehittämistyön pohjana täytyy olla nykyisen laajuinen terveysasemaverkosto. Lisäksi Aviapolis-alueelle on saatava oma lähiterveysasema. Lähiterveysasemille on merkittävä rooli erityisesti ikääntyneiden, lasten ja työttömien perusterveydenhoidon osalta. Toimintaa täytyy kuitenkin aika lailla kehittää, jotta palvelua oikeasti saa silloin kun hätä on, ja hoitoketjun täytyy olla mahdollisimman tarkoituksenmukainen ja nopea. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sairaanhoitajien työpanos on saatava hyödynnettyä maksimissaan, lääkärien vastaanottomääriä on pystyttävä kasvattamaan ja sähköisen asioinnin käyttöönottoa on joudutettava. Paljon on siis kiinni henkilöstöjohtamisesta ja työnkuvien kehittämisestä. Molemmat osa-alueet ovat valtakunnallisestikin luvattoman heikoilla julkisen terveydenhuollon puolella. Tekniikan täysimääräisellä hyödyntämisellä pystytään tuottavuutta kasvattamaan vielä paljon. Aukioloaikoja on pystyttävä pidentämään kysyntää vastaamaan.

Lähiterveysasemien työn kehittäminen ja työrauhan turvaaminen tuo jo muutaman vuoden sisällä säästöjä erikoissairaanhoidon pienentyvinä kuluina. Tänä vuonna olemme (ali)budjetoineet erikoissairaanhoitoon 165 miljoonaa ja perusterveydenhoitoon 66 miljoonaa. Yksi erikoissairaanhoidon lähete on laskennallisesti 3000 euroa. Siis jokainen aikaisemmin aloitettu hoito, lyhentynyt jonotusaika ja oikein kohdennettu toimenpide pienentää HUS:n laskua. Samaisesta syystähän osa tavallisimmista erikoispuolen palveluista halutaan jatkossa tuottaa itse Vantaalaisilla terveysasemilla, joiden veikkaisin olevan Tikkurila, Myyrmäki ja Koivukylä. Jo tämän vuoden aikana olisi tarkoitus tarjota lastenlääkärin, ortopedian, sisätautien ja kirurgian hoitoa ilman isompiin sairaaloihin ja hoitotakuun mukaisiin jonotuksiin ohjaamista.

Mitään järkeä ei kuitenkaan olisi lakkauttaa lähiterveysasemia. Mitään säästöä ei synny siitä, että kolmen aseman laajennuksiin investoitaisiin, maksettaisiin kroonikkojen kuljetuksia ja pahimmillaan ihmisten hoitoon hakeutuminen pitkittyisi ja tavoitellut kulut valuisivat jälleen erikoissairaanhoitoon. Vantaalla asuu lähes 200 000 ihmistä, eli yhden aseman pitäisi pystyä vastaamaan n.65 000 ihmisen hoidosta. Iso osa asukkaista toki käyttää pääasiassa työterveyshuoltoa, mutta sen varaan ei voida mitoituksia tehdä. Aika kauan on paukutettu, että ideaalikoko perusterveysaseman palvelualueeksi on 20 000 asukasta. Sen alle ollaan kuulemma tehottomia ja sen yli sama juttu. Vantaalla olisi kuitenkin hyvät edellytykset päästä juurikin tavoiteltuihin palvelualueisiin. Länsimäessä asukaspohja on riittämätön tuohon, mutta yhteiskäyttö Helsingin kanssa muuttaisi tilanteen optimaaliseksi.

Lähiasemien ennaltaehkäisevää roolia pitäisi siis tukea ja viedä pidemmälle. Erikoislääkäreiden pitää pystyä liikkumaan tarpeen mukaan ja lähiasemien palvelua pitää kaiken kaikkiaan viedä kohti yhden luukun periaatetta. Saman katon alta olisi pystyttävä tarjoamaan myös sosiaalipuolen apua, mahdollisesti neuvolapalveluita ja omalääkäreistä voitaisiin tarpeen vaatiessa siirtyä vaikkapa omahoitajiin. Monen säännöllisissä kontrolleissa käyvän kroonikon kannalta tarkoituksenmukaisinta olisi olla hyvä palvelusuhde esim. diabeteshoitajan kanssa. Sairauspoissaolojen suhteen tulisi terveydenhoitajan kirjoittama todistus kelvata, mutta tämä onkin usein enemmän TES-kysymys.

Kokoomuksen kanta onkin suuri kysymysmerkki. Jos nykyisten asemien säilyttäminen on populismia, mutta he eivät ole lakkauttamassa mitään asemia, niin miten tästä mennään eteenpäin? Asioiden on muututtava, nykyinen kulukehitys on sietämätön. Terveysasemilla myydään ei oota vastaanottoaikojen suhteen, vakansseja ei saada täytettyä ja potilaita juoksutetaan ympäri pääkaupunkiseutua. Palvelun laadun on siis parannuttava ja verorahoille on saatava vastinetta. Helppo ratkaisu on nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että kilpailutetaan ja ulkoistetaan. Näin ovat tehneet muun muassa Karjaa ja Kouvola - ja molemmat maksavat valtavaa laskua ja yrittävät vedellä päätöksiään takaisin.

Meillä on kuitenkin sama linja kuin Vantaa-sopimusta tehdessä, kun oikeasti haluamme kehittää lähiterveysasemiamme nykyiaikaisesti, niin tulostakin tulee eikä karsimiselle ole syytä. Esimerkiksi 10 % lisäys ensi vuoden budjettiin tarkoittaisi noin 6 miljoonaa euroa. Jo tuolla summalla pystyisi pahimpia ongelmia korjaamaan ja mikä tärkeintä, antaisi työrauhan henkilöstölle ja johdolle mahdollisuudet tehdä pitkäjänteistä työtä ja sitoutua hommaansa. Nyt asemamme ovat liipasimella koko ajan eikä edes homevaurioita viitsitä korjata. Kuka itse tekisi tuottavaa työtä tällaisessa ympäristössä? Joskus aiemmin olenkin kirjoitellut, että yksityisen ja julkisen terveydenhuollon ero jo käytettävän kaluston suhteen on sama kuin lääkärille asettaisi vierekkäin ferrarin ja ladan ja kysyisi kumman otat. Aina joku ottaa ladan ja hyvä niin, mutta jotain tarttis tehdä tai suossa ollaan. Hetkeäkään en usko, että voittoa tavoitteleva yritys tai palvelusetelit ratkaisisivat kansanterveytemme ongelmat ja ikääntymisen myötä kasvavan palvelutarpeen. Kaarin Taipale tiivisti asian hyvin kolumnissaan suurin piirtein näin että, perusterveydenhoitommehan on onnistunut hyvin, kun potilaita on erikoissairaanhoidossa vähän, mutta kuka on kuullut liiketoiminnasta, jossa asiakkaita pyrittäisiin vähentämään?

Räppäri

2010-02-22T14:51:00.000+02:00

Viikon piina päättyi eilen, kun vihdoin päästiin katsastamaan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras. Eevi oli ensimmäistä kertaa leffassa. Eikä mitään ongelmaa. Toki pelisääntöjä hän olikin jo kerrannut hyvän aikaa. Elokuvissa ei saa puhua, niin kuin nukketetatterissakin vain nuket puhuu, ei saa juoksennella, vaan pitää istua omalla paikalla niin kuin isot tytöt ja jos tulee kova pissahätä, niin sitten voi pyytää jonkun aikuisen mukaan ja tulla nopeasti takaisin. Eväät olivat asianmukaiset, eli poppareita, pillimehua ja pätkis, joka oli jo puristamisesta sula ennen leffan alkua. Odotettavissa on myös pelkkää vihreiden paitojen käyttöä jokunen viikko.

Pakastaja-Elvi oli vähän pelottava, mutta muuten ei tarvinnut edes kädestä pitää. Loppuilta toki käytettiin elokuvan pureskeluun, vielä sängystä piti moneen kertaan nousta kysymään lukuisia "mutta miksi Risto sitten"-alkuisia kysymyksiä. Ensimmäistä Räppääjää en ole nähnyt, joten en osaa verrata. Minusta nyt nähty oli lastenelokuva parhaimmillaan. Kuten sanottua, tunti ja vartti meni siivillä, eli tapahtumat pitivät otteessaan eikä dialogi ollut liian hankalaa. Värikylläisyys on kriitikoilta saanut moitteitakin, mutta ainakin Eeviin miljöö upposi kybällä. Kesäinen kirkkaus ja kirjavuus koukuttivat silloin, kuin muutoin olisi saattanut olla tylsempää. Toki alle neljävuotiaalla menee vielä juonen yksityiskohdat huti, mutta leffahan on erittäin onnistunut, jos tuollaiset eivät haittaa intesiteettiä. En minä Räppääjää yksin menisi katsomaan, mutta en käsittääkseni kuulukaan kohderyhmään.

Seuraavaa osaa odotellessa siis. Ja seuraavaa sopivaa lastenelokuvaa. Eevi itsekin totesi: "Äiti, se taisi mennä niin hyvin, että voidaan mennä joskus toistekin".

Työllisyys hanskaan Vantaalla

2010-02-15T20:35:00.000+02:00

Työllisyysongelmat pitävät Vantaallakin niin virkamiehet kuin päättäjät kiireisenä. Viimeisessä talousarviossa lisäsimme kolme miljoonaa työllisyyden hoidon toimenpiteisiin ja sen lisäksi toimialamme viranhaltijat ovat tehneet hyvää työtä erilaisten hankehakemusten kanssa. Myöhemmin keväällä käynnistyy ELY:n ja ESR:n pääosin rahoittama alle 25-vuotiaiden nopeampaan työllistymiseen tähtäävä kolmevuotinen hanke. Työ on niin alkumetreillä, ettei kunnon projektinimeä vielä ole. Hankehakemusta pidettiin läänissä niin hyvänä ja innovatiivisena, että koko haettu summa myönnettiin ja arvioitsijat innostuivat todenteolla.

Viime kokouksessa teimme päätöksen tilojen vuokraamisesta Myyrmäestä, Kelan naapurista. Tiloissa aloittaa hankerahoituksella 11 uutta työntekijää ja TE-toimisto "jättää" 6-7 henkilöä hankkeen tueksi. Tavallaan muodostetaan nuorten oma työvoimatoimisto, josta saa siis peruspalveluiden lisäksi räätälöityä tukea työpaikan löytämiseen. Hanketyöntekijöiden homma on hakea yhteyksiä yksityisen sektorin ja työnhakijöiden välille, alkaen yksittäisistä avoimista paikoista. Peruslähtökohtana on ajatus, että suurin osa työttömäksi jääneistä parikymppisistä ei ole syrjäytymässä, vaan sopivaa paikkaa ei vain ole löytynyt ja omia kontakteja ei ole vielä syntynyt ja toisaalta fakta, että yli 70 % vantaalaisista työpaikoista on yksityisellä sektorilla. Suurimpina palvelualat ja logistiikka. Peruskoulunsa päättäneistä ei kukaan Vantaalla ole tällä hetkellä tyhjän päällä, vaan monialaisella yhteistyöllä on löydetty paikat jatko-opiskeluun, työpajalle tms. ja nyt tarkoitus olisi luoda samanlainen "polku" ammattiin valmistuneille tai muutoin jo työelämään suuntaaville nuorille aikuisille.

Työllisyysasioiden ansaitsema painoarvo on antanut potkua myös koko vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan organisaatiouudistukselle. Toimialajohtaja Nygren esitteli tänään kaupunginhallituksen iltakoulussa ensimmäistä kertaa luonnosta uudesta organisaatiosta. Tarkoituksena on pilkkoa nykyinen asukaspalveluiden tulosalueyksikkö siten, että tilalle syntyy työllisyyspalvelut ja alue- ja kaupunkikulttuuriyksikkö. Tiedän tuskallisen hyvin, että toinen uusista yksiköistä lähti rakentumaan täysin yhden ihmisen ympärille ja Kokoomuksen halulle saada yksi johtava virkamies lisää. Jos kuitenkin hyppää vallan halun yli, niin uusi malli on minusta erittäin hyvä. Työllisyysasiat ovat niin iso kakku Vantaalla, että oma yksikkö ammattimaisine johtoineen on hyvin perusteltu. Toivoisin kovasti, että tulosaluejohtajaksi valikoituisi henkilö, jolla olisi kokemusta niin valtionhallinnosta kuin yksityiseltä puolelta, parhaassa tapauksessa jopa kenttäkokemusta esimerkiksi vajaakuntoisten tai pitkäaikaistyöttömien työllistämishankkeista. Eikä ymmärrys toisen asteen koulutuksen kehitysnäkymistä olisi myöskään pahasta. Vantaan ylpeydenaihe, nuorten työpajat ovat koulutuspoliittisena toimena toimineet erittäin hyvin. Osa pajatyöstä on puhdasta erityisnuorisotyötä, eikä minusta ole mitään syytä siirtää nuorten työpajoja nuorisopalveluista mihinkään, mutta kontaktia myös työvoimahallintoon on parannettava.

Alue- ja kaupunkikulttuuriyksiköllä näkisin myös rajattomat kehitysnäkymät. Alueellisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden linkittäminen kaupunkikulttuurin kehittämiseen ja näkyväksi tekemiseen on hyvä suunta. Suuremmat kaupunkitapahtumat ja kaikki toiminta, mikä nostaa vanhojen alueidemme itsetuntoa ja profiilia on vain hyväksi. Kulttuuripalveluiden yksikköä ei toiminnallisesti pidä tähän sotkea nimestään huolimatta. Kulttuuriyksikkö hoitaa tulevaisuudessakin taitelijayhteistyön, lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen ja -tapahtumien tukemisen sekä sivistysjärjestöt. Ei tietenkään ole ongelmatonta muodostaa kokonaan uutta toimintakulttuuria ja tapaa toimia, mutta on Vantaalla ennenkin kokeiltu asioita ensimmäisinä Suomessa ja hyvin usein hyvin tuloksin.

Uuden kokeilua ei ainakaan pitäisi vastustaa sen takia, että Kokoomus on toiminut mauttomasti tai selkärangattomasti. Vantaa-sopimuksessa kuitenkin jo sovimme, että uusi kaupunkikulttuurin yksikkö perustetaan ja sen perässä seuranneet suuremmat muutokset ovat positiivisia. Erityisesti siis oman työllisyyspalveluiden tulosalueen perustaminen, sitä ei voi vähätellä yhtään. Tuloksia syntyy, kun priorisointi on kunnossa ja porukka tietää mihin keskitytään.

"Mut mä olin aina eri mieltä"

2010-02-09T14:40:00.001+02:00

Eilinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous kiehuttaa vieläkin. Ajoittain tuntuu jo paremmalta, mutta saan itseni nanosekunneissa provosoitua ja punehtumaan ainoastaan ajattelemalla käytyjä keskusteluita ja virheekseni kokouksen jälkeen lukemaani blogia. Olen yrittänyt suhtautua kaikkiin valittuihin luottamushenkilöihin ennakkoluulottomasti ja kunnioittavasti, onhan iso osa hienoilla äänimäärillä valittuja valtuutettuja tai muutoin vapaaehtoisesti aikaansa yhteisiin asioihin käyttäviä vaikuttajia. Silti vaan tuntuu mahdottomalta ymmärtää ajatuksen juoksua.

Lautakuntamme päätehtävä on edistää ennaltaehkäisevää, ei-lakisääteistä vapaaehtoistoimintaa niin nuorisotyön, liikunnan kuin kulttuurin parissa. Valtavan isona kokonaisuutena meillä ovat työllisyyspalvelut, siis työpajat, kuntouttava työtoiminta jne. Pisteenä ii:n päälle tulee vielä aluetoiminta, eli ei sen vähempää kuin paikallisdemokratian, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen. Ja tuntuu, että puolet lautakunnan jäsenistä on vain vahtimassa, ettei kenellekään jaeta mitään, mihinkään ei investoida eikä ainakaan panosteta lisää laatuun tai määrään. Kaikki mikä ei juuri omaan pirtaan osu, on turhaa. Epäluottamus toimialamme toimijoita kohtaan on kohtuutonta, lähtökohtaisesti suhtaudutaan niin, että kymmenet järjestöt ja yhdistykset vain huijaavat hakemuksissaan, väärentävät tietojaan ja käyttävät aikansa ainoastaan pohtiessaan miten kaupunkia saisi vedätettyä. Ja samaan aikaan samat ihmiset peräänkuuluttavat kolmannen sektorin käytön lisäämistä. Kuinka tuttu onkaan lause: "Kaupungin on turha itse järjestää toimintaa, joka on halvempaa ja tarkoituksenmukaisempaa tehdä yhdessä järjestöjen kanssa." Tätä yhteistyötä on meillä alettu kutsua Vantaalaiseksi tavaksi, sillä jo vuosia resurssit vapaa-ajan toimessa ovat olleet niin pienet, että ainoa mahdollisuus tuottaa lapsille ja nuorille tai vaikkapa eläkeläisille toimintaa, on tehdä tiivistä yhteistyötä yli sektorirajojen. Kaupungin tiloja luonnollisesti tällaisessä tilanteessa käyttävät laajalti "ulkopuoliset tahot", eli nämä kumppanit, kolmannen sektorin toimijat, pienet tai suuret järjestöt. Noheva päätelmä tästä kaikesta taas eilen oli yhdelläkin, että nyt kaupungin tiloja pitäisi muka kunnostaa isolla rahalla, kun käyttäjinä ovat ulkopuoliset. Auta armias.

Säästöpaineissa kaikki varteenotettavat puolueet ovat myös sopineet, että tavoitteena on kaupungin omien tilojen käytön lisääminen, eli käyttöasteen nosto. Ulkopuolelta vuokratut tilat tulevat aina kalliimmaksi. Käytännössä viranhaltijoiden tulisi pystyä ohjaamaan eri toimijoiden leirejä, kerhoja, kokouksia, harjoituksia jne. kaupungin ylläpitämiin tiloihin. Tämä puolestaan on nyt johtamassa siihen, että syntyi jo pientä tahtotilaa "huomioida" kaupungin tilojen käyttö avustuksia myönnettäessä eli leikata niiden järjestöjen tukea, joilla on paljon toimintaa kaupungin tiloissa. Leirien osalta ajatuisimme erityisen kummalliseen tilanteeseen. Vantaan omistamaa Kukonnotkoa käyttäviä "rangaistaisiin" ja ulkopuolelta kalliimmalla leirivuorokautensa ostaville tulisimme myöntämään enemmän leiriavustuksia. Paljon leirejä järjestävien kannattaisi siis tietenkin siirtyä pois kaupungin omasta paikasta ja anoa syntyneet kustannukset rahana. Loppupeleissä maksaisimme enemmän ja oma paikkamme seisoisi sesongin ulkopuolella tyhjänä, kiinteiden kulujen juostessa joka tapauksessa.

Tietenkin olen itsekin sitä mieltä, että avustusten täytyy olla vastikkeellisia ja kuittien kunnossa. Tavoitteen kannalta on minusta kuitenkin hedelmällisempää miettiä, miten saisimme lisättyä järjestöjen toimintaa myös omia tukiamme nostamalla ja hakujärjestelmää selkeyttämällä, kuin pohtia kaikkia keinoja kiristää avustuksia. Varsinkaan kun väärinkäytöksiä ei ole tullut vastaan miesmuistiin.

Oma maailmansa ovat kulttuurin avustukset. Eilen taas selviteltiin tikun kanssa 4500 euron kansainväliseen taiteilijavaihtoon liittyvää päätöstä. Kun taide ei itseä kiinnosta, niin siihen on turha mitään myöntää. Samanaikaisesti kuitenkin hurskastellaan ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden puolesta. Vaikka Vantaalla olisi vain 4 ihmistä, joiden arjen jaksaminen olisi kiinni maalaustaiteen ihastelemisesta ja he kokisivat siten voimaantuvansa, niin säästäisimme vuodessa ainakin puoli miljoonaa verrattuna laitoksessa tarjottavaan taideterapiaan. Tosin en usko, että meidän mielenterveyden palveluista huolta kantavat pitävät taide- tai musiikkiterapiaa relevanttina hoitomuotona, mutta kuitenkin. Toki annoimme myös lausunnon siitä, että Tikkurilan Urheilutalo osakeyhtiö siirtyisi itse hoitamaan omat piha-alueensa. Nyt kaluston ja työn hoitaa kaupunki, jolloin tarjoamme yhtiölle vuosittain noin 180 000 euron palvelun. Tämä ei keskustelua herättänyt. Ehkäpä kaupungin "sponsorointi" yhdelle osakeyhtiölle on ok, kun niin moni kaupunkilainen käyttää ko. piha-aluetta. Tosin vielä useampi käyttää esimerkiksi lentokenttää tai Jumboa, joten kai kaupunki voisi sielläkin tarjota auttavaa kättään, jos tällä linjalla kerran ollaan.

Sopuisasti onneksi saimme hyväksyttyä musiikkiopiston ja kuvataidekoulun maksuhuojennusperusteet. Vähävaraisemmille on nyt toivottavasti selkeämmät ohjeet ja kriteerit kuinka helpotusta lukukausimaksuihin taiteen perusopetuksen osalta saa. Esityksestäni perusteisiin lisättiin vielä se, että sisaralennukseen on oikeus näiden molempien oppilaitosten välillä. Jos esimerkiksi perheestä kaksi lasta on musiikkiopistossa ja kaksi kuvataidekoulussa, niin 50% sisaralennus myönnetään samoin kuin tilanteessa, että kaikki neljä olisivat samassa oppilaitoksessa. Kuvataidekoulu ja musiikkiopisto ovat ainoat kaupungin omat taiteen perusopetusta tarjoavat tahot, joten siitä syystä alennukset voidaan kytkeä vain näiden välille meidän päätöksellämme.

Pienistä, yksittäisille perheille tai yhdistyksille merkityksellisistä asioistahan meidän lautakuntamme useimmiten päättää. Summat ovat vaatimattomia ja talkootyötä tuhottomasti. Sitä enemmän ihmetystä minussa herättää valittujen luottamushenkilöiden kunnianhimottomuus. Kai jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen haluaa jotain saada aikaiseksi?! Äänestäjille ei voi riittää vastaukseksi saavutuksista: "Mut mä olin aina eri mieltä" tai "Ja sit mä sanoin sille, että..." Kunnallispolitiikassa ei päätöksenteon vastuusta pääse olemalla oppositiossa, kun oppositiota ei ole. Jokainen on ihan yhtä paljon vastuussa ja siihen ihmiset ovat meitä äänestäneetkin, ajamaan asioita eteenpäin sekä olemaan luotettavia ja vastuullisia, eikä aina luistelemaan muiden selän taakse. Omasta toiminnastaan voi naapureille antaa vaikka minkälaisen kuvan ja kertoa päätöksistä kuinka tarkoitushakuisesti tahansa, mutta jos yhtään omaa ajatustaan ei ole saanut eteenpäin ja ainoa konkreettinen teko on, että "mä esitin, ettei niille anneta mitään", niin kuka siitä hyötyy?

Alan rauhoittua, onneksi. Kohta lähden Havukosken nuorisotilan avajaisiin. Remontin jälkeen sen alueen nuorilla on toivottavasti viihtyisämmät oltavat ja työntekijöillä tarkoituksenmukaisemmat työskentelyolosuhteet. Tämä päätös oli onneksi menneen lautakunnan ajalta.

Säästää saa - muilta

2010-01-21T21:15:00.001+02:00

Uutisissa on tänään pyörineet Taloustutkimuksen listat niistä asioita mistä kansalaisten mukaan on hyväksyttävää leikata ja saavuttaa siten säästöjä. Kovin yllättävähän lista ei ole. Kohteita löytyy, kunhan ne on suoraan toisen pussista pois. Lapsilisää voi leikata suurituloisilta, päivähoitoa voidaan rajat niiltä lapsilta, joiden vanhempi/vanhemmat ovat kotona ja sosiaalietuuksia pitää leikata maahanmuuttajilta. Vastaajia näkemättä olen sataprosenttisen varma, ettei esimerkiksi toimeentulotuen leikkauksia muualta tulleille esittänyt toinen maahanmuuttaja tai kavennuksia subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen esittänyt toinen työtön. Sanotaan, että kansakunnan sivistystaso voidaan päätellä siitä, miten heikoimmista huolehditaan. Auts. Kun ajat ovat tiukat, on naapurin aika mennä. Kokoomuksen viesti toisista välittämisestä ja sosiaaliturvan korvaamisesta hyväntekeväisyydellä ei tunnu oikein uppoavan kansan syviin riveihin.

Lapsilisän merkitys tosissaan suurituloisen tilillä on tietysti marginaalinen, mutta yhdenvertaisuuden kannalta merkittävä. Tavallaan se on vain yksi, näkyvä esimerkki lukuisista palveluistamme, jotka ovat kaikille samat, tuloista ja taustoista riippumatta. Yhdessä rahoitetut ovat yhteisesti käytettävissä. Pikkuhiljaa erilaisia porrastettuja maksuja on jo ujutettu lähes joka paikkaan ja se on hyväksyttävissä vain niin kauan, kuin ylimmät maksuluokat ovat reilusti alle vastaavan yksityisen palvelun. Mikäli tulorajat ylittävien mitta täyttyy, niin pienituloiset ovat hätää kärsimässä. Jos palveluita ei rahoiteta yhdessä, jolloin taakka on lähinnä keskituloisten harteilla, niin julkiset palvelut näivettyvät. Rahalla saa aina hoitoa, niin sairaalle kuin lapselle tai vanhuksellekin, mutta mistä sitten turvansa hakevat muut?

Erilaisten säästötoimenpiteiden pohtiminen ei ole hauskaa. Valtuutetulle kuitenkin pakollista. Tai voi toki olla pohtimatta, mutta sitten on vielä hankalampi vastata kuntalaisille. Rakenteelliset uudistukset kuulostavat houkuttelevilta, mutta niissäkin piilee omat sudenkuoppansa. Ensiksikään uudistettavia rakenteita ei olekaan niin paljon kuin usein annetaan ymmärtää ja toisekseen rakenteellinen uudistus tarkoittaa jonkin totaalista, lopullista lopettamista. Juustohöylällä säästäminen on vanhanaikaista ja tehotonta sanotaan, mutta joskus tuntuu, että se olisi ainoa tapa olla tekemättä kardinaalimunauksia. Esimerkiksi käyköön Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen lakkautusuhka. Jos nyt Kotus lopetetaan, niin sitä ei enää parempina aikoina palauteta. Onko siis niin, että nyt tarvittavien säästöjen takia olemme valmiit luopumaan kielistä tärkeimmän, oman äidinkielemme tutkimuksesta?

Kuntatasolle edelleen uskon säästöjen hakemiseen kuluja ehkäisemällä. Jos toimeentulotukiluukulla on väkeä liiaksi, ei ratkaisu ole leikata tukea, vaan työllistää tuettavat. Jos huostaanotot lisääntyvät, niin on lisättävä perheiden tukipalveluita lähtien äitiysneuvoloista. Ja niin edelleen. Kaikki resurssit olisi suunnatava ongelmien alkupäähän, koska muuhun ei meillä ole varaa. Tulevaisuudessa olemme todella lirissä ja suurien laskujen edessä, jos nyt annamme työikäisten palaa loppuun, lasten ja nuorten syrjäytyä ja ikäihmisten mennä laitoshoitokuntoon. Toisenlaisen todellisuuden saavuttamiseksi meidän olisi toimittava saumattomasti yhteen, niin kuntien, valtion, eri järjestöjen, työnantajien ja ihmisten itsensä.

Neljäntoista dynamo

2010-01-10T14:11:00.000+02:00

Eilinen meni pohtiessa metropolipolitiikkaa Työväen akatemialla. Demokratiaa ja osallisuutta pohtinut alustus jäi vähän tekniseksi, mutta muutoin puhujat Mari Kiviniemi, Jussi-Pekka Alanen ja Eero Heinäluoma herättivät paljon ajatuksia. Alasella oli esittää vuosien varrella muotoutunut valmis toimenpidepaketti, johon olisi tietysti helppo yhtyä. Tavoite on kuitenkin kevään ja kesän aikana muodostaa näkemys sosialidemokraattisista metropolitavoitteista Antti Kalliomäen vetämän työryhmän avulla. Eilisen keskustelun perusteella tuntuu silti hassulta, että työ vaatii vuoden. Pieniä painotuseroja lukuunottamatta toiveet, paineet ja tavoitteet tuntuivat kaikilla olevan aivan samansuuntaisia. Itse siis kuvittelisin suuren linjan löytyvän nopeamminkin, mutta hyviä perinteitämme kunnioittaen on ensin pitkähkön ja perusteellisen, hiljaisuudessa käytävän työryhmätyön vuoro.

Lähtökohta tulee kuitenkin toivottavasti olemaan lopullisissakin kannanotoissa, että mikro-metropolialueeseemme (ainakin aluksi) lasketaan ns. 14 kunnan alue, ei pelkkä pääkaupunkiseutu. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus pitää olla enemmän kuin Hki-Espoo-Vantaa. Alanenkin jakoi näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi tietysti olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.

Välihuomautuksena vain, että Vantaan demarithan esittivät viime syksynä alueelle seutuhallintomallia, jota nyt selvitetään samaan aikaan mahdollisen Hki-Vantaan liitosselvityksen kanssa. HeVa-selvitys syö aivan järjettömän määrän molempien kaupunkien virkamiesten resursseja, joita tänä aikana pitäisi käyttää ihan muuhun kuin sisäisiin palavereihin. Vantaalla hallinto on niin ohut, että ei meillä ole "virkaheittoja" papereita vaihtelemaan. Työ pitää silti tehdä perusteellisesti, jotta tulokset ovat uskottavia.

Takaisin metropoliasioihin. Eilen taas jotenkin kirkastui ajatus, että koko alueen kehitystä pohdittaessa pitäisi jokaisen ihan korostetusti ajatella kaksitasoisesti. Erottaa kokonaan syy-seurauspohdinta ja ajatella puhtaasti koko 14 kunnan aluetta ja erikseen oman kuntaa. Vasta kun on pystynyt erottamaan näin ajatellen eri tasoilla mahdolliset toteuttavat toiminnot, pystyy järkevästi pohtimaan vaikutuksia peruskunnissa. Mitä asioita pitäisi sitten metropolitasolla hoitaa? Siinäkin on pohdinnalle kolme tasoa, joita ei pidä heti sotkea keskenään, jotta ajatus ei jää kiertämään ympyrää. 1) Kattavat, strategiset ja kokoavat asiat, 2) Konkreettiset toimeenpanoasiat ja 3) Kodin, perheen ja lähiympäristön asiat. Kohdat 1 ja 2 eivät juurikaan kansalaiskeskustelua synnytä, mutta sitäkin pitäisi silti yrittää. Jos päädytään esimerkiksi ajamaan erillistä metropolivaltuustoa, niin ihmisten pitää olla jotenkin jyvällä mistä he äänestävät.

Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena kaavoitusta. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain kaavoituksen avulla. Alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Kansainvälisessä kilpailussa yksi vahvin valttimme on edelleen rauhalliset ja vakaat yhteiskunnalliset olot, eikä sitä tulee vaarantaa unohtamalla suunnitelmallisuus. Sosiaalinen eriytyminen on jo nyt kynnyksellä. Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja vieläpä nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon. Vain tiiviillä ja ylöspäin suuntautuvalle radanvarsirakentamiselle voimme turvata tulevaisuudessakin virkistys-, ranta- ja ulkoilualueita koko Uudellamaalla.

Hallituksen kärkihankekalvoissa on mainittu erityiseksi haasteeksi osaavan työvoiman saannin turvaaminen. Haaste on ihan totta. Ihmiset muuttavat alueille, jotka kokevat vetovoimaisiksi, siis asumisen hinta/laatusuhde on kohdillaan, läheltä löytyy palveluita, naapurusto on rauhallista ja lisäksi tulevaisuudessa korostuvat entistä enemmän julkiset liikenneyhteydet. Aivan samoilla syillä valikoivat yritykset sijoittumispaikkansa. Uudellamaalla on kaikki mahdollisuudet pärjätä kilpailussa Tukholman tai Kööpenhaminan kanssa, meidän pitää vain lopettaa kuntarajoihin tuijottaminen. Olennaista on jonkin työnantajan tulo alueelle, ei johonkin tiettyyn kuntaan. Kilpailu verotuotoista siirtyisi osittain historiaan, kun verotusoikeus jakaantuisi metropolitasolle. Hyödyllisempää kaikille peruskunnille olisi silloin keskittyä yhteiseen hyvään, kuin helposti yhdyskuntarakennetta hajauttavaan protektionismiin. Kerava voi pärjätä hyvinkin kilpailussa Vihdin kanssa, mutta Pietarin aluetta ei kannata lähteä haastamaan. Kilpailu todellisuudessa kuitenkin käydään maanosien ja sitten metropolialueiden tasolla.

Vauras Uusimaa on jatkossakin koko maan dynamo. Asukkaat ja yrityksen voivat hyvin, kun hommat toimivat mahdollisimman joustavasti, eli palveluita voi käyttää siellä missä se on helpointa, perushyvinvointipalvelut on turvattu ja aikaa omaan ja perheen vapaa-aikaan jää riittävästi, sitä ei tarvitse käyttää esimerkiksi työmatkaan kohtuuttomasti. Eriytyminen hyviin ja huonoihin alueisiin voidaan välttää yhteiselle maankäytön suunnittelulla ja tasokkaalla rakentamisella. Tiivis ei tarkoita Merihakaa keskelle kulttuurimaisemaksi valittua peltoa. Uskon nimittäin, että usein lähiöiden syntyä vastustetaan ainoastaan mielikuvien takia. Tästä samaisesta syystä on huolehdittava vanhojen lähiöiden viihtyisyydestä.

Julkisen palvelutuotannon ulkoistaminen ja yksityistäminen sisältää metorpolipolitiikankin kannalta suuria ongelmia. Mikäli olisimme tilanteessa, jossa suurin osa palveluiden tuottajista olisi ei-kunnallisia, olisi ohjausvalta menetetty. Valitettavan monta vuottahan vain leviteltiin käsiä sosiaalisen asuntotuotannon takkuillessa ja selitettiin, kuinka markkinoille ei mitään mahda. Huonot ajat ja vahva poliittinen ohjaus ovat nyt kääntäneet kelkkaa, mutta sama voisi olla edessä esimerkiksi vanhusten hoitopalveluiden kanssa. Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Hommat metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt.

Taaperot veteen

2010-01-06T22:09:00.000+02:00

Tuli lomalla käytyä Kemijärvellä myös uimassa ja yllätys kassalla oli iloinen. Toiselta vanhemmalta perittiin vain 2,50, kun seurassa oli alle nelivuotias. Normaalimaksu oli 6 euroa, siis aika lailla kalliimpi kuin Vantaalla missään, mutta ajatus olisi silti sovellettavissa.

Meillähän on vantaalaisissa halleissa yhtenä maksuluokkana perhelippu, joka on on perinteiseen malliin rakennettu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Perhelipulla voisi laskea toisen lapsen pääsevän ilmaiseksi uimaan. Tämän lisäksi käyttöön voisi ottaa maksuluokan, jossa aikuinen, joka tulee uimaan alle 5-vuotiaan kanssa, pääsisi sisään lastenlipun hinnalla. Minulla ei nyt tässä kotisohvalla ole statistiikkaa käytössä, kuinka paljon vanhempia tulee yksin yhden lapsen kanssa uimaan, mutta ajatukseni olisi kuitenkin houkuttaa uusia uimareita halleille. Jonkin verran varmasti tulisi lipputulomenetyksiä, mutta uudet uimarit toivottavasti kompensoisivat syntyvän vajeen. Tai parhaassa tapauksessa uusia tulijoita olisi niin paljon, että halvempi lippu toisi isommat tulot.

Suuri tavoitehan olisi tietysti houkuttaa vanhempia tuomaan pienet lapset uimahallille ja totuttaa jo taaperoikäiset veteen.Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai varaa osallistua järjestettyihin vauva-/perheuinteihin. Koulujen liikuntatunneilla ei enää käydä uimahalleilla siihen malliin kuin vaikkapa minun ala-aste aikanani ja viestit lasten uimataidon rapautumisesta ovat huolestuttavia. Vesi elementtinä on tappava, jollei tiedä yhtään mitä sen kanssa tekee. Ja toisaalta tottuneelle vesi on rentouttava, kuntouttava ja suurta riemua tuottava liikuntamuoto - ikään katsomatta.

Tärkeää olisi tietysti saada joku tuntuma tai jopa uimataito hyppysiin ennen avovesikauden alkua. Niinpä vanhemman ale-lippukokeilu voisi olla vaikka parin kuukauden kampanjana maalis-huhtikuulla ja voimassa esimerkiksi klo 8-17.

Juttelenpa liikuntatoimenjohtajalle ja katsellaan eteneekö idea.

Vantaa-palkinto

2009-12-14T19:00:00.000+02:00

Vuoden viimeinen valtuusto alkoi juhlavasti Vantaa-palkinnon luovutuksella. Vuoden 2009 palkinnon saaja on lautakuntamme päätöksen mukaisesti musiikkipedagogi Inkeri Simola-Isaksson. Suomalaisen musiikkiliikunnan "grand old lady" on mielestäni todella tunnustuksensa ansainnut. Kuten hän itse kiitospuheessaan totesi, hänellä on nyt alkamassa 59. työvuosi musiikin ja liikunnan parissa. Siis edelleen hän kiertää päiväkodeissa ja vanhainkodeissa liikuttamassa ja laulattamassa ihmisiä.

Elämän mittaista työtä on hankala tässä kuvata, enkä varmaan muistaisikaan kaikkea. Simola-Isaksson on kuitenkin luonut suomalaisen musiikkiliikunnan, johon mekin kaikki olemme varmasti koulun liikuntatunneilla törmänneet. Muistatteko tamburiinin tahdissa piirissä kävelyn? Juuri se on osa Simola-Isakssonin työtä. Ei siis se piirin kiertäminen, vaan se, että musikaalisuuteen katsomatta musiikki ja tanssi kuuluvat kaikille. Jossain muodossa lähes jokainen on positiivisessa mielessä törmännyt hänen suureen unelmaansa luoda hyvinvointia musiikkiliikunnan kautta. Harva pystyy samankaltaiseen läpileikkaavuuteen omassa työssään.

Vantaalla toimiminen on pisara meressä. Simola-Isaksson kiersi erityisesti 70- ja 80-luvuilla ympäri maailmaa kouluttamassa ja luennoimassa. Hän toimi myös pitkään Suomen voimistelumaajoukkueen säestäjänä.

Perinteisesti Vantaa-palkinnon saaja on esittänyt jotain ja niin teki Simola-Isakssonkin. Opettaja on aina opettaja. Kuvassa hän siis johtaa koko valtuuston yhteislaulua "Arvon mekin ansaitsemme". Esilaulajatovereina kaupunginhallituksen pj. Tapani Mäkinen ja valtuuston pj. Antti Lindtman. Valloittava persoona kaiken kaikkiaan, siis palkinnon saaja.

Lautakuntamme päätöksen jälkeen eräs persu kommentoi omassa blogissaan valintaa siten, että palkinto haluttiin kohdentaa "paremmille piireille", eli korkeakulttuurin edustajalle. En edelleenkään tiedä, voiko palkintoa enempää ruohonjuurelle antaa. Ihminen, joka on tehnyt koko elämänsä työtä peruskoululaisten, vanhusten ja toisten opettajien kouluttamisen parissa, tuottaa minusta nimenomaan kaikkien saatavilla olevaa kulttuuria. Jos toiminnan ajatus on tuottaa musiikin ja tansin avulla iloa kaikille ja erityisesti niille, joiden sävelkorva on unohtunut laitokselle, niin silloin ollaan aika lailla pyyteettömän ja kansantajuisen kulttuuritoiminnan äärellä.

Linnan juhlat

2009-12-07T12:09:00.001+02:00

Kerrassaan hieno ilta Itsenäisyyspäivän vastaanotolla on koettu. Kutsu Linnaan oli uskomaton juttu ja eilinen päivä kokonaisuudessaan tietysti sellaista yllellisyyttä, mitä harvemmin on tarjolla. Kolmen viikon varoitusajalla sain haalittua kasaan itseäni miellyttävän kokonaisuuden varpaankynsiä myöden ja juhlia saattoi iloisen rennosti. Valtaisan väkimäärän seasta on tietysti mahdoton tarkoituksellisesti löytää ketään ja ainoa harmillinen asia, oli ettei edes vilaukselta sattunut näkemään Tuomas Gerdtiä puolisoineen. Monia muita toki vastaan tuli ja hauskoja juttuja kuuli.

Paras hetki on tietysti presidenttiparin kättely. Menimme sisään Ann Selinin perässä ja Haloska tyyliinsä sopien sanoi siinä sitten, ettei puheenjohtajaamme meinaa tunnistaa, kun on niin hoikistunut. Anna-Leena Härkönen tuli perässämme ja huolehti vielä muutamaa metriä ennen, että jos kenkä putoaa, niin miehen tehtävä on poimia se mukaan. Ulkona taksista tullessa kirjailijan kenkä kun jäi Tuhkimo-tyylisesti mukulakiville.

Television välityksellä ei näemmä ole koskaan saanut oikeaa käsitystä juhlapukujen loistosta. Suurin osa on pukeutunut erittäin tyylikkäästi ja kampaukset ovat upeita. Lehtiin toki poimitaan osa tunnetuimmista vieraista ja nimetään heidät juhlien kuningattariksi. En live-kokemuksen myötä olisi ihan samoilla linjoilla jokaisen esiinnostetun osalta. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan dalmatialaishenkinen flamencopuku oli aika kummallinen ilmestys. Varmasti näyttävä ja erottui joukosta, sitä en kiellä, mutta oliko se varmasti juhlavin puku, jonka Korhola löysi ja halusi siten kunnioittaa yhtä suurimmista juhlistamme? Epäilenpä. Motiivit pukuvalinnalle olivat varmasti aivan muita kuin useimmilla silkkejänsä valinneilla. Tai Tanja Karpelan viritys. Kuvissa kiva, jep. Mutta satuin näkemään puvun lähietäisyydeltä selkäpuolelta. Yläosalla oli kiristetty ainakin 1-2 kokoa pois sillä seurauksella, että lapaluiden välissä kaikki ylimääräinen oli kauniina ryppyrivinä. Maria Sidin kanssa satuin Itäkeskuksen Eurokankaaseen kolme viikkoa sitten lauantaiaamuna, kun kutsut olivat tulleet perjantaina. Maria vakuutteli vielä reilu viikko sitten iltapäivälehdissä, ettei ole ottanut mitään stressiä puvustaan ja kaikki on ihan auki. Mielenkiinnolla sitten odotin sattuiko hän ostamaan tummansinistä silkkisatiinia nelisen metriä verhoiksi, vai olisiko pukua sittenkin suunniteltu jo samantien kutsun kolahdettua...Ja kyllähän Sid tummansinisissä esiintyi.

Mikko Mäenpää antoi ystävällisiä ohjeita suunnistamiseen: "Valutte massan mukana ja sitten kun molemmilta puolilta tönitään, olette tanssilattialla". Ja suurin piirtein niin se menikin. Muutama kappaleen verran pyörittiin salia ympäri ja totesin, että illan rennoin pari oli ehdottomasti Heinäluomat. Eero lauloi antaumuksella solistin mukana ja laukoi vitsejä viereen osuville. Assu herrasmiehenä tanssitti myös Ania, eikä tarvinnut tönöttää seinän vieressä kuin 15 sekuntia, niin kadettihan siihen tupsahti. On siis testattu sekin ja nyt tiedän, että tänä vuonna Linnaan päässeiden kadettikurssilaisten pituusvaatimuksen alaraja oli 178 cm. Miksi meitä lyhyitä ei koskaan huomioida?

Me ehdimme suolaista nauttia, eli tänään vasta lehtien kautta sain tietää, että hiukopalat loppuivat kesken. Hyvää, mutta onnettoman pientä. Siis aikalailla perinteinen coctail-tarjoilu. Enkä ole vain kohtelias, vaan minusta booli oli hyvää. Kanerva kutsui sitä sokerilitkuksi, ja onhan se makeahkoa, mutta ei mitään päärynäsiideriesanssilientä, vaan juuri minun makuuni sopivaa. Pääasiassa liikuimme kolmisin Assun ja Anin kanssa koko illan ja Ani ehti jo ihmetellä kuinka monet kengät olen mukaani raahannut. Valinta oli kuitenkin oikea. Turhamaisuuttani ostin kultaiset, aivan liian korkeat, ihanuudet alkuillaksi. Puoli kymmenen aikaan vaihdoin samanvärisiin matalampiin, joilla saattoi jatkoillakin ja lisäksi mukana oli ulkokengät. Kenkärumba kuitenkin pelasti jalkani totaalikuolemalta, jonka näin kohdanneen aika montaa muuta. Istumaan kuin ei ennen jatkoja päässyt ollenkaan. Teatterille siis päädyimme ja saimme pöydänkin puolen yön jälkeen. Teatterin Worschmakia voi suositella.

Sain myös omakohtaisen kosketuksen Seiskan "journalismiin". Kaksi mukavasti humaltunutta naista kehaisi meikkiäni ja toinen kysyi, kuka sen on tehnyt. Kerroin tietysti. Kyselivät vielä onko ollut mukava ilta ja niin edelleen, siis tavallista jutustelua. Poistuessaan toinen toivotti hyvää iltaa ja toinen huomautti heidän olevan Seiskasta. En nyt tiedä mitä kostuivat minun jututtamisestani, mutta huhut työskentelytavoista ovat siis paikkaansapitäviä.

Loppuun vielä hetkellisen loistoni tekijöille kiitokset. Puvun teki ompelija Kaisa Viermaa Mellunmäestä, hiukset laittoi luottokampaaja Mikaela Honkala Söderkullasta ja meikin taiteili Mirja Mulari Rajakylästä. Siis itäistä voimaa ja kuten sanoin, olin itse kaikkien työhön enemmän kuin tyytyväinen. Haikeana yöllä irrotin tekoripset ja laskostin mekon kaappiin. Ehkä vielä joskus.

Ylen lähetyksestä voi meidät ajankohdasta 44.45 eteenpäin bongata.

Lämpimikseni kirjoittelen

2009-12-01T23:25:00.000+02:00

Blogiraukkani on joutunut ihan heitteille. Töissä kirjoitan nykyään päivittäin niin paljon, että ei meinaa riittää enää energiaa tämän päivittämiseen. Ja toisaalta kahvipöydässämme on niin mainiota porukkaa, että päällimmäiset höyryt saa purettua muutoinkin kuin täällä puhisemalla. Lähipäivinä aukeaa vielä työblogini, jossa tarkoitus on kyllä kirjoitella aika lailla muuta kuin täällä, mutta siis lisää taas näppäilyä muilla foorumeilla. Tässä siis kootut selitykset.

Yritän kuitenkin kunnallispolitiikan kiintoisimmat muistaa kirjoitella ja välillä kertoilla kotikuulumisia, ainakin joku sukulainen niitä täältä aina etsii ja on viime aikoina joutunut pahasti pettymään. Eevi on jo iso, ainakin omasta mielestään ja tarpeen vaatiessa. Mielellään lähtisi tarhaan aina "raitaisissa", eli pukisi päälleen kaikki raidalliset vaatteensa yhtä aikaa. Hänestä ei tule stylistiä. Sen sijaan luonnontieteisiin olisi selvää taipumusta. Noin kaksi tuntia sitten Eevi oli ollut sängyssä jo hyvän tovin, kunnes kuului tassutusta. Tyyppihän sieltä käveli hyvin mietteliään näkoisenä. "Äiti, minulla olisi vähän asiaa", "no, mitä" minä kysymään. "Miksi aurinko aina laskee ja nousee?". En ehtinyt edes avata suutani, kun vastaus seurasi hyvin pohtivalla äänellä, "siitä ihminen tietää, ettei yöllä saa nousta sängystä". Ei ole kasvatus ihan hukkaan mennyt. Eevillä on siis edelleen tapana heräillä yöllä. Yöheräily on ihan jees ensimmäisen vuoden, mutta kolme...Ei toimi enää. Silmäpussini ovat varmasti pysyvät. Muutoin ikä on mainio. Juttuja riittää ja omia sanoja, kuten mitä kummitukset tekevät - haamuttelevat. Tai miksi se setä nukkumaan mennessä laski lampaksia. Tai pikkuvanhan kuuloisia kysymyksiä, kuten pidätkö sinäkin äiti indigonsinisestä. Tylsää ei siis ole, vaikka pientä uhmataistoa välillä käydääkin. Tai en minä tiedä onko tuo uhmaa, mutta jotain rajojen kokeilemista tuntuu olevan vähän kaikessa.

Joulun odotus on kova juttu. Mutta niin on minullakin. Odotan ihan innoissani kaikkea kivaa joulukuuhun liittyvää. Ylihuomenna meillä on töissä 30-luvun hengessä pikkujoulut, eikun henkilöstöpäivät, mutta siis illanviettoakin. Ja itsenäisyyspäivänä menemme linnaan. Enää en voinut pitää asiaa vain pienen piirin tietona, on sellainen täpinä. Puvun noudan huomenna ompelijalta ja naamalle ja hiuksille on tuunaukset hoidossa. Enää tarvitsee harjoitella sulava kompastuminen, jotta pääsee vilkuttamaan terveiset kameralle. Sitten onkin kuu jo niin pitkällä, että voi aloittaa piparitaikinan syömisen. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan vuoden viimeinen kokous on 8.12. ja valtuusto seuraavalla viikolla.

Lautakunnassa meillä on käyttötaloussuunnitelma ja avustuksia, joten ihan ei pelkkää tiptappia ole tarjolla. Mutta niihin ehtii palata, nyt nautin upottavasta uudesta löhösohvastamme. Ihanainen Artekin 556 sai meiltä uuden kodin Keltaisen Pörssin ilmoituksen kautta ja kohta olohuoneessamme voi tehdä hyvin aidon tuntuisen aikamatkan 70-luvun suomi-designiin.

Oli synkkä ja myrskyisä yö...

2009-11-19T11:43:00.000+02:00

Tai ei yö, vaan talvi. Lauri Lyly juurikin ennusti, että työmarkkinoilla on edessään siis synkkä ja myrskyisä talvi. Epävarma taloustilanne ja järkyttävä työllisyystilanne vaatii Lylyn mukaan elvyttävän talouspolitiikan jatkamista, eikä tuosta nyt voi eri mieltä olla. Juuri maanantaina hyväksyimme Vantaalla talousarvion, jossa onneksi satsataan ensi vuonna työllisyyden hoitoon yli 3 miljoonaa tätä vuotta enemmän ja toisaalta isot investoinnit tehdään suunnitellusti. Suurin uhka on kuitenkin työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden mahdollinen raju kasvu. Sitten ollaan lirissä.

Pitkät lomautukset saattavat jo keväällä muuttua irtisanomisiksi ja osa-aikaisuus on lisääntynyt. Kauppojen aukiolojen eilinen laajentamispäätös saattaa onneksi tietää lisätunteja osalle porukasta, mutta ei sillä kovin paljoa pelasteta. Samaan aikaa valmistellaan muutoksia soviteltuun päivärahaan ja toteutuessaan uudistus leikkaisi kaikkien alle 3100 e/kk tienaavien, enemmän kuin yhdeksi päiväksi lomautettujen työttömyysturvaetuuden määrää. Siis tilanteessa, jossa koko ajan työaikaa lyhennetään eri syin, on hallitus valmis alentamaan työttömyysetuuden tasoa. Tai osalla taso toki nousee, eniten niillä, joilla perustepalkka on yli 4500 euroa kuussa. Eipä kovin montaa perustallaaja lämmitä. Kunnat maksavat jälleen valtion päätöksiä toimeentulotukiluukun kautta. Kyllä tää käsittämättömältä välillä tuntuu.

Kuristetaanko kulttuuri kuoliaaksi

2009-10-29T18:02:00.000+02:00

Eilisessä paikallisaviisisamme oli mielipidekirjoitus, kuinka kansa tietää mistä pitää säästää ja valtuutettujen tulisi paremmin tämä tieto huomioida. Yllättäen top 3 säästökohteisiin nousi jälleen kulttuuri. Siitäpä provosoituneena kirjoittelin alla olevan tekstin Vantaan Sanomien yleisönosastolle.

Leipää ja sirkushuveja

Jo muutama tuhat vuotta sitten ymmärrettiin, että mikäli halutaan kansan voivan hyvin, täytyy heille tarjota perustarpeiden lisäksi iloa ja virikkeitä kulttuurin ja liikunnan keinoin. Myöhemmin ymmärrettiin syy-yhteydet kulttuurin ja kansakunnan yhtenäisyyden sekä identiteetin välillä. Niinpä vainon alkaessa ensimmäiseksi poltetaan kirjat ja hiljennetään toisinajattelijat, jotka useimmiten edustavat eri kulttuurinaloja. Laulaen on tehty sittemmin vallankumouksia. Miksi tämä paatos? Sampsa Saralehto vaati ( VS 28.10.) valtuutettuja kuuntelemaan kuntalaisia budjetin teossa ja viittasi kyselyihin, joissa ihmiset listaavat ensisijaiseksi säästökohteeksi mm. kulttuuritoiminnot. En halua veikkailla mitä tarkoitetaan yleisesti kulttuurilla, mutta Vantaalla jo hyvistä pienistä määrärahoista vielä enemmän säästäminen olisi hölmöläisen hommaa. Tällä hetkellä käytämme koko kulttuuritoimeemme noin 20 euroa per asukas ja lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on etusijalla. Kaupungin omat hankkeet nojaavat vahvasti valtion tukeen tai suuntautuvat nimenomaan kaikkien vantaalaisten iloksi, kuten kaupunkijuhla. Eri sektoreilla toimiville kulttuuriyhdistyksille jaettavat avustukset ovat aivan samanlaista lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemista, kuin nuoriso- tai liikuntapuolella. Vai halutaanko taantuman takia painottaa, että esimerkiksi jalkapallo on tärkeämpi harrastus kuin tanssi?

Vaikeassa taloustilanteessa, joka monessa perheessä näyttäytyy työttömyytenä tai pitkänä lomautuksena, ei pitäisi missään nimessä vähentää lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan kohdentuvia tukia. Lasten arjen tulisi sujua mahdollisimman normaalisti ja rakkaan harrastuksen parissa tulisi voida jatkaa, vaikka kotitalouden tulot laskisivatkin. Tämän yhtälön mahdollistaa ainoastaan julkinen tuki toiminnan järjestäjille, kuten vaikkapa taiteen perusopetusta tarjoaville toimijoille. Eikä kyse ole ainoastaan lapsista. Teatterin ja konserttien kävijämäärät kehittyvät yleensä aina taloustaantumien aikaan positiivisesti. Ja hyvä niin. On parempi, että ihmiset pakenevat huoliaan hetkeksi pimeään katsomoon kuin pitkäripaiseen. Olisin siis mielestäni aika perustellusti sitä mieltä, että myös Vantaalla pitäisi tunnustaa kulttuuripalveluiden merkitys niin lasten kokonaisvaltaisen kehityksen, ikäihmisten mielenvirkeyden kuin aikuisväestönkin viihtymisen ja kotikuntaan juurtumisen kannalta. Järkevää ja kuluja karsivaa politiikkaa olisi päinvastoin lisätä rahaa ennaltaehkäisevään toimintaan, jota kulttuuritoimikin ennen kaikkea edustaa.

Hanna Kuntsi (sd.)
Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnan puheenjohtaja

Action!

2009-10-14T21:55:00.001+03:00

Lähiviikkoina on ollut mahdollisuus useammassakin paikassa syventyä ay-liikkeen uudistustarpeisiin ja toki samalla kaikkien järjestöjen järjestöllisen toiminnan ongelmiin. Vakiintunut väitehän aina on, että asemansa betonoinut, ukkoontunut ammattiyhdistysliike on erkaantunut jäsenistöstään ja vetäytynyt kabinetteihin tekemään päättäjille mieluisia kompromisseja. Väittäisin, että tämä näkemys on aika kritiikittä nieltykin. Ikärakenteen osalta lirissä moni onkin ja aktiivitoimijoiden määrä on vähentynyt verrattuna järjestötoiminnan kultaisiin vuosiin. Saman ongelman jakavat tosin kaikki urheiluseuroista lähtien. Tämä muuten käy osittain ilmi myös nuorisoasiainneuvottelukunnan vasta julkaisemasta "Aika vapaalla" nuorisotutkimuksesta. Ammattiliittojen osalta pienen huokaisun voi päästää vain siitä syystä, että vastauksissa nuorten asennoituminen ammattiliittoihin on pysynyt samana kuin vuonna 2000. Siis huonompaan suuntaan ei ole tällä vuosituhannella menty.

Mutta sitä en sulattaisi, etteivät liitot enää toimisi ruohonjuuritasolla. Tässäpä linkki ensimmäisiin ulosmarssijoihin. PAMin ja MaRan hiihtokeskusten tes-neuvottelut ovat jumissa ja Rukan työntekijät avasivat työtaistelutoimenpiteiden tien. Ihan siitä tavallisesta arjesta ja omista oikeuksistaan huolestuneina he toimivat ja juuri niinhän ay-liikkeen toimintatapojen arvostelijat toivovat. Eikä tämä Rukan porukka tule ainoa olemaan. Keväällä käynnistyvät lähes kaikkien alojen neuvottelut ja hässäkkää on taatusti tiedossa. En usko, että edelleenkään Hakaniemi tyhjenee keskustoimistojen toimitsijoista, jotka nousevat barrikadeille (mikä olisi aika kornia), vaan action syntyy paikallisesti siellä missä painetta on. Tätä vaan ei tunnuta haluavan tunnustaa. Pitää muistaa, että pelkästään SAK:laisissa liitoissa on luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja kymmeniä tuhansia. Missä muussa kansalaisjärjestössä on yhtä paljon päivittäin järjestön tehtäviä hoitavia? Vai onko kansalaisjärjestötoimintaa ainoastaan kaduilla ja netissä toimiminen?

"Ruohonjuuritaso" toivottavasti nousee keväällä mediassakin esiin. EK on ohjeistanut tupoista luopuneena kaikkia työnantajaliittoja pitämään palkankorotuskattona teknologiateollisuuden saavuttamaa 0,5 %:a. Aikaisemmat mantrat toimialan maksuvalmiudesta on haudattu. Jotain logiikkaa kuitenkin liittokierroksille toivoisi. Viime kierroksella ei tullut kuuloonkaan saada edes samaa kuin teollisuus, kotimarkkinat ovat niin eri juttu ja nyt ei voi millään mennä senttiäkään yli, kun on hyvä olla yhtenäinen taso. Aikaisempi laajapohjainen tupo on siis käytännössä korvattu yhdistelmällä Metalliliitto, Teknologiateollisuus ja Matti Vanhanen. Kaikkia koskevia työttömyysturvauudistuksia sovittiin yhden alan neuvotteluissa ja työnantajat määrittelivät samoista neuvotteluista kaikkien alojen palkankorotustason. Luulisi nyt edes Vihreitä kiinnostavan.

Iso työ on joka tapauksessa edessä kaikilla liitoilla. Eiköhän jokainen toimintatapoihin kyllästynyt löydä oman väylänsä kantaa kortensa kekoon, on se sitten työnseisaus, tukilakko, mielipidekirjoitus tai sosiaalisen median vertaistukea.

Etäisyyttä

2009-10-05T22:54:00.003+03:00

Viikko helteessä pehmentää mukavasti ohimoita. Ei kiristä, eikä ahista. Altaan reunalla makoilu stimuloi myös kaikkia niitä aivonystyröitä, jotka tuottaisivat yliromanttista ja -nostalgista proosaa - jos siis antaisi luvan sormille näpytellä. Minulle käy itse asiassa aina niin matkustaessa, mieli rupeaa luomaan kaunokirjallisuutta, vaikkei mitään todistettavia lahjoja olekaan. En siis enää ihmettele, että Kiljunen on haksahtanut rakkausromaanin kirjoittamiseen. Vähemmälläkin lentogerosiinin katkulla luulisi syntyvän vähintään Annan jatkokertomuksia. Julkaisu taitaa olla edelleen epävarmaa, mutta innolla odotan. Jos vaikka valtuuston vieruskaveri saisi lämpimäisen.

Agia Marinan lehtikioskeihin ilmestyvät aina päivän viiveellä rakkaat iltapäivälehtemme. Ohi kulkiessa kurkimme lööppejä ja nyt tiedän senkin, miksi porukkaa ei politiikka nappaa. Ajatellaan, että keskivertoäänestäjä ei lue esimerkiksi Uutispäivä Demaria päivittäin, vaan silmäilee satunnaisesti keltaisen median tuotoksia, niin kyllähän tämä touhu ihan absurdilta vaikuttaa. Pariin päivään en nähnyt lehtiä ja yht´äkkiä puhutaan kannessa jostain hiton laudasta. Pakkohan sitä oli kännykästä yhteys etsiä ja lukea netistä lisää. Samalla löytyi Urpilaisen neronleimaus, kielletään kaikkia tukemasta yhtään ketään yhtään millään tavalla.

En jaksanut ensimmäistä työpäivääni käyttää ajatuksen esille kaivamiseen. Jos siis demarit ovat nyt sitä mieltä, että puolueita ei saa mitenkään tukea, eivät yhdistykset, yritykset tai yksityishenkilöt, niin olkoon. Nyt ollaan kokoavan arvopuolueen ytimessä. Lausunnoilla ja kannanotoilla ei ole päätä eikä häntää, faktat mättävät milloin missäkin ja kukaan ei ole ihan varma uskaltaa seuraavaa uutista lukea, mutta arvojen vuoksihan tässä jäsenmaksua maksellaan.

Ja juuri tänään, loman päätyttyä, asia ei oikeastaan suuremmin haittaa. Vaikeaa on silloin tällöin jokaisella, miksi puolueet tekisivät poikkeuksen. Antaa roiskua. Pienen matkan päässä ei kastu, eikä niin harmita.

Maanpuolustustahtoa etsimässä

2009-09-22T22:47:00.002+03:00

Etelä-Suomen läänin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 74 on edennyt toisen päivänsä iltaan. Eilisen taistelin sisäistä kapinaani ja tänään kerettiläisiä ajatuksiani vastaan. En ehkä ole kurssimateriaalina siis hedelmällisintä maaperää.

Kahden päivän aikana olen kuullut jo lukemattomia perusteluita miksi Suomen tulisi kuulua NATO:on ja miksi puolustusmäärärahoja tulee jatkuvasti kasvattaa. Huomenna etenemme viestinnän pariin, joten toivon, että näkökulma muuttuu. Muutoin rupean lobbaamaan koko järjestelmää vastaan. Olen jo moneen kertaan ehtinyt ihmetellä, miten yksi hallinnonala voi verovaroin järjestää puhdasta propagandaa kymmenien viikkojen verran vuodessa. Lähes jokainen puhuja on toki korostanut, kuinka meidän "alueellisesti merkittävien vaikuttajien" on hyvä ymmärtää eri organisaatioiden yhteistoimintaa ja järjestelmiä, mutta sisällöllisesti meille on lähinnä esitelty erilaisia skenaarioita Venäjän hyökkäystoimista. Muutaman yleistä valmiutta ja virka-aputehtäviä koskevan esittelyn olisi mahduttanut tuntiin.

Jos muillakin toimialoilla olisi vastaava mahdollisuus, niin uskoisin, että terveydenhoitomme tai työllisyyspanostuksemme olisivat toisessa asennossa. Siis joka vuosi kutsuttaisiin keskeisiä luottamushenkilöitä ja virkamiehiä viikoksi luentosaliin ja tutustumiskäynneille ja edellytettäisiin, että porukka tapaa myös jatkossa ja vie aktiivisesti viestiä omiin taustayhteisöihinsä. Puhumattakaan edunvalvontajäjestöjen lobbaamisesta. Osallistujat voisivat saada vaikka eri vammaisjärjestöjen vuosimaksusta alennuksen. Maanpuolustusyhdistyksen jäsenmaksuhan on verovähennyskelpoinen.

Sen verran on kuitenkin itsesuojeluvaistoa, etten pyytänyt puheenvuoroa määrärahojen päivittelyn kohdalla. Kalvolla näkyivät eri ministeriöiden 2008 budjetit ja esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön palkki oli puolustusministeriötä alempana. Itse kuitenkin pitäisin massatyöttömyyttä ja sosiaalista eriarvoistumista suurempana uhkana, kuin sotilaallista hyökkäystä. Mutta siis ymmärsin olla hiljaa. Ehkä paukkuni eivät olisi ihan riittäneet kiistelyyn prikaatinkenraalin kanssa...

Ylipäätänsä kurssilla on vähän vinksahtanut keskustelukulttuuri, tai kai se on hyvin armeijamainen. Kysymyksiä kannustetaan esittämään, mutta hyvin usein ne teilataan väärän aikaan esitetyiksi "tätä käsiteltiin eilen" tai "tästä aiheesta on tulossa oma puheenvuoronsa" tai "me emme sotilaina ota tähän kantaa". On ihmeellistä kutsua eri hallinnonalojen edustajia ja poliitikkoja oppimaan ja keskustelemaan ilman spekuloinnin, asioiden yhdistelemisen tai arvioiden esittämisen mahdollisuutta. Yksisuuntainen tiedon kaataminen toki onnistuu minuuttiaikataululla ja se ilmeisesti loppupeleissä tarkoitus onkin.

Kolme päivää olisi kuitenkin jäljellä. Yritän taas aamulla lähteä avoimin mielin ja ottaa ilon irti lyhyiden taukojen mahdollistamasta varkostoitumisesta, sen mahdollisuuksia en kiistä.

Vilpitöntä vaikuttamista

2009-09-02T23:40:00.002+03:00

On aika väsynyt olo. Taistelu Länsimäen sosiaali- ja terveysaseman osalta on ehkä jonkinlaisessa käännekohdassa. Vantaan ja Helsingin ylimmät luottamushenkilöt päättivät vihdoin monen vuoden jälkeen - julkisesti - vaatia yhteistyön selvittämistä. Asian puolesta pitää toki olla iloinen, mutta jotenkin tuntuu silti haikealta. Minun muistini keskustelussa ulottuu vuoteen 2004, josta alkaen säännöllisesti alueella asuvat päättäjät ja asukkaat ovat kokoontuneet ja vaatineet Länsimäen terveysaseman avaamista Mellunmäen puolella asuville. Olen kuluneen viiden vuoden aikana kuullut niin monta kertaa Kiljusen Kimmon painokkaan "terveysasema sijaitsee keskellä tiivistä yhdyskuntarakenetta etc." puheen, että muistan sen ulkoa. Kuluneina vuosina olen itsekin sotkeutunut yhä syvemmälle taistoon, joka tavallaan huipentui viime keväänä, kun järjestäytyneempi kansalaisliike syntyi puolustamaan itäsimmän nurkan terveysasemaa.

Adressiin kertyi yli 3300 nimeä ja kahdessa asukastilaisuudessa tavattiin yli 250 ihmistä. Adressi luovutettiin perusteltujen vetoomusten kera valtuustolle 15.6. Samaisena päivänä demarit jättivät ryhmänä aloitteen, jossa vaadittiin yhteiskäytön pikaista selvittämistä. Saman aloitteen tekivät demarit Helsingissä muutamaa päivää myöhemmin. Lehtikään ei liikahtanut. En edes jaksa laskea, kuinka monta alentuneen huvittunutta katsetta olen kerännyt kevään aikana yrittäessäni avata faktoja Hakunilan suuralueen terveyspalveluista ja asioiden valmistelusta. Tai kuinka monta kertaa on sanottu: "Ei mennä nyt yksityiskohtiin". Paikallislehtemme uutisoi Helsingin Sanomiakin vaatimattomammin asukkaiden ponnistelut ja alueen valtuutettujen perustelut.

Nyt kuitenkin päivä on toinen. Kun virkamiesten selvitysten ja annettujen vastausten osalta tilanne oli jo se, että kärähdettiin rysän päältä, oli tietoa tarpeeksi. Nyt voidaan puhua terveyspalveluiden järjestämisen selvittämisestä ja parhaan ratkaisun hakemisesta. Nyt uskalletaan laittaa painavimmat poliittiset voimat liikkeelle. Miksi siis aloite kesällä, miksi selkään taputtelu. Miltä tuntuu sadoista asukkaista, jotka ovat vuosia tehneet talkootyötä aseman pelastamiseksi, kun vasta nyt noustaan kuopista ja vakuutetaan vilpitöntä toimintaedellytysten selvittämistä. Ja ihan henkilökohtaisena kysymyksenä pyörii tietysti, miksi ei minun ja muiden alueella asuvien luottamushenkilöiden sanat ja paperit olleet tarpeeksi.

Kuten jo alussa kirjoitin, pitää asian puolesta olla tyytyväinen. Kunnian kaipuu helpottaa kuitenkin yön yli nukkumalla.

Töyssyjä Rajakylään

2009-08-13T23:26:00.002+03:00

Nyt ollaan todellisten siltarumpujen äärellä :) Alla tietoon saatan kuitenkin esityksen, jonka kirjoittelin kuntatekniikan ja joukkoliikenneasioiden jaosto käsiteltäväksi. En nyt ihan valtuustoaloitetta viitsinyt möykyistä vääntää. Ei sillä, etteikö asia olisi oikeasti tärkeä ja monen mieli kevympi, jollei tarvitsisi päivittäin pelätä kaahajia, mutta valtuuston tehtävä strategisena ohjaajana on aiheuttanut sen, että valtuutetut eivät voi enää hoitaa naapureiden arkisia huolia. Tuossa tuo teksti ja toivotaan, että jaosto löytää hiluja ja hoitaa homman.

Aloite hidastustöyssyjen rakentamisesta Maratontielle

Maratontie lähtee Länsimäentieltä jatkuen koko Rajakylän läpi Jakomäkeen. Maratontie toimii kokoavana tienä, eli suurin osa asuinalueen pienemmistä teistä syöttää liikenteen Maratontielle. Raskasta liikennettä on jonkin verran, sillä yksi harvoista kehä kolmosen sisäpuolella sijaitsevista rekkaparkeista sijaitsee Länsimäessä ja nopein kulku takaisin Porvoonväylälle kulkee Maratontien kautta. Bussilinjat 62 ja 56 kulkevat koko Maratontien ja todettakoon, että Tikkurilasta tultaessa viimeinen pitkä ja hidasteeton suora ennen päätepysäkkiä (Mellunmäki) on nimenomaan Maratontie.

Rajakylä koostuu kokonaisuudessaan pientaloista ja on hyvin lapsivaltaista aluetta. Maratontien varrella sijaitsee alueen suurin puisto lähiliikuntapaikkoineen, kioski sekä urheiluhalli. Merkittävimpiä ovat kuitenkin tien alkupäässä sijaitsevat kaksi päiväkotia (Latupuisto + Rajakylä) sekä Rajakylän koulu, jonka yhteydessä sijaitsee neuvola. Maratontiellä on hyvin vilkasta kevytliikennettä, joka aamuisin ja iltapäivisin koostuu lähes yksinomaan lapsista, osa vanhempien kanssa ja iso osa ilman.

Risteysalueet ovat monessa kohtaa katveisia, eikä nopeusrajoituksia noudateta kovin orjallisesti. Maratontien nopeusrajoitus on 40 km/h, mutta erityisesti julkinen liikenne ei tunnu tiemaalauksista juurikaan välittävän. Yksistään kesällä 2009 Maratontiellä tapahtui kaksi loukkaantumisiin johtanutta ulosajoa. Läheltäpiti-tilanteita on päivittäin. Syksyllä 2008 tehdyn asukaskyselyn (N = 144) tuloksissa alueen tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi mainittiin liikenneturvallisuus. Alueen toisille isommille teille, eli Rajakyläntielle ja Seivästielle hidastustöyssyt on rakennettu jo vuosia sitten.

Esitys:

Rajakylään Maratontielle sijoitetaan vähintään kaksi paria hidastustöyssyjä. Töyssyistä toisen pitäisi sijaita juuri ennen Latukujan risteystä, josta on käynti koululle, päiväkodille, urheiluhallille ja neuvolalle. Töyssyt pitää rakentaa mahdollisimman pian, jotta koulutie olisi turvattu myös Rajakylän lapsille.

Teltan taikaa

2009-07-30T21:57:00.004+03:00

Muutama tunti sitten vietimme viihdyttävän hetken sirkuksessa. Tiedätte ne koulujen kenttiä kiertävät pikkusirkukset, joita pyöritetään suurin piirtein kahdella suurella perheellä. Pop cornin myyjä onkin akrobaatti ja lipunmyyjä nielee tulta. Tämän kertainen oli nimeltään Caliba ja paikkana Rajakylän urheilukenttä, lähipalvelua siis.

Kaikenkaikkiaan kyse on tietysti elämyksestä, ei maailmanluokan tempuista. Hattara, pillimehu, popparit, kissan silittäminen ja valot jäävät mieleen, esiintyjille taputtaminen on hienoa. Tunnelman luomisessa pienet intiimit sirkukset onnistuvat loistavasti, sitä ei käy kiistäminen. Esiintyjät ovat juuri sopivan taitavia salpaamaan kolmevuotiaan hengityksen ja kaikessa huokuu vanhempaa viehättävä kiertueromantiikka. Hetkessä tyhjälle kentälle on ilmestynyt sinipunainen teltta, asuntovaunuja, hurjaa meteliä pitävä generaattori ja ennenkaikkea tuoksut ja puheensorina - ja yhtä nopeasti kaikki on taas poissa, uusi kenttä odottaa.

Illan ensimmäinen esiintyjä saapui numeronsa jälkeen katsomoon noin vuoden ikäisen taapertajan kanssa. Pelleä avusti toinen pieni sirkusperheen kasvatti. Miltä lapsen silmin näyttääkään äiti roikkuessaan teltan katosta villisti pyörien, aplodien saattelemana? Ja mihin lapset lopulta elämässään päätyvät. Jatkaako Caliba elämäänsä oikeasti noiden naperoiden voimin? Voisinpa olla näkemässä saman ryhmän parinkymmenen vuoden päästä.

Kaiken muun lisäksi jossain välissä on myös harjoiteltava. Vaikkeivat illan esiintyjät taidoillaan varmasti Moskovan sirkuksen ovia kolkuttelisi, niin huima määrä treenitunteja on silti takana. Ainahan kaikki näyttää helpolta ja moni osaisi omasta mielestään saman. Samat kaverit toki myös voittaisivat MM-lätkässä joka vuosi maalikuninkuuden, juoksisivat Keskisalon suohon ja näyttäisivät Phelpsille kantapäitä. Joka tapauksessa lapsenmielisesti haltioiduin jälleen kerran illuusioista ja ilma-akrobatiasta ja useamman kerran huomasin olevani ainoa (valomiestä lukuunottamatta), joka taputti tauotta.

Vuoden päästä taas saapuvat uudet kulkijat. Eevi malttakoon ja muistelkoon tätä iltaa, kuten vuosi on mietitty edellistä kertaa. Ja minä itse toivon jaksavani taas työntäyteisen vuoden niin, että mieli on avoin sirkukselle. Aikuinenkin saa ihastella. Kun se taito häviää, on moni asia pielessä.

Ryhmämme valtuustoaloite

2009-06-15T18:52:00.002+03:00

Alla näpyttelemäni sos.dem. ryhmän tänään jättämä valtuustoaloite. Ilokseni asia on nyt edennyt näin, että meidän koko ryhmämme asettui aloitteen taakse ja ylihuomenna helsinkiläiset demarit jatkavat valtuustossa samalla linjalla. Vielä on toivoa, että järki voittaa ja Länsimäen terveysasema jatkaa laadukasta työtään, mutta palvellen myös Mellunmäkeläisiä.

Raja rikki perusterveydenhuollossa – yhteiskäyttö käyntiin Länsimäessä

Länsimäen sosiaali- ja terveysasemaa on kaavailtu suljettavaksi ja toimintoja siirrettäväksi Hakunilan terveysasemalle. Sosiaali- ja terveyslautakunta tehnee asiasta lopullisen päätöksensä elokuussa 2009. Tällä hetkellä Länsimäen terveysasema palvelee noin 11 700 asiakasta ja kaikki toimet ovat vakituisesti hoidetut ja pätevyystaso korkea. Hoitoon pääsy on ollut hyvä ja hoidon laatu erinomainen. Hakunilan terveysasema palvelee noin 17 200 asukasta ja virkaansa hoitaa 0,5 lääkäriä. Lisäksi töissä on 2,5 sijaista ja 3 ostolääkäriä. Hoitoon pääsy on kiireettömissä tapauksissa vaikeaa ja hoidon laatu kohtuullisen hyvä. Henkilökunnan jaksaminen on äärirajoilla. Länsimäen ja Hakunilan väestö tarvitsee terveyspalveluita keskimääräistä enemmän. Tilojen osalta molemmilla terveysasemilla täytyy tehdä laajennusta ja muita remontointi töitä, oli toiminta jatkossa järjestetty miten tahansa. Hakunilassa laajennuksen tieltä poistuisi seniorien kuntosalitila. Länsimäessä puolestaan mm. kotisairaanhoito, puheterapeutti ja toimintaterapeutti tarvitsisivat uudet tilat, mikäli uusia vastaanottohuoneita rakennetaan. (lähde: palveluverkkoanalyysi 6.5.09)

Länsimäen sosiaali- ja terveysasema on aivan Helsingin ja Vantaan rajalla, keskellä tiivistä yhdyskuntarakennetta. Nykyisellään tiloissa toimii myös HUSlab, jonka palveluita helsinkiläisetkin käyttävät. Muutoin Mellunmäen asukkaita palvelee Kontulan terveysasema, joka on hyvin ruuhkainen. Mellunmäen asukasyhdistys teki 2008 aloitteen, että he voisivat siirtyä Länsimäen terveysaseman asiakkaiksi. Helsingin terveyslautakunta käsitteli asian ja otti aloitteeseen positiivisen kannan. Todellisia neuvotteluita ei kuitenkaan koskaan ole käyty ja Vantaa on vain vastannut, ettei Länsimäessä ole resursseja vastaanottaa helsinkiläisiä. Resurssit on kuitenkin uudelleen mietittävissä, mikäli Hakunilassa joka tapauksessa etsitään kumppanuusratkaisuja ja toimintoja järjestellään uuteen uskoon.

Mellunmäessä asuu noin 8700 asukasta ja koko Mellunkylän alueella 36 000. Fallpakan alueella tulee tulevaisuudessa asumaan noin 1000 ihmistä ja ylipäätänsä väestömäärä kasvaa lähialueilla. Vetovoimatekijöinä Itä-Helsingissä ja Itä-Vantaalla voidaan pitää muun muassa Vuosaaren satamaa, tilaa vaativan kaupan keskittymää Porttipuistossa ja metron kehitysnäkymiä. Näin ollen olisi hyvin lyhytnäköistä sulkea ja realisoida Länsimäen hyvin toimiva terveysasema. Yhteiskäyttö helsinkiläisten kanssa on käynnistettävä mahdollisimman pian. Mellunmäestä palveluiden käyttäjiksi siirtyisi Hakunilan asukasmäärää pienempi osuus, jolloin tilaresurssointi olisi helpommin toteutettavissa, mutta mitoitus juurikin Paras-hankkeessa suositeltu 20 000.

Esitys

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Länsimäen sosiaali- ja terveysaseman rajat ylittävän yhteiskäytön edellytykset selvitetään pikaisesti. Mikäli neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, niin toiminta Helsingin kanssa tulee aloittaa heti vuoden 2010 alussa. Päätöstä arvioitaessa on huomioitava myös Mellunmäki-yhdistyksen 10.6.2009 tekemä aloite, jossa he vaativat Länsimäen terveysaseman säilyttämistä sekä Länsimäen asukasaktiivien vastaavansisältöinen vetoomus, joka sisältää yli 3200 nimen adressin.

Pettymys

2009-06-08T11:09:00.003+03:00

Olen lähes työkyvytön, kun ajatukset pyörivät eilen ratkenneissa vaaleissa. On täysin käsittämätöntä, että puolueen kannatus jäi 17,5 prosenttiin. Heinäluoma pistettiin vaihtoon, kun kannatuksemme oli "vain" 21 prosenttia. No, takana ovat nyt kunta- ja Eu-vaalit huomattavasti huonommilla prosenteilla. En jaksa enää yhtään hokemaa eduskuntavaalien 2011 tavoittelemisesta. Elämää ja vaaleja on Hämeenlinnan puoluekokouksen ja kahden vuoden päästä pidettävien vaalien välilläkin.

Toki läpi Euroopan ihmiset totesivat olevansa tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan ja äänestivät konservatiiveja. Barroso siis todennäköisesti jatkaa tehtävissään ja valitsemallaan linjallaan. Eipä taida EWC-toiminta nousta kukoistukseensa seuraavan viiden vuoden aikana, noin niinkuin yksityiskohtana. Toverit Ruotsissa sentään vähän tsemppasivat, mutta eipä liiemmin nyt jaksa sekään piristää.

Ehdokkaiden tekemää työtä ja mainonnan satsauksia ei voi syytellä. Jos buustia kampanjaan ei tule muualta, niin vaikea on pärjätä. Kohta ollaan jo tilanteessa, että listallemme on vaikea saada uusia ehdokkaita. Miksi maksaa itsensä kipeäksi ja uhrata aikansa, jos muiden listoilta pääsee murto-osilla läpi. Timo Soinin tilalle eduskuntaan nousee nyt eduskuntavaaleissa n. 700 ääntä kerännyt Pietari Jääskeläinen. Ihan mukava Pietarille, mutta kyllä jurppii varmasti tuhansia ääniä keränneitä ei-valittuja ehdokkaita. Samahan käy, kun Soini palaa Suomeen.

On takki totaalisen tyhjä. Kiljusen puolesta harmittaa, nyt olisi ollut paras hetki pusertaa läpi. Arki kuitenkin jatkuu tyrmäyksestä huolimatta. Illalla on lautakunnan kokous, jossa härdelli ja vääntö jatkuvat. Kohta on onneksi loma.

Tätä lisää!

2009-05-24T23:23:00.004+03:00

Kun minusta tulee kansanedustaja, teen välittömästi aloitteen, että monikulttuurisuuden nimissä on kaikkien uskontojen kaikki pyhät huomioitava vapaapäivinä. Tabermannin seksilomatyyppiset ehdotukset eivät koskaan tule menemään työnantajapuolella läpi, mutta syrjintäuhan alla vapaiden lisääminen olisi varmasti mahdollista.

Kiitos helatorstain, eli kiitos pitkien pääsiäispyhien, sain minäkin nauttia neljän päivän vapaasta. Olo on aidosti virkistynyt. Normaali viikonloppu ei ole mitään tähän verrattuna! Kun ilmat olivat vielä valtaosin kohtuulliset, niin teimme vaikka mitä. Kävin kampaajalla, shoppailemassa, sukuloitiin Lahdessa, näin hyvää ystävää pitkästä aikaa (ja Eevi pääsi samalla HopLopiin), korkattiin grillissä vaahtokarkkikausi, saunottiin rauhassa, leivottiin sitruunarahkapullia ja vielä tänään iltapäivä vietettiin Lintsillä. Pitkästä aikaa tuntuu aidosti hyvältä mennä huomenna töihin. Rikkaruohojen kitkeminen oli ainoa mikä jäi hoitamatta, mutta eivätpä nuo mihinkään häviä, joten kimppuun ehtii myöhemminkin.

Neljä päivää Eevin kanssa aamusta iltaan oli tietenkin hienoa. Ihanainen on nukkunutkin kolme yötä putkeen kokonaan, mikä lisää levännyttä oloani. Nukkumaanmeno vaan pitkittyi tänäänkin, kun moneen kertaan piti varmistella, ettei hirviöillä ole meidän avaintamme. Lopulta tajusin sanoa oikeat sanat, jotka olivat ääliömäisen yksinkertaiset. E:n kysymys: "Missä hirviöt sitten ovat?" Minä vastaan jo aika kypsänä: "Omissa kodeissaan, kello on NIIN paljon, että hirviötkin nukkuvat, niidenkin pitää jaksaa mennä huomenna tarhaan." Ja katso, lapsi nukahti noin kolmessa minuutissa tyytyväisenä. Vinkki siis muillekin, unohtakaa kaikki rationaaliset aikuisselostukset ja todistelut, ne vain pitkittävät piinaa.

Yksi taas pöydällä

2009-05-18T22:08:00.002+03:00

Huoh. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous taas takana. Ja toki yksi päätös pöydällä. Vielä ei olla saatu yhtään kokousta läpi niin, että kaikki päätösasiat olisivat tulleet käsitellyiksi. Kannatan mitä lämpimimmin keskustelua ja linjaustemme perusteellista pohdintaa, mutta kun tuntuu, ettei tämä nyt niin perusteellista ole. Tällä kertaa jätimme pöydälle nuorisojärjestöjen avustukset. Syynä poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset. Radikaalein ehdotus Perusuomalaisten taholta oli, ettemme jaa mitään poliittisille nuorisojärjestöille. Kevennetty ehdotus Vihreiltä oli tuen leikkaaminen 60 %:lla. Käytännössä siis veisimme Vantaan kokoisessa kaupungissa toimintaedellytykset. Yhdelläkään järjestöllä ei olisi varaa työntekijään, ei edes yhteiseen jonkin muun tahon kanssa. Talkootyöllä on toki oma arvonsa, mutta ehkä tuen nitistäminen kerralla olisi hieman raju veto. Perusteluita en ehdotuksille juurikaan kuullut. Muutama ehti jo kannattaakin massiivista leikkausta, mutta keskustelun edetessä totesi "tässä on niin monta näkökulmaa, että on varmaan hyvä vielä miettiä". Niinpä jätettiin asia lepäilemään. Eikä siinä mitään, miettiminen on hyvästä. Toivoisin kuitenkin, että lautakunnan jäsenet miettisivät ennen kokousta listalla olevia asioita.

Nuorisolaki 1§: "Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen." Sanoisin, että Vantaa olisi aikamoinen edelläkävijä tulkitessaan nuorisolain tavoitetta siten, että emme tukisi poliittisia nuorisojärjestöjä lainkaan. Samalla tavalla meillä oltiin valmiita lopettamaan ammattitaiteilijoiden tukeminen. Se oli edellinen asiakohta, joka lähetettiin takaisin valmisteluun. Ei siksi, että olisimme käyneet kulttuuripoliittista linjakeskustelua, vaan siksi, että rahoille olisi kaupungissa parempaakin käyttöä. Olemme siis juuri siinä tilanteessa, josta aina varoitellaan ja kauhulla muistellaan edellisen laman jäljiltä: kunnat leikkaavat (tarpeettomastikin) kaikki kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset minimiin. Tai liikunnan rahoihin meillä ei ole puututtu. Miljoonat sujahtavat ilman yhtään pyydettyä puheenvuoroa.

Täytyy tietysti peiliinkin vilkaista. Aavistelin jo kauan ennen kokousta, että poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset eivät mene läpi, vaikka jo esityksessä oli taas nipistetty viime vuodesta. Olisi pitänyt etukäteen hakea esimerkeiksi lähikaupunkien avustustaso, kopsata nuorisolaki, pyytää kommentteja poliittisten nuorisojärjestöjen merkityksestä esimerkiksi Allianssista ja yksinkertaisesti sopia etukäteen enemmistö pohjaesityksen taakse. En ole juurikaan ryhmäsopimuksia harrastanut, vaan kuten alussa kirjoitin, antanut keskustelun herätä ja velloa. Virhe ilmeisesti. Mitään ei saada päätökseen silloin kun avustettavat sitä odottavat. Ehkä olen siis eniten pettynyt itseeni. On loppujen lopuksi aika paljon myös puheenjohtajasta kiinni, viedäänkö asiat päätökseen vai syntyykö esityksistä sellainen sekamelska, että aina jäädään jumiin. Harjoittelu tekee mestarin - toivottavasti.

Tupakkalaista vielä vähän

2009-05-12T12:00:00.002+03:00

Tänään päivä alkoi aamiasseminaarilla, jossa käsiteltiin uudistuvan tupakkalain vaikutuksia pieniin myyntipaikkoihin. Aikamoisia kuluja esitetään lähikauppojen ja kioskien maksettavaksi tupakkatuotteiden piilottamisen myötä. Investointien lisäksi laki toisi vuosittain noin 2 miljardin lisäkustannukset lähikaupoille. Dave Bryans Kanadasta kertoi aluksi miten vastaava laki on Kanadassa toiminut. Nuorten tupakointi on koko maassa jämähtänyt paikoilleen 15% ja 2006 ensimmäisenä lain käyttöönottaneessa territoriossa prosentti on noussut jopa 25:een. Pieniä kauppoja/kioskeja on sen sijaan mennyt nurin roppakaupalla ja pimeä myynti lisääntynyt koko maassa 33%. Piilottamisen haitat ovat olleet siis selkeästi hyötyjä suuremmat. PAM on tietysti pitänyt esillä ensisijaisesti työn sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyviä näkökulmia. Alla vielä tämän aamuisen kommenttipuheenvuoroni tiedote, jossa kärkenä on myyjille kaavaillut rangaistukset.

Tupakan myynnin valvontaan selkeät ohjeet

- Tupakkalain uudistamisen yhteydessä tiukentuva alaikäisvalvonta ei saa johtaa myyjien osalta kohtuuttomiin rangaistuksiin. Lakiin on selkeästi kirjattava, missä tilanteissa työntekijä voi asettaa oman turvallisuutensa rangaistuksen pelon edelle, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin yhteiskuntasuhteiden sihteeri Hanna Kuntsi.

- Tupakkatuotteiden välittäminen alaikäiselle, väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden käyttäminen tai asiakkaan aggressiivinen käyttäytyminen ovat muun muassa tilanteita, joissa myyjälle sakkojen langettaminen on kohtuutonta. Rikosoikeudellisten seuraamusten perusteena on aina oltava myynnin tahallisuus, alleviivaa Kuntsi.

- Työnantajan on myös pystyttävä todentamaan, että työntekijän perehdytys on hoidettu kunnolla. Kaupan ala on monelle nuorelle ensikosketus työelämään. Työntekijöillä on oltava selkeät ohjeet niin lain kuin työnantajankin osalta, miten toimia oman turvallisuuden ja toisaalta nuorten tupakoinnin ehkäisemisen puolesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päävastuu tupakkatuotteiden myynnin valvonnasta tulee olla myyntiluvan haltijalla eikä yksittäisellä myyjällä, toteaa Kuntsi.

Paska duunin puolustajat

2009-05-04T13:37:00.002+03:00

Toissa viikolla julkaistu pamfletti (vai kirja?) Paska duunista barrikadeille käynnisti taas keskustelun ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden jälkeenjääneisyydestä työelämäkysymyksissä. En ole vielä ennättänyt kirjaa lukea, mutta seurasin mielenkiinnolla Pressiklubin keskustelua aiheesta. Ylioppilas-lehden päätoimittajan mukaan vasemmisto ajautuu unholaan, jollei ole jo ajautunut, kun puolueissa ei ymmärretä työelämässä tapahtunutta muutosta. Pääpointti oli, että nimenomaan ei ymmärretä, että osa ihmisistä on valinnut työuran, joka ei ole perinteinen kokoaikaisuuteen ja pysyvyyteen tähtäävä.

Minua sitten jäi mietityttämään, että miksi vasemmistopuolueiden menestys olisi tästä kiinni? Aika perustavanlaatuinen ajatushan on toimia heikompiosaisten, ikäänkuin jalkoihin jäävien puolesta. Kaikilla pitää olla valinnan mahdollisuus. Jos mahdollisuudet on viety ja ihminen joutuu työskentelemään tahtomattaan huonoissa työolosuhteissa huonoin työehdoin köyhyysrajoja kolkutellen, niin silloin tarvitaan nimenomaan politiikkaa ja erityisesti ay-politiikkaa. Mutta jos ihminen valitsee itse vaikkapa freelance-uran, niin mikä mättää? Eikö asioiden pitäisi olla suhteellisen mallillaan, kun on itse saanut määritellä työsuhteensa muodon ja työnteon ajat? Samalla on varmasti pohtinut miten itsensä elättää ja siihenkin yhteiskunta tarjoaa aikalailla tukia. Monet tuet toki korotuksia kaipaavia, mutta se ongelma koskettaa kaikkia pienituloisia, ei ainoastaan "uudessa" työelämässä surffaavia.

Varsinaisten paska duunien kohdallahan on viime vuosinakin tehty paljon. On minimityöaika, eläkekertymien ehtoja on rukattu, opinto- ja vanhempainvapaat lasketaan eläkkeisiin, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kerryttämisaika voi olla jopa 7 vuotta, takaisinottovelvollisuus on paremmassa valvonnassa, kuten myös lisätuntien tarjoaminen, kaikki työsuhteenedut koskevat myös määrä- ja osa-aikaisia, pätkien ketjuttaminen on kielletty, työaikapankkeja on kehitetty jne. jne. Tuntuu siis vähän siltä, että on aivan yhdentekevää mitä ay-liike ja lainsäätäjät oikeasti tekevät, vanha mantra ei tietyissä piireissä muutu. Jollei individualistisen elämäntavan valinneille akateemisille tarjota muhkeaa perustuloa, on vasemmisto ja ay-liike epäonnistuneet. Kyse ei siis pohjimmiltaan ole paska duuneja tekevien ihmisten puolustamisesta, vaan yhden ryhmän poliittisen tavoitteen saavuttamisesta.

Aika läheltä olen kuitenkin seuraillut taistelua pätkätyöläisten pärjäämisen puolesta ja sanoisin, että väite ammattiliittojen jämähtämisestä kokoaikatyöhön on tuulesta temmattu. Ainakin aloilla, joilla silpputyöläisiä oikeasti on ja paljon. Pitää kuitenkin yrittää edes jossain kohtaa muistaa, että suurin osa työntekijöiden etujen parannuksista on kiinni työnantajista ja kulloinkin istuvasta maan hallituksesta. Kaikki vääryys yhteiskunnassa ei suoranaisesti johdu ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden halusta kurjistaa pienipalkkaisten oloja :)

Tuntematon sotilas

2009-04-27T21:17:00.002+03:00

Kansalliseen veteraanipäivään sopii hyvin hehkuttaa viikonloppuna näkemääni Tuntematonta sotilasta. Tosin hieman särähti korvaan, kun radiossa kertoivat tämän päivän toiveen kuuluneen, että nykyiset sukupolvet muistaisivat vaalia sotaperintöä. Eiköhän sodistamme pitäisi oppia vaalimaan rauhan perintöä. Tämä oli mielestäni Smedsin versionkin ydinsanoma. Kansallisteatterin esitys on ehdottomasti pasifistisin kuvaus näkemistäni Tuntemattoman sovituksista.

Täytyy myöntää, että hieman etukäteen jännitti minkälaista meuskaamista menemme katsomaan, niin erikoisilta kritiikit ja lööpit aikoinaan kuulostivat. Kaikki muumimammasta Turkkaan ammutaan ja pesukoneita lahdataan. No löytyiväthän em. elementitkin, mutta en olisi varmaan edes jäänyt ihmettelemään, jollei niitä joku muu olisi aiemmin päivitellyt päivätolkulla lehdissä. Kaikki kuuluivat jotenkin saumattomasti moderniin toteutukseen. On hankala edes kuvailla mitä katsomossa koin. Perinteisen näyttelijäntyön rinnalla hyödynnettiin todella toimivasti videota, livekuvaa (siis kameramies todella kuvasi käsivaralta keskellä näyttämöä), erilaisia musiikkeja ja näyttämökin laajentui katsomon lisäksi kaduille kuvan välityksellä. Meteli oli välillä liian kova, pienimmilläkin desibeleillä olisi teho saavutettu. Samaten häiritsi välillä repliikkien huutaminen. Ei siis se huutaminen, vaan se, että sanat menevät ohi. Nykyään ilmiöön tosin törmää jokaisessa esityksessä, jossa on vihainen tai tuskainen mies. Mutta nämä nyt olivat pieniä haittoja.

Näytös kesti lähes 4 tuntia, siis kauan. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut kelloa katsoa. Esitys energiallaan ja monentasoisilla viittauksillaan ja piikeillään imaisi totaalisesti matkaansa. Tuntemattoman kuolemattomia lausahduksia odottaneet varmaan pettyivät, vaikka toki tärkeimmät (täs siul on hyvä mies jne.) löytyivätkin. Hahmoista oli löydetty ihan uutta. Ja niin täytyykin, kuka oikeasti haluaa katsoa sata kertaa legendaarisen elokuvan näyttämösovituksen? Smeds työryhmineen on onnistunut tuomaan koko homman tähän päivään. Erityisen herkullinen oli narsistinen Lammio, jonka vastine löytyy varmaan monen mielessä oman firman keskijohdosta. Aikaan osui myös irvailu miesten saumattomasta yhteishengestä ja kaverin tukemisesta...Kasan jälkeen räjähti soimaan Mertarannan "Ihanaa leijonat, ihanaa" ja viina virtasi.

Kyllä lämpimästi suosittelen, jos vaan liput onnistuu saamaan!

Kyllä ihmisiä kiinnostaa!

2009-04-20T17:37:00.004+03:00

Edelleen on euforinen olo. Länsimäki-Rajakylän demarit olivat kutsuneet eiliselle koolle alueen asukkaita ja eri yhdistysten aktiiveja ja tottakai tämän kylän valtuutettuja puhumaan terveysasemamme tulevaisuudesta. Säästötoimet uhkaavat sulkea hyvin toimivan sosiaali- ja terveysasemamme, joten päätimme käynnistää nimiadressikeräyksen. Paikalle saapui yli 140 ihmistä! Tila kävi pieneksi, osa ihmisistä kävikin vain oven suussa allekirjoittamassa adressin ja antamassa tukensa "operaatiolle". Läsnäolleet käyttivät lukuisia puheenvuoroja ja olivat intoa puhkuen järjestemässä mielenilmausta ja jopa terveysaseman valtausta. Uutiskynnys ylittyisi varmasti, kun Länkkärin harmaat pantterit valtaisivat tilan :)

Lukuisat ottivat mukaansa listoja naapurustossa tai työpaikalla kierrätettäväksi ja lisäksi nimensä voi listaan rustata kirjastolla tai terveysasemalla toukokuun loppuun asti. On hyvä tutina, että saamme kerättyä lähemmäs tuhat nimeä. Parin bussilastillisen kanssa sitten luovutetaan adressi sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja valtuustolle kesäkuussa.

Mediakin tarttui mukavasti aiheeseen. Ennen tilaisuutta oltiin Ylen aikaisessa ja Vartin nettisivuilla ja nyt tiedotteemme pohjalta tehdään juttua ainakin Varttiin ja Hesariin, toivottavasti Vantaan Sanomatkin noteeraavat tilaisuutemme. Kylän väki synnytti hetkessä kansanliikkeen, on tämä homma välillä hienoakin. Toki tähän fiilikseen liittyy myös vahva usko siihen, että lopputulos on mieluisa...Tiedotteen voi lukaista Länsimäki-Rajakylän blogista, linkki tuossa oikealla palkissa.

Ryhmäpuheenvuoro asumisesta

2009-04-15T10:35:00.003+03:00

Alla reilu viikko sitten valtuustossa pitämäni lyhyt ryhmäpuheenvuoro Vantaan asuntopoliittisesta ohjelmasta. Kuvassa näkyvästä taulusta näkyvät vihreänä pyydetyt puheenvuorot, joten kovin vilkasta keskustelua ei asuntopolitiikka kirvoittanut, muutama kommenttipuheenvuoro sentään pyydettiin minun ja vasemmistoliiton Tuula Saastamoisen puheiden perään. Tekstini toki eli puheen mukana ja kannattaa lukea itsekseen mutisten ääneen, jotta painotuksia syntyy :)

Sosialidemokraattinen ryhmä haluaa aluksi kiittää laaja-alaisen, hyvin informatiivisen ja asiantuntevan asunto-ohjelman valmistamisesta. Asuntopolitiikan ongelmana erityisesti pääkaupunkiseudulla on usein markkinoiden selän taakse piiloutuminen, levitellään käsiä suhdanteiden edessä. On kuitenkin hyvin vahvasti lautakuntien ja viime kädessä tämän salin päätettävissä minkälaista asunto- ja maankäyttöpolitiikkaa teemme, kenen tarpeisiin haluamme vastata.

Ryhmämme haluaa korostaa - ohjelmassakin vahvasti esiin nousevan - eheän yhdyskuntarakenteen merkitystä. Uusien asuinalueiden suunnittelussa ja täydennysrakentamisessa on tehtävä nimenomaan asumis-, ei ainoastaan asunto-politiikkaa. Ilmastonmuutoksen, kaupunkiseutujen toimivuuden, eri ryhmien integraation, palvelurakenteen ja yhteisöllisyyden kannalta on aivan olennainen kysymys, millaisissa yhdyskunnissa asumme, teemme työtä ja vietämme vapaa-aikaamme. Mitä eheämpi ja urbaanimpi yhdyskunta, sitä enemmän säästämme kustannuksia, vähennämme päästöjä ja parannamme elinympäristömme toimivuutta. Moniarvoistuvassa yhteiskunnassa näkemyseroilta ja törmäyksiltä ei voi välttyä, joten avoin ja rakentava suunnittelutyö ja itse toteutuskin yhdessä eri osapuolten kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Huonoja esimerkkejä ei tarvitse hakea Tukholman lähiöitä kauempaa. Ei tehdä Länsimäestä uutta Tenstaa.

Asunto-ohjelmasta käy kiitettävästi ilmi myös sitoutuminen Helsingin seudun aiesopimukseen. On erittäin tärkeää, että huomioimme erityisryhmät asuntotuotannossamme ja haemme ennakkoluulottomasti keinoja neliöhintojen kustannusten alasajoon. Autottomat alueet, uudet innovaatiot rakennustekniikassa, yhteishankinta suunnittelussa sekä energiatehokkuuden lisääminen ovat muutamia esimerkkejä keinovalikoimasta, jolla voimme vaikuttaa asumisen kohtuuhintaisuuteen.

Viimeisenä haluamme nostaa esiin häpeätahramme, asunnottomuuden. Seitsemän vuoden laskun jälkeen asunnottomuus on jälleen lähtenyt nousuun ja valitettavan jyrkästi. Asia ei kosketa ainoastaan metsien miehiä, vaan joukossa on paljon itsenäistyviä nuoria, työn perässä muuttaneita ja lapsiperheitä. Vantaalla asunnottomia on noin 500. Hallituksen asunnottomuusohjelmassa olemme onneksi aktiivisesti mukana, mutta harmillista on, että esimerkiksi RAY:n tänä vuonna eri järjestöille myöntämistä noin 12 miljoonan hankeavustuksista ei yksikään kohdennu Vantaalle. Kumppanuuksia pitää siis hakea myös tällä sektorilla aktiivisemmin. Tuettua asumista, asumisohjausta ja sosiaalista isännöintiä voidaan viedä vielä paljon pidemmälle yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Panostetaan siis eri elämäntilanteet ja ikäryhmät huomioivaan asumispolitiikkaan, jolla luodaan koteja, ei pelkkiä seiniä.

Reaaliajassa valtuustosta

2009-04-06T21:13:00.002+03:00

Hih, sähköisessä päätöksenteossa on se hauska puoli, että voi tällä tavalla reaaliajassa raportoida valtuustotyöskentelyä. Olemme - ryhmäkokoukset poislukien - istuneet epämukavilla tuoleillamme nyt 3 tuntia ja 15 minuttia. Oman neitsytmatkani tein puhujanpönttöön kokouksen alkupuolella, kun käsittelimme Vantaan asunto-ohjelmaa. Sain pitää ryhmäpuheenvuoron :) Laitan sen todennäköisesti myöhemmin tännekin näkyviin.

Nyt käynnistyi illan odotetuin aihe, Vantaan ja Helsingin liitosselvitykseen kannanottaminen. Puheenvuorot taitavat olla suurta teatteria ja rintamalinjat selvillä, mutta show kestänee jokusen tunnin. Nyt äänessä on ensimmäisenä Sirkka-Liisa Kähärä, joka jo nauratti (ainakin minua) mikrotason esimerkillä: "Ilmoittaisin naapurilleni, että haluan selvittää yhdessäasumisemme haitat ja hyödyt, ja aion tehdä sen joka tapauksessa yksinkin, jollei ajatus miellytä." Vitsailut taitavat todellisuudessa olla vähissä. Kokoomuksen ryhmästä on aiemmin jo useaan kertaan todettu, että ei pidä keskustella liitoksesta vaan selvityksestä ja että keskustelu on ikävän asenteellista. Siis päätöksemme seurauksista ei pitäisi keskustella. Taitaapa toive kaikua kuuroille korville. Perussuomalaisten Pietari Jääskeläisen puheenvuoro nyt ainakin on täynnä todennäköisimpiä uhkakuvia uudesta suurkaupungista. He tukevat meidän muutosesitystämme, jossa korostetaan laajempaa seutuyhteistyötä, seutuhallinnon selvittämistä ja suoraan sanottuna annetaan piut paut kahden kaupungin rahaa nieleville selvityksille.

Ensimmäinen Kokoomuksen puhuja on Paula Lehmuskallio, jota en olisi arvannut näin mainioksi. Lehmuskallio lensi lomalta Milanosta vain kokoustamme varten ja on Kokoomuksen erittäin pienen toisinajattelijoiden joukon kärki. Häntä on painostettu, kiristetty ja yritetty palkita, jotta hän olisi ollut pois tämän iltaisesta käsittelystä. Vaan eipä ollut, vaan antoi palaa turhia itseään säälimättä.

Puheenvuoroja on jonossa 19 ja aikaa tämän kirjoituksen alusta on kulunut 35 minuuttia. Julkaisen äänestystuloksen, kun se on selvä. Nyt keskityn Markku J. Jääskeläisen herkullisiin kielikuviin. Harmillista, ettei valtuustosalissa saa taputtaa.

Oi voi, nyt on keskusteltu 1,5 tuntia. On oikeasti hyvin mielenkiintoista, ainoa häiritsevä seikka on se, että en usko hetkeäkään käytettyjen puheenvuorojen muuttavan yhdenkään valtuutetun jo olemassa olevaa - ryhmässä sovittua - kantaa. Kummasti vaan Vihreätkin ovat sulassa sovussa samassa ruodussa. Heistä jo 3 on käyttänyt puheenvuoron, jossa he kannattavat seudullisen yhteistyön tiivistämistä, mutta viimeisessä lauseessa toteavat: "Kuitenkin kannattaa selvittää Helsingin ja Vantaan yhdistymisen edut ja haitat, sillähän saadaan vain tietoa päätöksenteon pohjaksi."

No nyt äänestetään! Käsittely alkoi 2 h 15 min sitten. Jännittää...Aloitammeko tien kohti suur-Vantaata...Tulos 37-30. Siis hypätään Helsingin syliin. Asia loppuun käsitelty.

Haloo, arki kutsuu ministereitä

2009-03-31T12:30:00.002+03:00

Pakko on tapojeni vastaisesti hieman avautua työasioista. Meneillään on monta lakiuudistusta, jotka koskevat yksityisten palvelualojen työpaikkoja. Jos kaikki esitykset saavat lopullisen muotonsa juuri niinkuin hallitus esittää, niin johan ovat sopan keittäneet työntekijöille. Eikö kellään ole käsitystä mitä arjessa tapahtuu...Kirjoitanpa ihan todennäköisen esimerkin, mihin liikeaika-, arpajais- ja tupakkalain yhdistämisellä joudutaan:

Keskustassa sijaitseva vähittäistavarakauppa on auki lauantai iltana klo 23.30 ja kassalla istuu yksinään lisätienestejä hankkiva nuori opiskelijatyttö. Vartija kiertää useamman korttelin alueella. Ilta on hiljainen, sillä kukaan ei tee ruokaostoksia keskellä yötä. Sisään paukahtaa nuorisoporukka, osa enemmän ja osa vähemmän humalassa. Osa linnoittautuu peliautomaatille, osa tutkii lukittua kaljakaappia ja loput tivaavat tupakkatuotteiden myyntilistaa. Tupakat ovat tytön jalkatilassa piilossa näkyvistä. Mielessä käy, että porukasta varmasti osa on alaikäisiä. Mielessä käy myös, että peliautomaattien alaikäisvalvonnan rikkomisesta saa vähimmillään sakot, samaten alaikäiselle tupakan myymisestä - pahimmillaan potti olisi vuosi vankeutta. Tilanne on kuitenkin uhkaava, mitä sanoa, ettei suukopu äiy käsikähmäksi? Noudattaako lakia vai varmistaa oma työturvallisuus...

Arkea ymmärtävä tietysti neuvoisi, että tietenkin pitää toimia tilanteen mukaan oma turvallisuus turvaten, mutta eivätpä lakiesitykset tunne lieventäviä asianhaaroja. Niinpä ainoa vaihtoehto olisi luottaa todennäköisyyksiin, eli ei kenellekään kuitenkaan ole resursseja valvoa, että lait alaikäisvalvonnasta toteutuvat, kiinnijäämisen riskiä ei siis juuri ole. Hurskaita toiveita voisivat ministerit kuitenkin esittää lehtien kautta, niitä varten ei varmaan tarvitsisi työllistää valtavaa joukkoa virkamiehiä ja kansanedustajia ja kirjata toimimattomiksi laeiksi.

Ilmasta rahaa

2009-03-30T21:11:00.002+03:00

Hyvä! Windfall-vero lähtee liikkeelle. Pitkään SDP sitä ajoi ja pitkään - Pekkarinen etunenässä - hallituksen joukot veroa vastustivat, mutta hyvä näin. Nykyhallitukselta pitkästä aikaan järkevä veroratkaisu.

Uutisoitiin aiemmin myös Saksasta kuulumisia. Kansallisen rautatieyhtiön johtaja anoo eroa, kun selvisi, että työntekijöiden sähköposteja oli seurattu ja haettu yhteyksiä toimittajiin tai poliitikkoihin. Näinhän ei meillä tietenkään voisi käydä...Lex Nokiahan rajoittuu vain korkeaa teknologiaa tuottaviin suuryrityksiin ja silloinkin tarkkaan valikoitunut joukko saattaa tarkistaa IP-osoitteen. Koska sarkastinen äänensävy on hankala kirjoittaa, niin suoraan sanottuna lailla tullaan rikkomaan yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. On täysin arjelle vierasta perustella lakia sillä, ettei työaikana ole mitään syytä lähettää yksityisiä sähköposteja ja jos näin tekee, on työantajalla täysi syy puuttua asiaan. Ja perustelu on siinäkin mielessä kestämätön, että ihmisillä on syitä lähettää yksityistä postia työaikana, vaikkapa työpaikan luottamushenkilöille tai työterveyshuoltoon.

Vantaan kaupunginahllitus päätti esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustollemme, että suostumme Helsingin pyyntöön yhdistymisselvityksestä. Kukaan ei vieläkään ole minulle kertonut, millä tavalla luodaan Suomeen metropolipolitiikka ja -osaaminen yhdistämällä Helsinki ja Vantaa. Näkyvimmin viikonlopun lehdissä ovat kuitenkin olleet palveluiden kustannusvertailut. Palveluiden yhdenmukaistaminen maksaisi Vantaalle 285 miljoonaa euroa. Tässähän palataan otsikkoon, ilmastako rahaa kuvitellaan muutettavan? En tietenkään ole mitenkään ylpeä siitä, että Vantaalla palveluihin käytetään valtavan paljon vähemmän rahaa kuin naapurissa, mutta realiteetit pitää hyväksyä. Ovatko nykyiset Helsinkiläiset valmiita karsimaan omasta tasostaan ja lisäksi kustantamaan uuden Van-Helin palveluharmonisoinnin? Tohdinpa eppäillä.

Kenen on valta Europarlamentissa?

2009-03-27T13:18:00.005+02:00

Kesäkuun 7. päivä emme valitse suurlähettiläitä luomaan Suomi-kuvaa, vaan poliittiset edustajamme ajamaan omia etujamme ja rakentamaan yhtenäistä EU-lainsäädäntöä oman arvomaailmansa pohjalta. Väittäisin jopa, että europarlamentissa yksittäinen edustaja saa ammattitaidollaan enemmän valtaa, vastuuta ja tuloksia kuin Suomen eduskunnassa
Otetaan esimerkki: Komissio on valmistelemassa tällä hetkellä mietintöä lain pohjaksi isyysvapaista. (Suomi-EU-suomi sanakirjan mukaan laki kääntyy direktiiviksi tai asetukseksi, mutta eduskunnasta tutusta lainsäädäntötyöstä on siis kyse myös Brysselissä). Kun mietintö on valmis, nimetään sille esittelijä. Esittelijä on joku europarlamentaarikoista, niistä jotka me ja muut EU-kansalaiset olemme paikoillensa äänestäneet. Europarlamentin poliittisesti jakautuneilla ryhmillä on kokonsa mukaisesti pisteitä, joilla voi mietinnön ostaa ensin omalle ryhmälle ja sen jälkeen ryhmän sisältä nimetään esittelijä. Lakialoitteet kulkevat juuri tästä syystä aina jonkun mepin nimellä hyväksymiseensä asti. Kuka sitten ryhmässä pääsee esittelijäksi? Se, joka on aktiivinen, asiantunteva ja pätevä.

Esittelijän rooli on merkittävä. Hän saa ensimmäisenä valmistella lausunnon komission mietintöön ja vasta sen jälkeen asia siirtyy valiokuntatyöhön. Aloitteen tekijällä, pohjaesityksen luojalla on luonnollisesti valtaa, kuten jokainen tietää. Lopputuloksen kannalta on suuri ero, onko esittelijänä esimerkkimme isyysvapaa-asiassa oikeistoa edustava mies Puolasta vai vasemmistoa edustava nainen Ruotsista. Esittelijän valtaa lisää entisestään se, että vielä parlamentin täysistuntokäsittelyssä esittelijänä toimiva europarlamentaarikko saa lausua mielipiteensä kaikkiin muutosesityksiin. Ja toki kyseinen meppi myös turvaa oman selustansa varmistamalla, että oma ryhmä on ainakin pääosin hänen esitystensä takana. Päätös ei siis synny jonkin maan linjausten mukaisesti, vaan jo valmisteluvaiheesta asti päätökset tehdään eri aatesuuntia edustavien ryhmien kautta. Uuden Europarlamentaarikon tärkein työ on itse asiassa tuoda oma asiaosaamisensa julki omassa ryhmässään ja aktiivisesti ajaa itseään esittelijäksi. Tehtävä ei ole helppo. Suomalainen äänestäjä ei tietenkään pysty vaikuttamaan porvari- tai sosialistiryhmän sisäisiin valintoihin, mutta me päätämme millaista ”materiaalia” valittavaksi lähetämme. Minkä alan osaajien kädenjäljen haluamme nähdä?

Oletetaan, että isyysvapaamietinnön esittelijä valitaan vasta vaalien jälkeen. Tarjoammeko me suomalaisen edustajan joka ajaa uudistuksia palkansaajan vai työnantajan näkökulmasta vai edustajan, joka juoksee kovaa tai laulaa hyvin? Poliittisen ryhmän koko, ei maan koko, ja edustajan aktiivisuus omassa ryhmässään ovat ratkaisevia tekijöitä.

Euroopan unionin päätöksenteon linjan määrittävät poliittiset aatesuunnat vaaleissa saadun mandaatin mukaisesti. Pääpiirteisessään neuvosto viime kädessä aina vahvistaa tai palauttaa käsittelyyn parlamentin lakiesitykset. Joskus pingis parlamentin ja neuvoston välillä voi kestää vuosia. Kansallisissa vaaleissa oikeisto on läpi Euroopan vahvistanut asemiaan ja täten muodostaa enemmistön neuvostossa. Tällä hetkellä Suomen kantoja neuvostossa esittävät eduskuntavaaliemme jälkeen hallituksen muodostaneen Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n ministerit. EU:n päätöskoneisto ei nykyisellään ole mikään duunareiden kehto, vaan koko pakettia johtavat konservatiivit.

Parlamenttiryhmien välillä on eroja. Tästä ajankohtaisena esimerkkinä olkoon äänestys työaikadirektiivistä; työelämän pelisääntöjä heikentävän esityksen puolesta äänestivät niin RKP:n kuin osin Kokoomuksen edustajat, jotka kuuluvat eurokonservatiivien EPP-ryhmään. Parlamentin toiseksi suurimman ryhmän, sosialistien PES:n johdolla esitys kuitenkin kaatui, eikä esimerkiksi viikkotyöaika noussut 65 tuntiin. Europarlamentaarikkomme ovat paljon vartijoina myös niiden EU-kansalaisten suuntaan, joiden oma kansallinen lainsäädäntö on heikompi kuin meillä, eikä meille itsestään selvää sopimusyhteiskuntaa tunneta.

Juttuni PamPlus-lehteen, joka toivottavasti motivoi äänestämään.

Täällä taas!

2009-03-24T21:32:00.003+02:00

Uusi työ ja uudet luottamutehtävät ovat vieneet niin mennessään, etten ole ehtinyt lainkaan kirjoitella. Pää on liian täynnä ajatuksia ihan viran puolesta, ettei virtaa ole ennä riittänyt blogiin asti. Sinällään huono merkki. Ensin huomasin ajattelevani yöllä työasioita ja sitten tajusin, että surraukselle on saatava stoppi. Kolmas vaihe, eli toteutus on hakusessa...Mennyt viikonloppu oli hyvä alku. Käytiin sunnuntaina nauttimassa tuulettomasta ja auringon lämmössä kylpevästä meren jäästä Storörenin edustalla. Ongittiin sintti-tinttejä, kuten Eevi asian ilmaisi. Minä lähinnä keskityin maisemiin ja Ilta-Sanomiin. Sää oli houkuttanut paikalla muitakin; hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä ja jokusen kelkkailijan. Kovin kauan ei mene kun ko. paikkaa hallitsee Hjalliksen asuinalue. Näinköhän asukkaat haluavat merimaisemaansa tavallista rahvasta kuumaa mehua juomaan? Toivottavasti sen sallisivat - minä olen pienenä hiihtänyt samassa poukamassa ja mukava olisi, että (mikäli jäätä riittää) kolmekymmentä vuotta eteenkin päin maisemat olisivat kaikkien nautittavissa.

Päivän poliittisiin aiheisiin en mene syvälle. Muutama irtoihmetys vain. Miten on mahdollista, että Kokoomuksen kannatus ei laske? Voisiko Haukio päättää onko hän yksityishenkilö vai ei. Voisiko Mari Kiviniemen vaihtaa, kursittaa kuntatalouteen tai edes pitää hiljaa? Miksi lautakunnan jäsen on itse valmis ajamaan alas oman toimialan palveluita ja avustuksia? Ja miksi ihminen ei osaa jäädä pois toiminnasta, jos kaikki on jo tehty, kokeiltu, saavutettu, yritetty ja puhuttu?

Ehkä kirjoittelen piakkoin uudelleen, kun jaksan jäsentää ajatuksia tai laitella kuvia, mutta siihen asti - syökää ulkona, käykää elokuvissa/teatterissa/urheilutapahtumissa/messuilla/konserteissa jne., ostelkaa luxustuotteita ja tehkää kaikkea mikä on ihanan rentouttavaa, oloa hellivää ja suomalaista työtä tukevaa.

Tänään tapahtunutta

2009-03-10T22:45:00.003+02:00

Hyvä EU! Yli kymmenen vuoden jahkailun jälkeen Saksa taipui ja ruokatarjoilun arvolisäveroa voidaan laskea kaikissa EU-maissa. Meillä alv:n lasku olisi siis 8 %, jonka suoraan hintoihin siirtämisestä työnantajapuolen hallinto on jo päätöksensä tehnyt. Asiat eivät tietysti kaikkialla mene kuten joku päättää, mutta isossa osassa ravintoloista voisi kuvitella asiakkaan loppulaskun pienentyvän. Työllistävää vaikutusta arvioidaan olevan jopa tuhat määrin. Toivottavasti mahdollisuus voidaan hyödyntää jo ensi syksynä, eikä muutaman vuoden päästä.

Eläkeikä asiaa tv-uutisten mukaan väännetään jo yötä myöten. Tämähän alkaa kuulostaa "vanhoilta hyviltä ajoilta". Ensin haluttiin luopua kolmikannasta ja nyt neuvotellaan pääministerin virka-asunnolla kestävyyttä koitellen. Vaikea on nähdä, että hallituksen linja pitäisi. Akava, STTK ja SAK ovat kaikki ilmoittaneet, että ainoa keino mitä ei voida käyttää työurien pidentämiseen on eläkeiän nosto. Jää siis kaksi vaihtoehtoa: 1) Hallitus nyt kuitenkin nielee ylpeytensä ja peruu päätöksen tai 2) Hallitus ei niele ylpeyttään, ajaa asian läpi ja päätös jää lain kuolleeksi kirjaimeksi. Minä nimittäin en ainakaan keksi miten eläkeiän korottaminen nostaa keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää, jos työntekijöistä 64 % vastustaa ajatusta ja työnantajapuoli on hiljaa, eli vastustaa, mutta ei halua asettua samaan rintamaan palkansaajajärjestöjen kanssa julkisesti. Vai säädetäänkö myös laki, jolla kielletään työkyvyttömyyseläkkeet ja puretaan eläkeputket ja kielletään irtisanomasta esim. 60-65 vuotiaita?

Kevyempää tänään tapahtunutta oli minun ja Eevin iltaretki vasta avattuun Itäkeskuksen Prismaan. Aivan tolkuttoman kokoinen kompleksi. Kaikki oli tietysti uuden karheaa ja jännää, kun ei tiedä mitä löytyy mistäkin, mutta mitenkään jättimäinen koko ei heijastunut tuotevalikoimaan. Ihan samat juustot samalla hinnalla kuin lähi-Alepassa. Eevi osoitti loistavaa oivalluskykyä hedelmäsastolla. Paloitellut vesimeloonit olivat loppu ja totesin vain, ettemme osta kokonaista. Eevi katsoi silmät lautasen kokoisina ja sanoi "kysyttäisiinkö myyjältä" (siis juuri tuossa muodossa). Myyjä onneksi löytyi kurkkujen luota ja ystävällisesti lähti paloittelemaan takahuoneeseen meloonia. Homma kesti. Eevi valui ostoskärryjen istuinosassa, nojasi kädellä poskeen ja sitten luovuttaneesti huokaisten: "Voi hitsi. Ei se tule takaisin. Jos otetaan vaan karkkia".

Älytön eläkepäätös

2009-03-04T20:39:00.002+02:00

Vaikka hallituksen eläkelinjausta on jo ehtinyt hieman sulatella, niin yhtään asia ei jäsenny. Normaalisti ensireaktion jälkeen alkaa ymmärtää perusteluita, vaikkei samaa mieltä olisikaan, mutta nyt on ihme sotkua. En käsitä yhtään miten Vanhasen johdolla koko hallitus saatiin mukaan älyttömään eläkeiän korotusehdotukseen. On aivan päivänselvää, että merkitsevää on vain milloin ihmiset oikeasti jäävät eläkkeelle. Vasta neljä vuotta sitten käyttöön otettu joustava ja kannustavuuteen perustuva malli on kerännyt kansainvälisesti kateutta ja tulokset ovat olleet varovaisen positiivisia. Ongelmaksi tietysti muodostui aika nopeasti se, että harvalla työnantajalla on oikeasti mitään intressiä panostaa ikääntyvien työntekijöiden jaksamiseen, töiden uudelleen järjestelemiseen tai ylipäätänsä työsuhteen jatkamiseen. Niinpä ihmisen omalla halulla tai yhteiskunnan toiveilla ei juurikaan ole merkitystä, jos työtä ei yksinkertaisesti ole tai sitä ei pysty fyysisesti tai henkisesti suorittamaan. Miten hallituspuolueissa kukaan ei muka tiedä nykyisiä tilastoja eläkkeelle jäämisen keski-iästä tai työkyvyttömyyseläkeläisten syistä?

Motiiveja ehdotukseen saattaa olla monenlaisia. Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään ei ole puututtu, parhaimmassa tapauksessa farmari jää "eläkkeelle" 51-vuotiaana. Hyvätuloisimpia uudistus ei heilauta, vanhuus on turvattu muita reittejä. Mutta vaikea on uskoa Suomen oikeistoa ihan näin härskiksi. Tai sitten todella ovat. Siinä tapauksessa toivoisin kovasti, että ihmiset oikeasti avaisivat korvansa, lukisivat lehtiä ja toteaisivat puolueiden erot.

Suurempi salaliittoteoria epäilee, että tämä on vain hämäystä. Laskelmoidusti, jonkin kätevän viestintätoimiston tuella, saadaan kolmikanta näyttämään kaiken pahan alulta ja juurelta ja siihen tämä oli ainoa tarpeeksi provosoiva ase. Tähän sopisi myös oivasti ajoitettu Heikan ja Boxbergin kirja konsensuksen rappeuttavasta voimasta. Ongelmat rullataan palkansaajajärjestöjen syyksi, liitot leimataan pahoiksi ja julkinen mielipide on avoimempi vaikkapa yleissitovuuden purulle tai työttömyyskassajärjestelmän muutoksille. Katainen on vyöryttänyt lähes kaikki Reinfeldtin aloitteet myös meille, joten ihmetystä on herättänyt miksi meillä ei ole kassan maksuihin yms. puututtu. Tosin Suomessa Kokoomus on vahvempi palkansaajapuolue kuin Ruotsissa - ehkä Laitinen-Pesola ei kaikkea nielisi.

Itse olen lähdössä työreissulle Rukalle reilun viikon päästä, ehkäpä näen saman valon kuin Matti ja tietoisuuteni avartuu.

V-Asla

2009-02-28T11:02:00.003+02:00

Jos haluaa lukaista, niin keskiviikkona työskentelynsä aloittaneen V-Aslan (vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta) pj-esittely haastattelun voi lukaista tästä.

Jo ekassa kokouksessa oli nähtävissä, että pitkiä iltoja tulee. Asialistat ovat niin pitkiä ja porukka onneksi keskusteleva, että ripeälläkin työskentelyllä kokouksemme venyvät helposti kolmeen tuntiin. Keskiviikkona äänestimme kahdesta edustajamme paikasta, toinen oli monikulttuurisuusasianneuvottelukunta ja toinen Tikkurilan aluetoimikunta. Ja sitten äänestimme vielä tarkennuksista Popmusiikin museon vuokrasopimukseen. Itse kannatin esitystä, jossa olisimme viestittäneet selkeämmin uudelle toimijalle, että tiloista ei peritä vuokraa, mutta asiaan voidaan palata. Pelkoni nimittäin on, että laskennallinen vuokra viime kädessä tasataan toimialamme nykyisille vuokralaisille, jotka jo muutoinkin ovat aika lailla lirissä vuokriensa kanssa. Meneillään on laaja tilaselvitys, jonka pitäisi olla paketissa vuoden loppuun mennessä. Saatoimme siis tehdä päätöksen, joka meni pahasti metsään tulevien linjausten valossa. Varman päälle pelaava esityksemme kuitenkin hävisi 8-9. Niinpä popmusiikin museo aloittaa pikapuoliin toimintansa Kartanonkoskella vuokrattomissa tiloissa ja toivottavasti jo ensi kesänä turistit löytävät tiensä suomalaisten tähtien historian luo.

Teknisesti selvisin ihan kohtuullisesti kokouksen vetämisestä, mitään pahempia en onnistunut söhlimään, vaikka alkuun jännittikin :)

Maahanmuutosta kriittisesti - siis miten?

2009-02-20T21:00:00.000+02:00

Päivän puheenaihe tuntuu olevan maahanmuutosta keskusteleminen, jota saa myös nyt tehdä kriittisesti. Ja kaikkien tulee myös tunnustaa, ettei kriittisyys tarkoita automaattisesti rasistista suhtautumista. Tämä nyt aiheuttaa minulle pientä ymmärtämisvaikeutta. Vaikeus syntyy ihan siitä, etten ole oikeastaan kuullut yhdenkään maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvan esittävän kriittistä keskustelua, joka voitaisiin lukea kriittiseksi-mutta-ei-rasistiseksi keskusteluksi. Jo vuosia on ollut ihan yleistä tietoa, että asuntopolitiikkaa ei pidä tehdä niin, että se edistää segregaatiota, on sitten kyse mistä tahansa väestöryhmästä. Samaten on ollut yleistä tietoa ja vallitseva mielipide, että ihminen ei voi kotoutua ja työllistyä, jollei kielikoulutusta ja muuta koulutusta järjestetä ja tueta. Tämän kaltaisissa näkemyksissä ei mielestäni ole mitään kovin kriittistä. Mainitsemani asiat ovat kuitenkin usein kompastuskiviä ja niitä pohtiessahan itse asiassa pohditaan kantaväestön tekemiä poliittisia valintoja, ei maahanmuuttoa.

Jos taas keskustellaan Suomen pakolaiskiintiöistä, niin missä ovat kriittiset avaukset? Toisaalla ovat hyvin rasistiset purkaukset ja toisaalla "tästäkin pitää voida keskustella"-linja. Mitään keskustelua ei kuitenkaan käydä. Aika perinteisellä erilaisuuden hyväksymis ja maassa maan tavalla teemoilla puhuttiin Ylenkin suuressa maahanmuuttajakeskustelussa, joka oli muutoin ansiokas.

Tavallisen tallaajan kanssa jutellessa, vaikkapa kuntavaalien alla, nousi esiin ihan perusjuttuja, kuten arvostelua ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaidon suhteen. Olen ihan samaa mieltä, että potilaan pitää ymmärtää mitä lääkäri hänelle sanoo, mutta jos vaatimus kumpuaa vain aksentista ja muu on ok, niin leimaan näkemyksen esittävän ennakkoluuloiseksi. Valitettavasti. Perusteluni on se, että saman vaateen pitäisi myös koskea lääkäreitä, jotka puhuvat 90% latinaa antaessaan diagnoosia, lääkäreitä jotka mumisevat hihaansa, niin ettei potilas tiedä missä mennään tai lääkäreitä, jotka jostain muusta syystä eivät saa asiaansa selitettyä. Itselleni on ainakin käynyt usein niin, että kiireisen tutkimisen jälkeen seison käytävällä resepti kourassani ihmetellen mikä minulla pohjimmiltaan on vikana.

Tämä nyt hieman harhautui. Mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä selvemmin minusta ongelmamme ovat vain tehdyssä politiikassa ja tietysti resurssien puutteessa. Vantaalla on tehty selkeää maahanmuuttajapolitiikkaa kauan ja kuten aiemmin kirjoittelin, valmistui tovi sitten varsin ansiokas maahanmuuttopoliittinen asiakirjamme. Ei nivaska mitään kriittistä keskustelua herättänyt, vaikka siinä oli hyvin selkeästi kirjattu myös nykyiset kipukohdat. Ehkä keskustelua ei herännytkään juuri siitä syystä, että ongelmat ja suunnitellut toimenpiteet on lausuttu ääneen ja jo tehty työ on ollut tuloksekasta. On päästy yli rajan, jossa pitää todistella etten ole rasisti, kun vaadin sitä tai tätä. Jos Suomessa olisi tehty aktiivisia toimenpiteitä maahanmuuttajien työllistämiseksi, niin jatkaisimmeko tätä tapakulttuurien yhteentörmäysdebattia? Voi olla, että jatkaisimme, mutta sitten se olisi ainakin aidosti sitä, eikä kulissi jollekin todelliselle aiheelle. En nimittäin jaksa uskoa, että oikeasti kovin monen suomalaisen arkea liikauttaa pienen vähemmistön päivittäiset rutiinit, mikäli ne pysyvät lain sallimissa rajoissa. Ja kovin kriittisenä en osaa pitää myöskään vaatimusta noudattaa lakeja.

Voi olla, että olen aivan liian arkinen näkökulmissani. En osaa hakea kauhukuvia käsiin räjähtävistä massoista, jotka valtaavat sossun luukut. Uskon vilpittömästi, että jos hoidamme maahanmuuttajataustaisten asioita tasavertaisesti kantaväestön kanssa, niin meidän ei tarvitse pelätä joidenkin ryhmien radikalisoitumista ja purkauksia puolin tai toisin. Kai yhteenvetona voisi sanoa, että enemmän pitäisi tehdä kaiken jo olemassa olevan tiedon pohjalta ja vähemmän miettiä kuka on rasisti ja kuka ei. Pitääkö signaaleihin aina tarttua puhumalla jos vaihtoehto olisi tekemällä?

Perusoikeudet kuntoon Euroopassa

2009-02-09T21:24:00.003+02:00

Casa La Salle; katolinen hiljentymiskeskus, jossa kurssittelin viime viikon

Nyt olen sen verran toipunut vajaan viikon reissusta Roomaan, että voi jotain referoidakin. Hommahan alkoi kaoottisesti. Nousin hyväntuulisena viime viikon tiistaiaamuna Air Balticin koneeseen, jolla oli tarkoitus tehdä pikavaihto Riikassa ja olla perillä puolen päivän jälkeen. Nooh...Siirryin muun porukan mukana kohti konetta ja yllättäen virkailija ilmoitti passini vanhentuneen. Muutaman viikon olin siis ollut tietämättäni vanhan passin kantaja,
eikä tuota kukaan Helsingissäkään noteerannut, saatika edellisellä viikolla Tallinnassa. En omista kuvallista henkilökorttia, joten ajokortilla ainoa suunta oli takaisin Helsinkiin. Halpaa kuin saippua. Eipä muu auttanut kuin soitella useampi hätäinen puhelu ja syöksyä takaisin Suomeen. Helsingissä homma toimi kuin unelma. Expresspassin ja valokuvat sain hoidettua 20 minuutissa, eli jo 16.20 olin matkalla kohti Milanoa, josta oli jälleen vaihtolento. Ilta pimeni, eikä laukkuani näkynyt. Itse asiassa näin matkalaukkuni vasta perjantaina seuraavan kerran. Onneksi ohjelmassamme ei ollut virallisia vastaanottoja tai muita tilaisuuksia, joissa ulkomuotoni olisi herättänyt hämmennystä.

Koko häslinki matkatavaroiden kanssa hieman häiritsi kurssiin keskittymistä, mutta oli siellä asiaakin. En usko ketään liiemmin kiinostavan listaus hyvistä jäsenhankinnan käytänteistä muissa euroopan maissa, joten keskityn muihin mieleenpainuneisiin asioihin. Alla vain pari esimerkkiä, "vaatimattomampia" vainokokemuksia löytyi lähes jokaiselta osallistujalta.

Porukassa oli mukana ensimmäistä kertaa osallistuja Turkin satamatyöntekijöiden liitosta. Hän oli palkattomalla viikolla, koska toimitsijoille ei kuulu oma kouluttautuminen työsopimukseen. Viikon edetessä tuli hyvin tutuksi heidän tilanteensa mahdottomuus. Liitto on kasvanut uskomattomalla vauhdilla, mutta työntekijöiden tilanne on puistattava. Kukaan liiton henkilökunnasta ei saa itse kuulua mihinkään ammattiliittoon, tuloksena olisi irtisanominen. Johdon muodostaa 6 henkilöä, joiden jokaisen kuukausipalkka kaikkine "sivutuloineen" (ymmärtäisin korruptiona) lähentelee 20 000 euroa. Toimitsijan palkka on n. 550 euroa/kk ja jäsenten keskiansiot 300 euroa/kk. Hieman siis kiristää tilannetta. Jäsenmäärä on nyt pyöreästi 2000 ja liitto on joutunut viime kuukausina jo myymään omaisuuttaan, jotta johdon kulut saadaan katettua. Liiton sisällä täytyisi tapahtua vallankumous tai sitten asiaan täytyisi pystyä jollain tavalla puuttumaan euroopan muiden liittojen/keskusjärjestöjen taholta. On kestämätöntä, että vakava korruptio ja jäsenten ja liiton työntekijöiden oikeuksien polkeminen ovat päivänvalossa, eikä kukaan tee mitään.

Italian CISL:n (vrt. SAK) edustajat kertoivat Etelä-Italiassa ja erityisesti Sisiliassa rehottavasta nykymuotoisesta orjuudesta. Edelleen aamuisin työttömät - lähinnä miehet - kerääntyvät torille ja pikkupomot sormelle osoitellen valitsevat päivän ahertajat. Suuri osa tällä tavalla elantoaan hakevista tulee Tunisiasta ja palaa jossain vaiheessa kotimaahansa tai sitten ei. CISL on koittanut parantaa tilannetta erilaisin kampanjoin, vetoomuksin ja saarroin, mutta turhaan. Ei juurikaan heilauta Berlusconia suuntaan tai toiseen, vaikka on myös avoimesti tiedossa, että Etelä-Italiassa on Euroopan heikoin kasvu ja syvään jurtunut korruptio.

Maistisia Berlusconin hallituksen politiikasta saimme mekin, kun sattumalta osuimme mukaan mielenosoitukseen parlamenttitalon edustalle perjantaina. Viikonlopun Iltalehdessäkin oli pikku uutinen aiheesta. Kyseessä oli mielenosoitus 17 vuotta koomassa maanneen naisen perheen puolesta. Naisen isä on jo 10 vuotta yrittänyt saada luvan lopettaa tyttärensä letkuruokinta. Nyt lääkärit ja jokin oikeusaste olivat hyväksyneet elämän keinotekoisen ylläpidon, mutta parlamentti sääti pikalain, jonka mukaan edes tällaises
sa tilanteessa ei Jumalan luomaan elämään saa kajota. Siis mihin elämään, kysyivät myös mielenosoittajat. Nainen on ollut aivokuollut vuonna 1992 tapahtuneesta auto-onnettomuudesta asti ja on silkkaa julmuutta perhettä kohtaan makuuttaa häntä sairaalassa. Oikeistopuolueet sanoivat kuitenkin sanansa ja perhe jatkaa taisteluaan yhä harvenevin keinoin. Pahaa tekee.

Irlantilainen kollegani kannusti boikotoimaan Ryanairia. Muutama esimerkki yrityksen toiminnasta: lentoemännät ja stuertit saavat palkkaa vain ajalta kun kone liikkuu, siis ei siivotessaan konetta tai odottaessaan lähtöä toisessa maassa. Työvaatteet he vuokraavat työnantajalta ja kaikki koneessa nautittu, kuten vesipullollinen, on maksettava erikseen. Yrityksen johtaja oli yrittänyt myös sylkeä Air Linguksen lentoemäntien päälle ja samalla sihissyt, kuinka hän pian omistaa koko Irlannin lentoliikenteen. Että ihan ymmärrettävää, miksi Tampereelta pääsee niin halvalla vaikkapa Lontooseen.

Olisi rohkeata, jos joku EU-vaaliehdokkaistamme nostaisi kampanjassaan esiin myös ihmisoikeudet Euroopassa. Eihän maailmanparannusteemoilla ääniä kerätä, mutta pelkän Suomen edun ja aseman korostamisen lisäksi nyt olisi oiva sauma myös keskustella siitä, mitä mantereellamme tapahtuu. Ja usein oikeistolaisten ja kristillisten puolueiden toimesta. Sosiaalisemman Euroopan hokeminen ei riitä, vaan on tuotava julki mitä sanaparin taakse todella kätkeytyy.

Keskiverto maanantaikuvaus

2009-02-02T20:57:00.003+02:00

Kello aloitti huomionhakemisen 6.51 kuten lähes joka aamu ja kuten lähes joka aamu, taoin 9 minuutin torkkua useampaan kertaan. Eevi istui viimeiset minuutit pimeässä sänkymme vieressä hokien vaativalla äänellä: "Nouse, pikku kakkonen tulee jo." Niinkuin nyt jotain kellosta ymmärtäisi, mutta osaa jo varmaan päätellä, että viimeistään herätyskellon toisella rääkäisyllä lastenohjelmat ovat alkaneet. Itse asiassa olimme kuitenkin poikkeuksellisen hyvissä ajoin liikkeellä, Eevi ei ollut viimeinen tarhan puurolle saapuja.

Varsinaisen työpäivän aloitan nykyään aina aamupalalla. Kahvipöydässä on yleensä lähes koko käytävämme porukka ihmettelemässä edellisen illan ja aamun uutisia ja usein keksimme myös parhaat kehittämisideat lehtien äärelle kumaruneina. Lisäksi laihalainen pussipuuro ja kahvikuppi on kaltaiselleni uuden vuoden lupailijalle oikein sopiva ateria. Ja varsinkin, kun heti ensimmäiseksi oli vuorossa parituntinen työyhteisömme TERVE-hankkeen esittely. Tarkoituksena on pidemmällä aikavälillä parantaa työhyvinvointia, työssäjaksamista, vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä jokaisen liikunnallista ja kulttuurista pääomaa. Mitä se sitten tarkoittaakin...Liikunta- ja kulttuurisetelit meillä on ollut käytössä jo pitkän aikaa. Sydämen kunnon kohotukseen panostamme aloittamalla AinoActive-ohjelmassa. Oikeasti pelottaa testauttaa oma kunto perinpohjaisesti. Epäilen, että sydämeni ei ole kolmekymppisen naisen...Toisaalta odotan innolla, että joku auttaa elämäntapaprojektissani. Realisti minussa kuitenkin katsoo kalenteria, kaikkia kokouksille pyhitettyjä iltoja ja usko liikunnan säännöllisyyteen latistuu alta aikayksikön.

Iltapäivä meni loppuviikon kurssin ennakkotehtäviä pohtiessa. Jäsenhankinnan ja järjestäytymisen haasteita, ongelmia, trendejä...Mikäs miettiessä, kun kurssi on 5 päivää Roomassa :)

Ja sitten koittivatkin päivän kuntsimaisuudet. Tilanne: vanhempamme lähtivät eilen Puolaan perinteiselle hääpäivämatkallensa (32 v.), josta syystä siskoni Maija on meillä "hoidossa". Maija tietysti eilen unohti tavaroita Sipooseen ja lähtikin suoraan koulusta sinne - minun kotiavaimet laukussansa. Aslakin piti ehtiä hakemaan Eeviä, vaan päivä terästehtaalla (alkaa huomenna yt-neuvottelut) venähti ja tiet olivat tukossa, joten lähdin julkisilla ilman vaunuja noutamaan pikkuakan. Metrossa luulin hetken joutuneeni keskelle "Älä kailota"-kampanjaa, kun kuuntelin koko matkan erään nuorehkon miehen talousvaikeuksia. Tiedän nyt, että hänellä on luottohäiriömerkintöjä, äiti ei enää lainaa rahaa, firmasta (nimenkin kuulin) on Hesarissa myynti-ilmoitus, lapsi menee huomenna ysiltä tarhaan jne. Tosissaan oli ja aika maailman murjoman näköinen. Jäin aidosti toivomaan, että hän saa asiansa järjestymään ja velkojat rauhoittumaan.

Päiväkodin pihalla oli aivan päinvastainen tunnelma. Eevi oli jopa hetken ärtynyt, kun uskalsin keskeyttää liukurileikit noutamalla kotiin. Kotona sitten istuskeltiinkin oven takana reilut puoli tuntia odottelemassa iskää. Eevi näytti huvittavalta istuessaan jäisillä portailla mutustelemassa välipalaksi viinirypäleitä. Naapurin kanssa tosin ehdittiin vaihtaa kuulumisia harvinaisen kauan. On muuten osoitus siitä, että on oikeasti aikuinen. On siis naapureita, jotka moikkaavat kun ajan ohi ja joiden nimet muistan.

Puolen tunnin kupru aikataulussa aiheutti myös sen, että myöhästyin päivälliseltä. Istuimme Tikkurilassa loistavassa Thai Palace ravintolassa "tutustumisiltaa" toimialajohtaja Timo Juurikkalan, aloittavan lautakuntamme vpj:n Lasse Norreksen ja tulosaluejohtaja Susanna Taipale-Vuorisen kanssa. Käytiin ruoan lomassa läpi käytännön juttuja. Mielenkiintoistahan tästä tulee. Norres on mukavan ja innostuneen tuntuinen, joten kai löydämme yhteisen toimintatavan kunhan asiat selkiintyvät. Hauskinta oli hänen luonnehdintansa itsestään: "Mä en kestä pitkiä puheluita, jaarittelua tai haavelua ilman rahaa, jos jotain haluaa tehdä, niin sitten pitää ensiksi osoittaa fyrkat." Ja herra sitten lähti kunnallispolitiikkaan :)

Ja nyt kotona, Eevi sängyssä, tai ainakin melkein. Kurjaa olla erossa koko porukasta lähes viikko. Hyvinhän nämä täällä pärjäävät, sitä en hetkeäkään epäile. Ikävä vaan on inhottavaa kaikille, oma olo on surkea, Eevi protestoi pissailemalla minne sattuu ja Assusta tulee kärttyisä, kun oma aika jää olemattomiin.

Sitten pakkaamaan, iltakahvit ja vaatekaapin kimppuun. Ehkä nukun jo puoliltaöin.

Miksi tätä tavallisen päivän kuvausta maailman tavallisimmin? Tänään on päivä, jonka päiväkirjamerkintöjä kansanrunousarkisto kasaa. Kymmenen vuotta sitten he saivat 23 000 tekstiä ja arvokasta tietoa suomalaisten arjesta. Kannan tänään korteni kekoon.

Taantumaan tuupertuneet

2009-01-26T14:14:00.003+02:00

Taloustaantuma syvenee ja täyttää kohta virallisestikin laman tunnukset talousviisaiden mielestä. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa, mutta jotain voisimme oppia menneestä ja olla nyt hyvin hereillä meneillään olevien muutosten kanssa. Vähän vaan on ollut ideoita esillä, joilla autettaisiin juuri nyt kolhunsa saaneita.

Aloitan hieman kauempaa. Kaikessa järjestötoiminnassa, vanhempainilloissa, ay-liikkeesä, äänestysaktiivisuudessa ja monella muulla sektorilla on havaittavissa sama ilmiö; noin 40-vuotiaat puuttuvat kokonaan tai ovat hyvin passiivisia. Ainoa yhteinen nimittäjä on edellinen lama. 90-luvun laman aikana työelämään pyrkineet nuoret kokivat kovia, monet jäivät juuri alkaneelta työuralta työttömäksi ja yhteiskunta tuntui hylänneen heidät. Elämää oli rakennettava kyynerpäätaktiikalla ja asenne on jäänyt elämään. Heijastukset kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ovat selvät. Yhteisöllisyyttä syntyy luottamuksesta, eheydestä ja siihen kasvamisesta. Jos edellä mainitut puuttuvat, on tie kivinen ja pitkä, kun peräänkuulutetaan toisista ihmisistä ja yhteisestä omaisuudesta vastuunkantamista.

Nyt nuorisotyöttömyys on jälleen kasvussa. Uudellamaalla ollaan jo lähellä 5 %:a. Nuoret ovat jälleen puskurityövoimaa, ovi käy ensimmäisenä. Edellisen vaikean ajan jälkeen jäivät jo elämään vuokratyöfirmat ja pätkätyöt. Silpputyöstä "potkut" saaneet eivät edes näy missään. Arviohan on nyt, että vuoratyöntekijöitä on jo n. 20 - 30 000 vähemmän kuin syksyllä. Moni elämänsä vuoratyöllä rahoittanut on siis tyhjän päällä. Edellisen taantuman aikaan ei tunnettu pikavippejä, jotka tuovat oman lisämausteensa. Eräpäivänä on helppo surffata netissä lainaamassa satanen tai kaksi.

Toistammeko samat erheet taas? Ikäänkuin huomaamatta jätämme taantuman armoille juuri elämäänsä aloittelevat nuoret. Moni pärjää kyllä, mutta henkiset "vammat" ovat pysyviä. Miksi toimia yhdessä kun vaikealla hetkellä on kuitenkin yksin? Ymmärrän täysin huolen vanhempien työntekijöiden työttömäksi jäämisestä, uuden paikan löytäminen voi olla todella vaikeaa, jos eläkeikä häämöttää parin vuoden päässä. Mutta onko meillä oikeasti kokonaishyvinvoinnin kannalta varaa jättää nuoret pelkkään tilastotarkasteluun? Pitäisikö laman kynnyksellä kiristää alle 30-vuotiaiden työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa tai lisätä kuuluisan elvytyksen nimissä kuntien määrärahoja tuntuvasti "nuorisotakuun" osalta?

Oli miten oli, kovin kauan ei asiaa voi pohdiskella tai juna meni jo. Iso nuorisojoukko on jo kortistossa uunituoreen koulutuksen kera ja turhautuminen kasvaa päivä päivältä, nyt olisi sen yhteisöllisyyden aika.

Valinnat

2009-01-24T18:08:00.003+02:00

Tänään päättyi puhelinrumba, kun edustajisto kokoontui päättämään luottamushenkilövalinnoista. Kooste päätöksistä vaikkapa tästä.

Valtuuston puhenjohtaja äänestys oli todella tiukka. Antti Lindtman voitti Markku J. Jääskeläisen äänin 21-19! Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Antilla on tiukka paikka, mutta en epäile lainkaan etteikö hän olisi valmis kovaan työhön ja reiluun ajankäyttöön kunnallispolitiikan hyväksi. Sanoinkin tukipuheenvuorossani, että tämän parempaa aikaa ei varmaankaan tule sukupolven vaihdokselle. Vaikeassa taloustilanteessa ja kuntaliitosselvitysten keskellä riviemme ja yhteistyömme tulee olla niin tiivistä, että valtuuston puheenjohtaja ei todellakaan joudu yksin tuleen linjaamaan, vaan selkänoja on vahva. Senkun vaan puhuu - ja se ei varmasti koidu Antille kynnyskysymykseksi.

Pientä viime hetken hässäkkääkin on ilmassa, kun sitoutumattomana Keskustan ehdokkaana toiselle kaudelle valittu Timo Auvinen ilmoitti siirtyvänsä Perussuomalaisten porukkaan. Heidän ryhmänsä kasvoi näin ollen jo kahdeksaan valtuutettuun, vain yhden päähän Vihreistä. Valtuustomme kokoontuu ensimmäistä kertaa ylihuomenna. Siitähän tämä sitten toden teolla alkaa, vieretysten Kiljusen kanssa eturivistä.

Koskematon lumi

2009-01-22T12:37:00.002+02:00

Ulkona leijailee lunta vihdoin ja viimein juuri niinkuin talvella kuuluukin. Olen kääriytyneenä vilttiin höyryävän kahvikupin kanssa. Mukava nilkkapituinen yöpaita ja villasukat, eikä tietoakaan meikistä tai kammatuista hiuksista. Vain kirja kruunaisi idyllin. Paitsi, että olen kotona koska olen sairaampi kuin aikoihin. En nyt ihan pää kainalossa, kun tietokonetta pystyy vielä käyttämään, mutta kokonaisvaltaisen kurja olo kuitenkin. Perjantaista asti olen ollut antibioottikuurilla, mutta kuume pentele silti nousi toissailtana. Eilen olin kuitenkin vielä kurssia vetämässä Petäyksessä ja ajoin kotiin taistellen nivelkipuja vastaan, mutta nyt on lupa vain maata ja odottaa parempaa oloa.

Samaan aikaan töissä on johtoryhmämme koolla päättämässä mm. henkilöstöasioista. Toimitsijan on hyvä ymmärtää jäsenten arkea, joka pamilaisilla on usein pätkätöiden rytmittämä. Niinpä minäkin taas vaihdan hommia hetkeksi. Äitiysloman sijaisuuden ajaksi siirryn yhteiskuntapoliittisen sihteerin tehtäviin! Taloustilanne, lähestyvä sopimuskierros, eduskunnassa käsittelyssä olevat alojamme koskevat muutokset ja SAK:n puheenjohtajavalinta ennustavat vilkasta ja äärimmäisen mielenkiintoista loppuvuotta. Siinäpä on näköalapaikkaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Hienoista rimakauhua kummittelee mielessä, mutta on vaan luotettava omiin oppimistaitoihin ja toisaalta kutsun esittäiden arviointikykyihin. Ja kuten sanottu, kyseessä on määräaikainen hyppäys, joten omiin rakkaisiin töihin pääsee takaisin taas 2010.

Vuosi alkoi siitä mihin vanha jäi

2009-01-08T23:34:00.005+02:00

Loma oli oikein onnistunut, mutta silti jo kahden työpäivän ja kuluneiden viikkojen uutisten jäljiltä pää on niin täynnä sekalaisia ajatuksia, ettei mikään tunnu jäsentyvän. Gaza tietysti järkyttää päivittäin. Niin kai on tarkoituskin, tai siis onneksi vielä järkyttää. Ajattelin jo joskus olevani immuuni Lähi-Idän kriiseille, mutta tämä tuntuu olevan liikaa. Minulle on aivan saman tekevää mitä vaikuttimia puolin tai toisin taustalla on, tai onko kyseessä vain Hamasin julmasti suunniteltu propaganda, mutta nyt iskujen laajuus ei ole mitenkään selitettävissä. Avustajilta on viety toimintaedellytykset, suojautumismahdollisuuksia ei juurikaan ole ja uhrit ovat pääosin sivullisia. Pienten lasten tappaminen ja silpominen ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Muina aikoina olen kuluttanut aikaa Vantaan luottamushenkilöneuvotteluiden parissa. Seuraillut pelin kehittymistä, harhautunut omistakin tavoitteista ja taas palannut "ladulle". Onneksi ensi keskiviikkona pitää jättää kunnallisjärjestölle esitykset ja siitä reilun viikon päästä edustajisto lyö paketin kasaan. Vaikkei meidän yhdistyksen kannalta pitäisi ollakaan suurempia ristiriitoja, jollei valtuuston pj-paikkaa lasketa, niin ihan nokko on taas puheluita ja kokoontumisia ollut.

Kiljusen kanssa kommunikoin yllättäen taas toiselle puolelle Eurooppaa. Jäinkin pohtimaan, että miksei yksikään tuotantoyhtiö ole innostunut ohjelmaideasta "kirppuna Kimmon kyydissä". Kaiken maailman matkailuohjelmia syydetään tuutista ja väkinäisesti juonnetaan tunnelmapaloja ja haastatellaan sillä sun tällä kielellä paikallisia. Kiljunen puhuisi ja esittelisi varmasti ilman käsikirjoittajaakin katsojat pyörryksiin ja varmasti päästäisiin kurkistamaan paikkoihin, joihin ei muutoin olisi asiaa. Nytkin matkan pää oli tovereiden luona jossain Länsi-Saharassa. Ainoa rajoite voisi olla, ettei suomalaisilla tuottajilla ole varaa roudata kuvausryhmää Kimmon tahdissa. Tästä vaan eurovaalikampanjaa rakentamaan :)

Henkilökohtaisella tasolla ajattelin taas auttaa omaa jaksamistani kiinnittämällä huomiota syömiseeni ja liikkumiseeni, siis kirjauduin kiloklubiin. Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin nolottaa enemmän, kun tekee asiasta julkisen. Toinen piristäjä ovat tietysti matkasuunnitelmat. Kolmen viikon päästä suuntaan työreissuun Roomaan viikoksi, pääsiäisenä suunnataan pohjoiseen ja touko-kesäkuulla olisi tarkoitus hyödyntää Aslakin 30 v. lahjaksi saama Finnmatkojen lahjakortti. Uutuuskohde Kusadasi Turkissa näyttää houkuttelevalta, mutta sielläkin on tainnut olla "pieniä erimielisyyksiä" jälleen kurdiväestön kanssa. Minä en ole niinkään boikottihenkinen, mutta Aslakin saaminen matkaan on haastellisempaa...Voipi siis olla, että päädymme turvallisesti moussakan äärelle, siis jollekin Kreikan saarelle. Kohteesta riippumatta pakkailen mielessäni matkalaukkua aina kun tuntuu hankalalta.

Sukkahoususkandaali

2009-01-02T22:27:00.002+02:00

Monesta suusta on todettu, että SDP:n toimintatavat ovat tiukassa. Kauniisti sanottuna iso laiva kääntyy hitaasti, suoremmin sanottuna - meillä ammutaan omia aina kuin mahdollista. Puoluekokouskausi päätettiin lyhentää kahteen vuoteen, mutta istuvan puheenjohtajan kampittaminen aloitetaan ikääkuin vanhasta muistista noin 1 ½ vuotta ennen kokousta. Tätähän naureskeltiin vielä Hämeenlinnassa, mutta nyt kun ensimmäiset pilkkakirveet ovat lentäneet, ei paljon hymyilytä.

Kovin suuri ei olisi ollut Arja Alhoa veikanneiden kerroin tämän vuodenvaihteen "verkkosukka-gatessa". Muut vakkarinimethän olisivat Erkki Tuomioja (avasi pelin jo vaalien jälkeen) ja Liisa Jaakosaari, joka ilmeisesti on kiltti lähestyvien eurovaalien takia. Onhan uuden johdon alku ollut haparoiva, mutta niin kai kaikilla. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut, että hokemalla "uutta" kaikki pelastuu? Niin kova tarve oli päästä Heinäluomasta eroon, että mentiin toiseen ääripäähän ja siellä nyt ollaan. Tämä oli kuitenkin yhteinen päätös ja niihin on ollut tapana sitoutua.

Ja sitähän ei kukaan tiedä miten Jutan verkkosukkahousut ja kissalook purevat! Kukaan puoluejohtajistamme ei aiemmin ole kokeillut silkissä ja satiinissa keimailua, on siis mahdotonta sanoa miten tämä vaikuttaa kansan syviin riveihin. Toisaalta kovin paljon ei tässä tilanteessa voi hallaakaan tehdä...

Pakko on loppuun sanoa, että oikeassahan Alho monin paikoin on, mutta voisi toki olla oikeassa ihan itsekseen.

Missä kuljimme kerran

2008-12-29T22:11:00.002+02:00

Kävimme ex-tempore katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Finlandia palkittuun teokseen Missä kuljimme kerran pohjautuvan näytelmän. Ilkka Heiskasen ohjaama ja dramatisoima teos oli kyllä suoraan sanottuna minusta 70 euron väärinkäyttöä. En ole lukenut Kjell Westön kirjaa, mikä tietysti vaikeutti seuraamista, mutta ei näytelmän puhuttelevuus voi olla kiinni katsojan aiemmista luku- tai katsomiskokemuksista. Lavalla todella nimen mukaisesti kuljettiin kerran vähän siellä sun täällä.

Miehitys on hyvin nimekäs, tunnettuja ja tunnustettuja eturivin miesnäyttelijöitä vilisi lavalla. Useimmat kuitenkin hyvin ohuissa rooleissa. Hahmoja ja vuosikymmeniä juoksutettiin sellaisella vauhdilla, ettei pintaa syvemmälle päässyt oikein kukaan. Pekka Valkeejärvi ja selkeästi isoimmassa roolissa oleva Eero Aho tekivät kuitenkin kohtuullista jälkeä. Ahon pojasta kasvoi jotenkin ontuen mies ja elämän kolhuista sai jotain kuvaa, vaikkei se juuri ehtinyt liikauttamaan. Ursula Salo ja Niko Saarela tuntuivat toisella puoliajalla rakentavan oman pienen näytelmänsä muutaman kohtauksen ajaksi ja se olikin aidointa koko kolmetuntisessa.

Juonen kuljetus kertojan tuella ja repliikkien alkuun sijoitetut paikka- ja aikaselostukset olivat välillä kiusallisen teennäisiä. Pientä ihmestystä minussa herättivät myös naisnäyttelijät. Saattoi tietysti olla, että heille ei yksinkertaisesti oltu kirjoitettu tai ohjattu kuin kauniit sääret, mutta niin samasta puusta kaikki olivat, että puistatti. Vuokko Hovatta ei vaan kosketa, sille en voi mitään. Ääni on upea, mutta ilmaisu on pikkusievää ja siistiä. Ainoan poikkeuksen teki mainitsemani Salo, joka hetkessä sai roolinsa lentoon.

En siis hyvällä tahdollakaan voi sanoa tätä siirtoa kirjan sivuilta isolle näyttämölle onnistuneeksi. Olisi pitänyt rohkeasti kirjoittaa vielä enemmän kokonaan uutta tekstiä, joka olisi vain löyhästi nojautunut alkuperäisteokseen ja esityspaikaksi olisin valinnut intiimimmän pienen näyttämön. Lavastukseksi olisi hyvin riittäneet pelkät vanhat valokuvat, joita nytkin käytettiin onnistuneesti luomassa kuvaa Helsingin historiasta ja asukkaista. En ymmärrä miksi soppaan piti lisätä minuutiksi lavalle tuotuja rakennelmia. Puvustukselle pitää kuitenkin antaa tunnustusta, vaatteilla luotiin erittäin taitavasti ajankuvaa ja tuettiin näyttelijöiden muuten (ehkä) mahdotonta urakkaa. Ja yleissivistävänä pilkahduksena seurasin mielenkiinnolla kansalaisotakuvauksissa sipoolaisten punaisten merkittävää roolia. Huonostihan niille kävi helsinkiläisten valkoisten toimesta ja kai sitä Heiskanen osittain tahallaankin nosti esiin.

Jos siis joku on jo lippunsa varannut ja maksanut, niin suosittelen pikalukemaan kirjan (jos on lukematta), muutoin saattaa pitkästyä pahanpäiväisesti.

Joulutervehdys

2008-12-22T10:29:00.004+02:00

Ups, emme lähettäneet yhtään joulukorttia. Ensin meni joulumerkillisten aika ohi ja sitten huomasin, ettei enää ehdi ykkösluokassakaan matkustamaan tuttavien ja sukulaisten laatikoille. Oikeasti hieman harmittaa, mutta mutta...Olemme hymyillen vastaanottaneet nipun kortteja; tonttuhattuisia lasten kuvia, itse tehtyjä ihanuuksia, yllätyksiä ja tietysti muutama arvailtava edukunnasta (niille pitäisi ostaa nimenselvennys leimasimet). Voin siis laskea suurin piirtein kuinka monta korttia olisin itse lähettänyt ja jälleen kerran lunastan sillä summalla vuohia, lääkkeitä ja muuta hyödyllistä johonkin kehitysmaahan. Näin kaikilla on hyvä joulumieli, eikä perinne katkea. Uuden vuoden lupauksena taas pyhästi vannon muistaa ystävänpäivän, pääsiäisen ja joulun kortit - ja sitten taas tuen viime tingassa kirkon ulkomaanapua. Ja olen tahtomattani ekologinen.

Oikein rauhaisaa, rentouttavaa ja maukasta joulun aikaa kaikille!

Nyt kelpaa syödä!

2008-12-15T17:51:00.003+02:00

Vihdoin ja viimein on keittiöremonttimme kokonaisuudessaan valmis! Aslak ahersi viikonlopun aikana välitilaan tapetin ja pleksin paikoilleen ja tässäpä koko komeus on nähtävillä. Yllä siis nykyinen ja alla vanha versio. Toinen seinä ei näissä kuvissa näy. Seinä on edelleen oliivinvihreä, mutta isot vitriinikaapit matkasivat Sipooseen ja tilalle tuli katonrajaan lasiovilla varustetut yläkaapit. Pyöreä pöytä vaihtui ihanaan Aarikan löytöön, joka vie vähemmän tilaa. Kattolamppukin vaihdettiin valkoiseen "muovikäpyyn", joka sopii uuteen tyyliin hienosti.

Lähes uudenveroinen koivuviiluinen, jatkettava pyöreä pöytä on muuten myytävänä...Halkaisija 120 cm ja levitettynä ympärille mahtuu 6-8 henkeä. Että jos kiinnostaa, niin tarjoamaan vaan.